Suomalainen järjestelmäpiirisuunnittelu vahvistuu – Tampereella SoC Hub-yhteistyön tuloksena valmistumassa piiriprototyyppi

Tampereella on pitkä historia järjestelmäpiirisuunnittelun tukikohtana Suomessa. Osaamista on vahvistanut entisestään viime vuonna toimintansa aloittanut Tampereen yliopiston ja Nokian koordinoima System-on-Chip Hub (Soc Hub) -hanke.
Hankkeessa on tehty tiiviisti töitä yliopiston ja yritysten välisen yhteistyön kehittämiseksi, ja samalla järjestelmäpiiriosaamisen koulutukseen on panostettu merkittävästi. SoC Hubissa tehtävä työ tähtää Euroopan teknologisen itsenäisyyden vahvistamiseen ja liittyy siten myös hiljattain julkistettuun EU:n Chips Act -ohjelmaan.
–Järjestelmäpiirien suunnittelu vaatii monialaista osaamista. Tampere on jo pitkään toiminut Suomen merkittävimpänä digitaalisuunnittelijoiden kouluttajana. Ennakoimme kasvavaa tarvetta ja syvensimme piirisuunnittelun koulutusta jo aiemmin, kertoo Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan dekaani Jyrki Vuorinen.
Tampereen yliopiston informaatioteknologian alueen tutkintokoulutus tarjoaa 750 kandi- ja maisterialoituspaikkaa vuodessa, ja aluetta vahvistetaan uusilla rekrytoinneilla.
Ensimmäinen piiriprototyyppi valmistuu loppuvuodesta
Business Finlandin rahoittamassa projektissa Tampereen yliopisto ja yritykset kehittävät yhteistyössä kolmen vuoden aikana kolme järjestelmäpiiriprototyyppiä. Ensimmäinen niistä valmistuu loppuvuodesta, ja samalla projekti saavuttaa merkittävän etapin myös koko maan mittakaavassa.
– Paitsi itse piirikehitystyö myös sille välttämättömän infrastruktuurin ja sopimusympäristön luominen on tehty alan standardiin ja hankkeen kokoon nähden erittäin nopealla vauhdilla. Saavutus ei olisi ollut mahdollinen ilman alan huippuasiantuntijoiden tiivistä yhteistyötä, toteaa tietotekniikan yksikön johtaja Timo Hämäläinen.
Ensimmäinen prototyyppi on tähän mennessä monimutkaisin Suomessa tutkimusyhteistyössä tehty piiri, jossa korostuu integrointiosaaminen. Piirin valmistuksessa käytetään uutta 22 nanometrin puolijohdeteknologiaa, ja kumppanina siinä on belgialainen IMEC-tutkimusinstituutti.
– Yliopiston ja yritysten yhdessä toteuttamaa piirikehitystä ei ole aiemmin tehty Suomessa tässä mittakaavassa. On hienoa nähdä, miten yhteistyö on kantanut ja ensimmäinen konkreettinen tavoite on pian saavutettu, jatkaa Hämäläinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo Hämäläinen
puh. 040 849 0777
timo.hamalainen@tuni.fi
Suvi Lammi
puh. 050 318 2435
suvi.m.lammi@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Väitös: Yli 80 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneista jäi ilman kuntoutuspsykoterapiaa1.12.2025 09:08:48 EET | Tiedote
Yleiset mielenterveyshäiriöt – masennus ja ahdistuneisuushäiriöt – ovat merkittävä syy työkyvyttömyyteen, ja ne aiheuttavat mittavaa inhimillistä kärsimystä yksilöille ja kustannuksia yhteiskunnalle. LL, VTM Helena Leppänen osoittaa väitöstutkimuksessaan, että yleisten mielenterveyshäiriöiden hoito ja kuntoutus jäävät usein puutteellisiksi jopa työkyvyttömyyden uhatessa potilasta. Tutkimuksessa havaittiin myös, että erityisesti kuntoutuspsykoterapian hyödyntämisessä esiintyy sosioekonomista eriarvoisuutta, mikä voi heikentää mahdollisuuksia kuntoutua takaisin työelämään.
Väitös: Internetin aktiiviset yleisöt välineellistävät tarinoita tarkoituksiinsa28.11.2025 10:51:28 EET | Tiedote
Internetin mahdollistamat lukijayhteisöt välineellistävät suosittuja teoksia ja tarinoita omiin tarkoituksiinsa sosiaalisessa mediassa. Väitöskirjassaan kertomuksentutkija FM Markus Laukkanen tutkii HBO:n Game of Thrones -televisiosarjaa sekä yleisön siitä verkossa jakamia tekstejä, kuten meemejä ja juonitiivistelmiä.
Väitös: Kestävän kehityksen tulosjohtaminen ja raportointi julkisen hallinnan muutoksessa28.11.2025 09:43:59 EET | Tiedote
Elina Vikstedtin väitöskirja tarkastelee, miten kestävän kehityksen tulosjohtaminen, laskentatoimi ja raportointi rakentuvat julkisen hallinnan murroksessa. Tutkimus analysoi, miten erilaiset lähestymistavat kestävyyteen muovaavat julkisen sektorin johtamisen ja raportoinnin käytäntöjä sekä millaista työtä YK:n Agenda 2030 -tavoiteohjelman seurannan valtavirtaistaminen edellyttää.
Väitös: Sepelvaltimoiden ohitusleikkaus voi parantaa elämänlaatua vielä yli vuosikymmenen päästä26.11.2025 10:50:00 EET | Tiedote
Sepelvaltimotauti on yksi merkittävimmistä kansanterveysongelmista Suomessa ja kansainvälisesti. Lääketieteen lisensiaatti Matti Hokkanen selvitti väitöstutkimuksessaan sepelvaltimoiden ohitusleikkauksen pitkäaikaisvaikutuksia potilaiden elämänlaatuun.
Väitös: Sosiaalisessa mediassa jaetut luontokuvat eivät kerro todellisuudesta, vaan toiveistamme26.11.2025 08:20:00 EET | Tiedote
Suomalaisten sosiaalisessa mediassa jakamat luontokuvat eivät toimi todellisuuden peilinä, vaan ne heijastelevat ideaalia koskemattomasta luonnosta. YTM, TaM Markus Sjöbergin väitöstutkimus paljastaa, että kuvista rajataan pois elementit, jotka rikkovat koskemattoman luonnon kertomuksen: niin kansallispuistojen ruuhkat, huoltorakennukset kuin jopa itse kuvaamiseen käytetyt kännykätkin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
