Kirkko Helsingissä

Sunnuntaina 15.12. Joululaulupäivänä on taas lupa laulaa

Jaa

Ensi sunnuntaina joulukuun 15. päivänä vietetään jälleen Jouluradion muutama vuosi sitten lanseeraamaa kansallista Joululaulupäivää. Joululaulupäivänä lauletaan nyt neljättä kertaa.

Joululaulupäivän slogan #lupalaulaa kertoo, että viimeistään nyt jokainen suomalainen saa laulaa täysin palkein. Joululaulupäivä kannustaa jokaista laulamaan joululauluja siellä missä mieli tekee: kotona, työpaikalla, hississä, kauppareissulla tai vaikka lenkillä. Joululaulupäivän henkeen kuuluu myös kannustaa ympärillä olevia yhtymään lauluun ja järjestää pieniä pop-up -joululaulutapahtumia.

”Kannustan tai suorastaan yllytän kokeilemaan uusia paikkoja joululaulamiseen: Miten olisi joululauluhetki kodissa kavereiden tai naapureiden kesken? Työpaikalla voi laittaa kahvihuoneessa Jouluradion päälle ja laulaa mukana! Tai miten olisi joululaulukulkue? Katusoittajatkin voisivat vaihtaa joulubiiseihin joululaulupäivänä”, ehdottaa Jouluradion toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne.

Kalliorinteen mukaan Joululaulupäivän tarkoitus on muistuttaa laulamisen tutkitusti hyvää tekevästä vaikutuksesta ja suomalaisen joulumusiikin tunteikkaasta kulttuuriperinnöstä. Kuten Ravintolapäivänä tai Siivouspäivänä, kuka tahansa voi järjestää oman pop-up -yhteislaulutapahtuman missä tahansa.

”Toivon, että Joululaulupäivänä mahdollisimman monelta pääsee joululaulu.”

Joululaulupäivän idea on itse järjestää joululaulutapahtuma tai alkaa vain hoilata ja napata muutkin mukaan laulamaan. Joululaulattaa voi missä vaan, koska nyt on #lupalaulaa. Säestystä lauluunsa kaipaaville Jouluradiossa soi koko päivän ajan helposti yhteislaulettava, tutuista joululauluista koostuva soittolista.

Jouluradio on mukana Joululaulupäivän tapahtumassa kauppakeskus Triplassa. ja järjestää yhteislaulutempauksen kotipesäänsä kauppakeskus REDIin. REDIn Sillalla Jouluradion joululaulattajana on muusikko, lauluntekijä Tuija Rantalainen kello 13, 14 ja 15, kello 16 Herttoniemen Sointu -kuoro ja kello 16.45 Hyvänmielenkuoro Helsingin Helmi.

Joululaulupäivä osuu tänä vuonna kolmanteen adventtisunnuntaihin, jolloin kirkoissa on usein laulettu Kauneimpia joululauluja. Nyt myös kauppakeskus Triplassa on mahdollisuus kokea suuri Kauneimmat joululaulut -elämys sunnuntaina 15.12. kello 13–13.45 Kulttuuriaukiolla (4. krs) ja Töölön seurakunnan tilassa Fokuksessa (5. krs), Pasilan Asema-aukio 1 A.

Solisteina esiintyvät Ilta ja Mikael Konttinen. Kauneimmat joululaulut -karaokejatkot pidetään Fokuksessa kello 14–16. Mukana ovat kuusikymmenpäinen Gospel Helsinki -kuoro johtajanaan Nina Pakkanen, tanssiryhmä Xaris Finland ja Antti Vuori orkestereineen. Käsikirjoituksesta, koreografiasta ja ohjauksesta vastaa Xaris Finlandin taiteellinen johtaja Titta Tunkkari.

Kauneimmat joululaulut muodostaa rungon draamalle, jota elävöittävät Xaris Finlandin eri-ikäiset tanssijat. Mukana ovat myös joulun keskeiset hahmot Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi yhdessä paimenten, tietäjien ja enkelien kanssa. Kolmantena adventtina ja kansallisena Joululaulupäivänä Kauneimmat joululaulut -elämyksen järjestävät Suomen Lähetysseura ja Töölön seurakunta.

---

Jaa Joululaulupäivän tunnelmia somessa käyttämällä hashtageja #lupalaulaa ja #joululaulupäivä.

Jouluradio on seurakuntien mahdollistama radiokanava ja verkkomedia. Jouluradio kuuluu joulukaudella FM-radiossa ja netissä; verkkosivustolla soi kymmenen erilaista joulumusiikkikanavaa. Aito ja alkuperäinen Jouluradio kuuluu netissä ympäri vuoden. Tarkista Jouluradion paikalliset taajuudet ja kuuntele verkkokanavia: jouluradio.fi.

Lisätietoja: Jouluradion toimituspäällikkö Riitta Kalliorinneriitta@jouluradio.fi , puh. +358 50 411 5933

Triplan tapahtumasta lisätiedot: Kappalainen Auvo Naukkarinen, kappalainen, Töölön seurakunta, auvo.naukkarinen@evl.fi, p. 09 2340 6310

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kirkko Helsingissä
Kirkko Helsingissä
Kolmas linja 22 B
00530 HELSINKI

09 234 00http://www.helsinginseurakunnat.fi

Kirkko Helsingissä – ihmistä varten. Uskon, rakkauden ja ympäristön puolesta.

 

Kirkko Helsingissä muodostuu 18 suomenkielisestä ja kolmesta ruotsinkielisestä ev.-lut. seurakunnasta. Helsingin seurakunnissa on 340 000 jäsentä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä

Heikki Arikan ja Jarno Limnéllin ”Kymmenen teesiä selviytymisestä” -sarja käynnistyy Yle radio 1:ssä – ensimmäinen vieras Sauli Niinistö25.5.2020 09:05:45 EESTTiedote

Malmin kirkkoherra Heikki Arikka ja kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll aloittavat ohjelmasarjan Yle radio 1:ssä. Kaksikko esittelee kesän aikana kymmenen teesiä selviytymisestä poikkeusolojen Suomessa. Heidän kanssaan selviytymisen rakennuspuita etsivät muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, kirjailija Jari Tervo, psykoterapeutti Maaret Kallio, alivaltiosihteeri Päivi Nerg ja piispa Eero Huovinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme