Suomalaisen metsäluonnon turvaamiseen tarvitaan osaajia
7.3.2023 11:00:47 EET | Tampereen ammattikorkeakoulu | Uutinen
Ajankohtaisen tutkinnon perusteena ovat niin kansalliset kuin kansainväliset tavoitteet luonnonvarojen turvaamiseksi. Tutkinto painottuu luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja hiilinielujen ylläpitoon. Koulutuksen teemoissa asiaa käsitellään erilaisten metsänhoitomenetelmien soveltamisen, paikkatiedon ja metsävaratiedon hyödyntämisen kautta.
– Politiikkamurros on nyt meneillään ilmasto- ja biodiversiteettipolitiikassa, niin YK:n kuin EU:n tasolla ja tämä muuttaa väistämättä myös Suomen kansallisen metsäpolitiikan tavoitteita. Metsäluonnon suojeleminen haastaa meitä toimimaan entistä tarkemmin tieteelliseen tietoon pohjautuen. Meidän on ymmärrettävä luonnontieteelliset perusteet, miten luonnonvaroja ja luonnon monimuotoisuutta turvataan ekologisesti kestävästi, kertoo koulutuksen asiantuntijaopettaja, lehtori Petri Keto-Tokoi Tampereen ammattikorkeakoulusta.
Jopa viidesosa metsäluonnosta on turvemaalla – hiilipäästöt vaarana
Suomen metsien hiilinielu on pienentynyt merkittävästi hakkuumäärien kasvun seurauksena. Myös liian voimakkaat harvennushakkuut, kiertoaikojen lyhentyminen ja lisääntyneet turvemaiden uudistushakkuut ovat vaikuttaneet siihen, että metsien hiilinielu on pienentynyt ja ojitetuilta turvemailta tulevat hiilipäästöt ovat kasvaneet.
Keskeinen haaste metsänhoidossa ovat turvemaat. Jopa viidesosa Suomen metsämaan pinta-alasta, puuston määrästä ja kasvusta on ojitetuilla turvemailla. Jos näitä käsitellään väärin, hiiltä vapautuu ilmakehään huomattavia määriä.
– Jos turvealueen haihduttava puusto poistetaan avohakkuulla, pohjaveden pinta nousee voimakkaasti. Vettymisen vuoksi alue kunnostusojitetaan, ojat kaivetaan kerta kerralta syvemmälle turvekerrokseen ja vapautetaan turpeen hiiltä ilmakehään, Keto-Tokoi kuvailee.
Tutkitun tiedon jakaminen on tärkeää ymmärtämisen lisäämisessä. Yksi tärkeä osa koulutusta on paikkatietojärjestelmän hyödyntäminen toimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Metsäammattilaisten tulee tietää esimerkiksi, mihin ajourat kannattaa maaperän kantavuuden puolesta sijoittaa, missä tarvitaan tavallista leveämmät suojavyöhykkeet vesistöjen varsille ja missä on erityisen arvokasta suojeltavaksi tai ennallistettavaksi soveltuvaa metsäluontoa. Paikkatietoaineistojen hyväksikäyttö auttaa sekä metsänomistajia että metsäammattilaisia tekemään paremmin informoituja metsien käytön ratkaisuja.
Ainutlaatuinen metsätalouden ylempi AMK-tutkinto Suomessa
Pitkäaikainen kokemus ja osaamispohja metsätalouden AMK-tutkinnoissa, tutkimukseen perustuvat tieto, työelämälähtöisyys sekä käytettävissä olevat asiantuntijat luovat vankan pohjan koulutuksen toteutukselle.
– Meillä on huippuopettajat koulutuksessa, niin metsäekologiassa kuin ympäristöekologiassa. Olemme myös vuosia toimineet jatkuvan kasvatuksen hankkeissa ja toteuttaneet monitavoitteisen metsänhoidon erikoistumisopintoja ja metsäluontoneuvojan erikoistumisopintoja, kertoo Ari Vanamo, lehtori ja metsätalouden tutkintovastaava Tampereen ammattikorkeakoulusta.
– Tällä haavaa vastaaviin sisältöihin painottuvaa metsätalouden ylempää AMK-tutkintoa ei ole toista Suomessa tarjolla, Vanamo kiteyttää.
Tutkinto on haussa kevään yhteishaussa, joka alkaa 15.3.2023.
Tarkempaa tietoa opinnoista löytyy linkistä https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/metsatalouden-ylempi-tutkinto-ohjelma
Lisätiedot
Ari Vanamo, lehtori, Rakennettu ympäristö ja biotalous, Tampereen ammattikorkeakoulu, ari.vanamo@tuni.fi, 040 561 6873
Petri Keto-Tokoi, lehtori, Rakennettu ympäristö ja biotalous, Tampereen ammattikorkeakoulu, petri.keto-tokoi@tuni.fi, 040 548 0034
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
Päiväkotilapset sosionomiopiskelijoiden vieraina: ”TAMKissa voi opiskella ammattiin”13.2.2026 11:47:46 EET | Tiedote
Työelämäyhteistyö on tärkeää Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoille ja opettajille, mutta se antaa paljon myös yhteistyökumppaneille. Varhaiskasvatuksen sosionomiopiskelijat pääsevät soveltamaan teoriaa käytäntöön Hippoksen ja Kissanmaan päiväkotien lasten kanssa.
Tampereelle rakentuu merkittävä musiikin keskus11.2.2026 13:46:43 EET | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) rakentaa Kaupin kampukselle uudet, korkeatasoiset tilat musiikinopetukseen. Ne tarjoavat huippu-olosuhteet opiskeluun ja kulttuurista vetovoimaa alueelle. Tilat valmistuvat syksyllä 2026, ja niille haetaan Rakennustiedon ympäristöluokituksen mukaista neljän tähden tasoa.
TAMK panostaa vahvasti TKI-toimintaan – nyt avautui uusi tutkijan urapolku4.2.2026 10:31:27 EET | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulussa (TAMK) tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI) kulkee käsi kädessä laadukkaan koulutuksen kanssa. TKI-toiminta keskittyy jatkossa viiteen strategiseen vahvuusalueeseen. Niiden avulla vastaamme aikamme keskeisiin haasteisiin. Vuoden 2026 alussa toimintansa aloitti seitsemän tutkimusryhmää, jotka kytkeytyvät teemoiltaan TAMKin vahvuusalueisiin. Tutkimusryhmät avaavat mahdollisuuden tutkijan urapolkuun.
Maailmanmestari Peppi Konsteri yhdistää keilailun ja fysioterapiaopinnot26.1.2026 12:06:59 EET | Tiedote
Keilailun kaksi MM-kultaa kruunasivat vuosien työn, mutta Peppi Konsterin ura ei nojaa kilpailumenestykseen. Huippukeilailun rinnalla hän opiskelee fysioterapiaa Tampereen ammattikorkeakoulussa ja rakentaa kaksoisuraa, joka tukee sekä menestystä urheilu-uralla että valmistumisen jälkeistä tulevaisuutta.
Ura ammatillisena opettajana kiinnostaa hakijoita22.1.2026 09:11:13 EET | Tiedote
Ammatillinen opettajuus kiinnostaa vuodesta toiseen. Tammikuun hakukierros ammatillisiin opettajakorkeakouluihin keräsi tänä vuonnakin huomattavasti enemmän hakijoita kuin koulutuksiin voidaan ottaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
