Suojaamaton nielu aiheutti tapaturman: yhtiö tuomittiin 15 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta
Käräjäoikeuden käsiteltävänä ollut asia tuli ilmi tutkittaessa yhtiön työntekijälle huhtikuussa 2019 tapahtunutta työtapaturmaa. Työntekijä loukkaantui, kun hän oli tarkistamassa kartonkitehtaan pituusleikkurin viimeistelypään pulpperin viistokuljettimen hihnalle syntynyttä tukosta. Koska hihnan etupuolelta ei nähnyt tukosta kokonaisuudessaan, työntekijä meni hihnan yläpäähän ja sen alta hihnan toiselle puolelle. Kädessään hänellä oli noin metrin pituinen keksi. Se on työväline, jota käytetään hihnalle syntyneiden tukosten aukaisuun. Kun työntekijä oli poistumassa ylhäältä mennäkseen sammuttamaan laitteen, keksi tarttui johonkin ja veti työntekijän oikean käden puristuksiin hihnan ja telan väliin.
Työntekijä hälytti apua radiopuhelimella massatuotannon valvomosta, josta lähetettiin apua. Työntekijän käsi oli telan ja tukipalkin välissä useita minuutteja. Ensimmäiset apuun tulleet leikkasivat hihnan poikki, jotta kädelle saatiin lisää tilaa. Tämän jälkeen auttajat leikkasivat telan kiinnityskannakkeen poikki, jotta käsi saatiin vapautettua.
Käräjäoikeus totesi, että työturvallisuusmääräysten mukaan työnantajan olisi pitänyt estää pääsy nielun aiheuttamalle vaara-alueelle ensisijaisesti teknisin toimenpitein. Onnettomuushetkellä pääsy nielun vaara-alueelle oli ollut esteetön. Tapaturman jälkeen pääsy vaara-alueelle oli estetty portein ja valoverhoin niin, että laite sammuu automaattisesti. Käräjäoikeus katsoi, että tehtaalla oli laiminlyöty koneen vaara-alueelle pääsyn estämistä koskevia työturvallisuusmääräyksiä.
Käräjäoikeus totesi myös, että avoimiin nieluihin liittyvien liikkuvien hihnojen ja vastaavien koneiden vaara-alueelle pääsyn ehkäisemisen olevan olennainen osa koneturvallisuutta. Koska yhtiön toiminnassa oli näytetty laiminlyödyn lakisääteisiä velvollisuuksia huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä, oli edellytykset yhteisösakon tuomitsemiselle olemassa. Yhteisösakon suuruutta arvioidessa käräjäoikeus otti kuitenkin huomioon sen, että kyse oli ollut yksittäisestä koneesta, ja että onnettomuuden tapahtumiseen oli vaikuttanut myös työntekijän oma ohjeiden vastainen menettely. Käräjäoikeus arvioi oikeudenmukaiseksi yhteisösakon määräksi 15.000 euroa.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että paperiteollisuudessa ja teollisuuden alalla ylipäätään nielut ovat yksi yleisimmistä vaaranpaikoista ja vakavien tapaturmien aiheuttajista. Työnantajan tulee teknisin toimenpitein huolehtia, että työntekijän ulottuvilla ei ole suojaamattomia nieluja. Sellaisilla seikoilla, kuten että koneen käyttö ei ole edellyttänyt vaara-alueelle koskemista, työ ei ole pakkotahtista taikka juuri kyseisellä nielulla ei ole aiemmin tapahtunut edes läheltä piti -tilanteita, ei sinänsä ole merkitystä, koska mahdollisuus koskettaa vaara-aluetta on estettävä.
Pirkanmaan käräjäoikeuden asia nro R 20/6893.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Sari-Anne Salminen, 0295 018 682, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
