Suomalaiset arvioivat S-Pankin vastuullisimmaksi pankkibrändiksi

Suomalaiset arvioivat S-Pankin jälleen Suomen vastuullisimmaksi pankkibrändiksi, nyt jo yhdennentoista kerran peräkkäin. S-ryhmä pärjäsi muutenkin hyvin, sillä myös S-ryhmä, ABC, Prisma ja Sokos Hotellit arvioitiin omien toimialojensa vastuullisimmiksi brändeiksi. Sustainable Brand Index -selvitys on Euroopan suurin riippumaton vastuullisuuteen keskittyvä bränditutkimus, joka on toteutettu Suomessa vuosittain jo vuodesta 2013.
”Suuri kiitos asiakkaillemme luottamuksesta. Uskon, että tavoitteemme mahdollistaa vähän rahakkaampi huominen jokaiselle on puhutellut monia viime aikoina, kun elämisen kulut ja korot ovat nousseet ja taloudellinen epävarmuus lisääntynyt,” kertoo S-Pankin vt. toimitusjohtaja Hanna Porkka.
S-Pankki tarjoaa S-ryhmän asiakasomistajille maksuttomat päivittäiset pankkipalvelut, kilpailukykyisesti hinnoitellut lainat sekä mahdollisuuden aloittaa vastuullinen säästäminen ja sijoittaminen matalalla kynnyksellä.
”Me emme pyri vain itse toimimaan vastuullisesti vaan haluamme tarjota myös asiakkaillemme mahdollisuuden tehdä kestäviä valintoja, esimerkiksi sijoittamisessa. Vastuullisen sijoittamisen periaatteet kattavat kaikki S-Pankki-rahastot, ja rahastomme keräsivätkin eniten nettomerkintöjä Suomen markkinoilla viime vuonna”, Porkka jatkaa.
Kuluttajien mielikuvia yritysten vastuullisuudesta tarkasteleva Sustainable Brand Index perustuu kyselytutkimukseen, jossa suomalaistakuluttajat arvioivat Suomen suurimpien tuotemerkkien vastuullisuusmielikuvaa. Arvioitavat brändit valikoituivat kyselyyn niiden markkinaosuuden, liikevaihdon ja brändin tunnettuuden perusteella. Yritykset eivät itse valitse kyselyyn osallistumista tai siitä pois jäämistä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään trendejä ja vastuullisen kuluttamisen ajureita.
Suomessa selvitykseen on vastannut 12 000 kuluttajaa, jotka ovat arvioineet 228 brändiä 26 toimialalta.
Suomen vastuullisimmiksi valitut pankkibrändit 2023, Sustainable Brand Index -tutkimus
- S-Pankki
- OP
- Säästöpankki
- POP Pankki
- Nordea
- Aktia
- Ålandsbanken
- Danske Bank
- Handelsbanken
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
S-Pankin viestintä
Puh:+358 50 573 5855viestinta@s-pankki.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Håll ögonen öppna för bankbedrägerier5.5.2025 09:18:27 EEST | Artikel
Bedragare fiskar efter bankkoder och kortuppgifter inte bara via traditionella SMS-meddelanden och e-postmeddelanden, utan även på marknadsplatser online. Om du blir ombedd att lämna ut bankuppgifter lönar det sig alltid att stanna upp och bedöma situationen.
Silmät auki pankkihuijausten varalta5.5.2025 09:18:27 EEST | Artikkeli
Huijarit kalastelevat pankkitunnuksia ja korttitietoja perinteisten tekstiviestien ja sähköpostiviestien lisäksi nyt myös netin kauppapaikoilla. Kun pankkitietoja kysytään, kannattaa aina pysähtyä arvioimaan tilanne.
Leo Niemelä utnämnd till datasäkerhetschef för S-banken7.4.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Leo Niemelä tillträder som datasäkerhetschef för S-banken den 7.4.2025. I sin tjänst ansvarar Niemelä för S-bankens datasäkerhet och helhetshantering av teknologirisker.
Leo Niemelä S-Pankin tietoturvajohtajaksi7.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Leo Niemelä aloittaa S-Pankin tietoturvajohtajana 7.4.2025. Tehtävässään Niemelä vastaa S-Pankin tietoturvasta sekä teknologiariskien kokonaisuuden hallinnasta.
S-Bankens ekonomiska prognos: Tecken på återhämtning i den finska ekonomin syns redan19.3.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Enligt Janne Ronkanen, ekonom på S-Banken, finns det många tecken på återhämtning i den finska ekonomin – konsumenternas förtroende återhämtar sig gradvis, det finns uppmuntrande tecken från arbetsmarknaden, låneintentionerna stärks i takt med att räntorna sänks och som ett resultat av detta återhämtar sig också bostadsmarknaden. I takt med att hushållens köpkraft ökar väntas också konsumtionen stiga. Det världspolitiska läget skapar dock betydande osäkerhet i förutsägbarheten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme