Suomalaiset arvioivat S-ryhmän ketjuineen alojensa vastuullisimmaksi
24.3.2022 09:00:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Tänä vuonna S-ryhmän osuuskauppabrändi harppasi Suomen kolmanneksi vastuullisimmaksi brändiksi Elovenan ja Valion jälkeen. Top 10 -listasta löytyvät myös S-ryhmän Kotimaista-tuotesarja sekä Prisma. Lisäksi S-ryhmä on arvioitu jo kolmatta vuotta putkeen vastuullisimmaksi päivittäistavarakaupan yritysten sarjassa.
”Suomalaisten kuluttajien antama tunnustus on asiakkaidensa omistamalle osuuskaupparyhmälle erityisen arvokasta ja kiitämme luottamuksesta. Pitkäjänteinen työmme vastuullisuuden eteen kaikilla toimialoillamme on selkeästi tunnistettu ja olemme osuuskauppabrändin kautta halunneet tuoda sitä myös asiakkaillemme näkyvämmäksi. Vastuullisuusohjelmamme yksi tärkeimpiä tavoitteita on mennä kohti kestävämpää arkea yhdessä asiakkaidemme kanssa”, sanoo vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa S-ryhmästä.
Prisma, S-Pankki ja Sokos Hotellit toimialansa ykkösiä vastuullisuudessa
Ruokakauppojen vertailussa suomalaiset arvioivat Prisman vastuullisimmaksi päivittäistavarakaupaksi toista vuotta peräkkäin. Suomalaiset arvostavat elintarvike- ja päivittäistavarabrändejä. Kärkijoukosta löytyy myös S-ryhmän Kotimaista-tuotesarja.
Suomalaiset kuluttajat ovat arvioineet Sokos Hotellit jo kymmenennettä kertaa hotellikategorian vastuullisimmaksi brändiksi. Sokos Hotelleissa on tehty pitkään järjestelmällistä omaa vastuullisuustyötä ja viime vuonna Sokos Hotellit tarjosivat Suomessa ensimmäisenä alallaan asiakkailleen mahdollisuuden kompensoida yöpymisensä ilmastopäästöt.
Myös S-Pankki on arvioitu vastuullisimmaksi pankiksi jo kymmenen vuotta peräkkäin. Täysin kotimaisen S-Pankin tavoitteena on tarjota vähän rahakkaampi huominen jokaiselle. Esimerkkinä tästä ovat asiakasomistajille ja heidän perheenjäsenilleen tarjottavat maksuttomat päivittäiset pankkipalvelut.
Eurooppalainen Sustainable Brand Index selvittää kuluttajien käsityksiä brändien vastuullisuudesta
Kuluttajien mielikuvia yritysten vastuullisuudesta tarkasteleva Sustainable Brand Index perustuu kyselytutkimukseen, jossa 9 100 suomalaistakuluttajaa on arvioinut Suomen 214 suurinta tuotemerkkiä. Tuotemerkkejä arvioidaan 17 maailmanlaajuisen kestävän kehityksen tavoitteen perusteella. Sustainable Brand Index -selvitys on Euroopan suurin riippumaton vastuullisuuteen keskittyvä bränditutkimus, joka on toteutettu Suomessa vuosittain jo vuodesta 2013.
Arvioitavat brändit valikoituivat kyselyyn niiden markkinaosuuden, liikevaihdon ja brändin tunnettuuden perusteella. Yritykset eivät itse valitse kyselyyn osallistumista tai siitä pois jäämistä.Lisäksi tutkimuksessa selvitetään trendejä ja vastuullisen kuluttamisen ajureita.
Lue lisää Sustainable Brand Index -tutkimuksesta ja toteutuksesta: SUSTAINABLE BRAND INDEX (sb-index.com)
Lue lisää S-ryhmän vastuullisuudesta: https://s-ryhma.fi/vastuullisuus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nina Elomaa, vastuullisuusjohtaja, S-ryhmä, nina.elomaa(at)sok.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmän tammi–kesäkuun myynti kasvoi edellisvuodesta10.7.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–kesäkuussa 2026 oli 7 319,3 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi edellisvuodesta 4,5 prosenttia. Kehitys oli vahvaa muun muassa liikennekaupassa ja marketkaupassa.
Tutun arkituotteen pakkaus uudistui: yli 34 000 kg vähemmän pakkausmuovia7.7.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Osassa Kotimaista kirsikkatomaattirasioita on tänä keväänä toteutettu pakkausmuutos, joka vähentää pakkausmuovin määrää merkittävästi. Muutos koskee Osuuskunta Närpiön Vihanneksen toimittamien Kotimaista kirsikkatomaattien rasioita, joissa toteutettu pakkausuudistus vähentää pakkauksissa käytetyn muovin määrää vuositasolla yli 34 000 kg. Tämä vastaa yhteensä yli 1,6 miljoonaa muovikassia.
Ei enää ostosten nostelua hihnalle – Kerää ja skannaa -palvelun käyttö onnistuu yhä useammassa myymälässä omalla puhelimella25.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän Kerää ja skannaa -palvelu löytyy jo 67 myymälästä. Palvelun uusin versio, jossa skannaus tehdään omalla puhelimella, on käytössä 7 myymälässä. Mobiili Kerää ja skannaa -palvelu toimii S-ostoslista-sovelluksessa, joka tarjoaa asiakkaille muitakin arkea helpottavia ominaisuuksia.
ABC:n suuri koirakysely: Joka neljäs koiranomistaja jättää automatkan tekemättä koiran vuoksi – yli 2500 koiraihmistä antaa parhaat vinkit lemmikin kanssa matkustamiseen24.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Tänäkin vuonna moni suomalainen suuntaa kesälomamatkalle koiransa kanssa. ABC:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lemmikin kanssa matkustaminen vaatii tarkkaa ennakkosuunnittelua. Vastaajien mukaan Suomen teillä suurimpia haasteita ovat lemmikille sopivien taukopaikkojen vähyys, minkä vuoksi matkoja jätetään jopa tekemättä. ABC on tarttunut tähän tarpeeseen ja tuonut asemilleen entistä enemmän koiraystävällisiä palveluita.
ABC:n kysely: Tässä on juhannuksen automatkojen ykkösbiisi18.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän asiakasomistajille toteutettu kysely kertoo, että noin joka toinen lähtee juhannusliikenteeseen autolla, ja tänään torstaina on ylivoimaisesti suosituin lähtöpäivä. Vaikka moni kuuntelee nykyään omaa soittolistaa ja podcasteja, juhannuksen automatkalla radio on yhä ylivoimaisen suosittu. Suosikkibiiseistä yksi nousi selvästi muiden yläpuolelle: Arttu Wiskarin Mökkitie.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

