Sitra

Suomalaiset pitävät kestäviä elämäntapoja tärkeinä – nuoret edelläkävijöitä ilmastoteoissa

Jaa

Valtaosa suomalaisista pitää kestävien elämäntapojen noudattamista tärkeänä ja uskoo, että kulutusvalinnoilla on vaikutusta ilmastonmuutoksen hillinnässä, kertoo Sitran teettämä kyselytutkimus. Nuoret innostavat aktiivisimmin myös muita ympäristöystävällisiin valintoihin.

Kuva: Topias Dean / Sitra
Kuva: Topias Dean / Sitra

69 prosenttia suomalaisista uskoo, että kulutukseen liittyvillä valinnoilla on vaikutusta ilmastonmuutoksen hillinnässä, kertoo Sitran tuore Resurssiviisas kansalainen 2019 -kyselytutkimus.

”On tärkeää, että suomalaiset tiedostavat kulutusvalintojen merkityksen, sillä lähes 70 prosenttia kaikista ilmastopäästöistä syntyy kotitalouksien kulutuksesta”, sanoo Sitran Kestävä arki -projektin johtaja Markus Terho.

Kestävien elämäntapojen noudattaminen on tärkeää 78 prosentille suomalaisista. Suomalaisten kestävään kuluttamiseen ja arjen valintoihin liittyviä asenteita ja tekoja kartoittaneeseen tutkimukseen vastasi yli kaksi tuhatta 18–79-vuotiasta suomalaista. Aineiston keräsi Kantar TNS toukokuun 2019 aikana. Edellinen vastaava tutkimus tehtiin huhtikuussa 2017.

”Kahdessa vuodessa arkemme on nytkähtänyt askeleen kestävämpään suuntaan niin asumiseen, liikkumiseen, ruokaan kuin muuhun kuluttamiseen liittyvissä valinnoissa. On hienoa, että suomalaiset arvostavat kestäviä elämäntapoja. Kulutuskäyttäytymisemme muuttuu, vaikkakin hitaasti”, Terho sanoo.

Yli puolet suomalaisista (53 prosenttia) on tietoisesti vähentänyt kuluttamistaan ympäristösyistä ja pyrkii tekemään vastuullisia kulutusvalintoja. Osuus on hieman kasvanut vuodesta 2017. Reilu kolmannes käyttää ympäristöystävällisiä tuotteita ja palveluita, vaikka ne maksaisivat enemmän.

Kestävillä elämäntavoilla on myös vahva yhteys siihen, miten merkitykselliseksi vastaajat kokevat elämänsä ja miten tyytyväisiä he siihen ovat.

”Tyytyväisyys ja vastuulliset valinnat näyttävät olevan kytköksissä molempiin suuntiin: elämäänsä tyytyväiset ihmiset tekevät kestäviä valintoja, ja kestävät teot lisäävät ihmisten tyytyväisyyttä ja oman elämän kokemista merkitykselliseksi”, sanoo Terho.

Nuoret kestävien elämäntapojen eturintamassa

Muiden kannustamisessa kestäviin valintoihin nuoret erottuvat edukseen. Kun 37 prosenttia kaikista vastanneista kertoo toimivansa aktiivisesti lähipiirissään ympäristöystävällisten ratkaisujen käyttöönottamiseksi, 44 prosenttia alle 30-vuotiaista tekee niin. Työpaikalla tai opiskeluyhteisössä kestävien ratkaisujen puolesta toimii aktiivisesti noin neljännes, mutta 34 prosenttia alle 30-vuotiaista.

Nuoret ovat edelläkävijöitä myös uusien jakamistalouteen pohjaavien liikkumis- ja matkailupalveluiden käyttäjinä. Esimerkiksi kimppakyytejä käyttää jo 37 prosenttia alle 30-vuotiaista, ja osuus on kasvanut kahdessa vuodessa yhdeksän prosenttiyksikköä. Nuoret käyttävät myös yhteiskäyttöautoja ja Airbnb:n kaltaisia kotimajoituspalveluita muita ahkerammin.

Ilmastonmuutoksen hillintä motivoi etenkin nuoria muuttamaan arjen valintojaan. Kun 35 prosenttia kaikista vastanneista kertoo muuttaneensa liikkumistaan, ruokailutottumuksiaan tai asumisratkaisujaan hillitäkseen ilmastonmuutosta, alle 30-vuotiaista näin on tehnyt lähes puolet.

Uusille, ekologisesti kestävämmille tuotteille ja palveluille on tilausta. Hieman alle puolet suomalaisista kokee, että tarjolla on kattavasti kohtuuhintaisia vaihtoehtoja, jotka mahdollistavat ympäristöystävällisen elämäntavan kaikille.

”Ympäristöystävällisyys ei yksin riitä, vaan vaihtoehdon tulisi olla helppo ja houkutteleva, jotta ihmiset muuttavat valintojaan ja käyttäytymistään”, Terho sanoo.

Matkustaminen muuttumassa kestävämmäksi

Ympäristövaikutusten huomioiminen painaa yhä useamman suomalaisen vaakakupissa myös vapaa-ajan viettoa suunnitellessa. 59 prosenttia vastanneista viettää lomansa Suomessa aina kun mahdollista. Yhä useampi ilmoittaa välttävänsä lentämistä vapaa-ajan matkoillaan ja matkustavansa lomalla junalla.

”Maata pitkin matkustamisen suosio on kasvussa. VR:n mukaan esimerkiksi interrail-korttien myynti kasvoi alkuvuonna peräti 20 prosenttia”, Terho toteaa.

48 prosenttia suomalaisista on lentänyt viimeksi kuluneen vuoden aikana. Noin viidennes kertoo kompensoineensa lentomatkustamisen päästöjä.

Vastanneista 63 prosenttia on sitä mieltä, että oma auto on arjen sujumisen kannalta välttämätön. Kuitenkin jopa 44 prosenttia kertoo minimoivansa liikkumisen ympäristövaikutuksia ja lähes yhtä moni minimoi oman auton käytön. 42 prosenttia aikoo seuraavaksi hankkia vähäpäästöisemmän auton.

Lisätietoja

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sanna Autere
Viestinnän asiantuntija, Sitra
050 331 7510
sanna.autere@sitra.fi
http://www.sitra.fi/

Itämerenkatu 11-13 (PL 160),
00181 Helsinki

Kuvat

Kuva: Topias Dean / Sitra
Kuva: Topias Dean / Sitra
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme