Sukella kuviin! Kustannusosakeyhtiö Otavan Kuvitetut!-hanke nostaa kuvakirjat ja niiden tekijät etualalle
2.11.2022 09:08:00 EET | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Kuvat voivat avata uusia maailmoja, kuvat voivat kertoa, kuvia voidaan tulkita, lukea ja kokea.
Kustannusosakeyhtiö Otavalla on pitkä ja upea historia maan merkittävimpien kuvitettujen lastenkirjojen kustantajana. Siksi Otava haluaa kehittää edelleen kuvakirjojen sekä kuvitettujen kirjojen tekemistä ja tuoda näkyvyyttä niille taidokkaille tekijöille, jotka kustantamon tuella ovat kasvamassa.
Nyt käynnistyvä Kuvitetut!-hanke nostaa kuvakirjat ja niiden tekijät etualalle. Mukana on 28 suomalaiskuvittajaa, joiden kynästä ovat syntyneet monet lasten rakastamista lastenkirjahahmoista, kuten Isämies (kuvittajana Kai Vaalio), Puluboi (Emmi Jormalainen), Tuikku (Johanna Lestelä), Pulla Vehnänen (Ninka Reittu) ja Paavali Pattinen (Pasi Pitkänen).
”Kuvitetut! syntyi tarpeesta nostaa esille lastenkirjojen kuvittajia, sillä he saattavat toisinaan teoksia käsiteltäessä jäädä kirjailijoiden varjoon. Siitäkin huolimatta, että teksti ja kuva ovat lastenkirjoissa aivan yhtä tärkeässä roolissa. Haluamme korostaa kirjan kuvittajia ja kirjoittajia tasavertaisina tekijöinä ja juhlistaa Suomessa kukoistavaa kuvituskulttuuria”, Otavan lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannusjohtaja Kaisu-Maria Toiskallio sanoo.
Kuvitetut!-hankkeen tavoitteena on lisätä tietoa kuvittajan työstä ja tuoda suomalaista kuvitusosaamista esille. Lisäksi tarkoituksena on auttaa kuvittajia ja kuvitettuja lastenkirjoja kirjoittavia tekijöitä verkostoitumaan keskenään.
Hankkeen ytimessä All Things Contentin toteuttama pedagoginen julistenäyttely, jonka avulla lasten kanssa voidaan käsitellä helpolla ja hauskalla tavalla kirjojen kuvituksia ja niiden merkitystä tarinalle. Näyttely sisältää kuvituksia kaikilta mukana olevilta kuvittajilta, ja sen voi helposti skaalata erilaisiin tiloihin sopivaksi. Erityisen hyvin se sopii esimerkiksi koululuokkiin ja kirjastoihin.
”On ilahduttavaa, että Otava tällä tavalla nostaa esille tekijät lastenkirjakuvitusten takana. Toivon, että näyttelyn kautta monet suomalaiset lapset tutustuvat kuvittajan työhön ja teoksiin, kuvituksen keinoin luotuihin maailmoihin. Kuvakirja on näyttämö, pakopaikka, lämmin syli tai suuri seikkailu”, Kuvittajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Maija Hurme sanoo.
Monivuotinen Kuvitetut! on saanut rahoitusta Otavan Kirjasäätiöltä.
Kuvitettujen avajaisia vietetään 11.11. Otavalla. Median edustajat ovat tervetulleita osallistumaan, ilmoittautuminen anni.gullichsen@otava.fi maanantaihin 7.11. mennessä.
Lisätiedot hankkeesta: kustannusjohtaja Kaisu-Maria Toiskallio. Puh. 050 3103024
Julistetilaukset: tuottaja Milla Kallijärvi milla@atcontent.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Trillerikuningatar Freida McFaddenin piinallisen hyvä Tunkeilija ja uutuudet skandijännityksen huippumiehiltä – Otavan lokakuun jännärit ovat varmoja koukuttajia24.9.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Lokakuu tarjoaa Freida McFaddenin lukijoille taattua trilleriherkkua, kun Tunkeilija ilmestyy heti kuun alussa. Sitä seuraavat pohjoismaisten poliisisarjojen odotetut jatko-osat: Michael Hjorthin ja Bjarni Thorssonin Kalastajan kuolema sekä Jørn Lier Horstin ja Thomas Engerin Uhri.
Miten vietetään täydellinen talvi Tampereella?23.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän Se on moro! -kirjasarjan huumori yhdistää suomalaisia lukijoita. Sarjaa on myyty jo reilusti yli 50 000 kappaletta ja kirjailija saa fanipostia ikähaitarin laidasta laitaan.
Mauri Kunnaksen rakastetut Koiramäki-tarinat nyt yksissä kansissa23.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Meidän kaikkien Koiramäki kokoaa yhteen Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjat, jotka kuvaavat tavallista suomalaista elämäntapaa 1800-luvun maalaistalossa. Kokoelma sisältää teokset Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko, Koiramäen lapset ja näkki sekä Koiramäen kesä.
Droonit muuttivat sodan. Olemmeko valmiita siihen?22.9.2026 13:18:53 EEST | Tiedote
Maxim Fedorovin sekä anonyyminä pysyvän droonitaistelija A. Tammisaaren uutuuskirja Sodan uusi kuningas on henkilökohtainen kertomus Ukrainan rintamalta, joka kietoutuu analyysiin sodan nopeasta teknologisesta murroksesta. Onko Suomi valmis digitaaliseen sotaan?
Mestarisäveltäjä Kaj Chydeniuksen elämäkerta Kalliolle kukkulalle tuo esiin ihmisen ikonin takana22.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Kaj Chydeniuksen sävellykset ovat monelle rakkaita, mutta harva tuntee ihmisen ikonisten musiikkikappaleiden takana. Annina Holmbergin kirjoittamassa Kalliolle kukkulalle – Kaj Chydeniuksen elämän nuotit -elämäkerrassa kuva Chydeniuksesta syventyy, kun ääneen pääsevät säveltäjän läheiset ja työtoverit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

