SUOMALAISET SUHTAUTUVAT AIEMPAA VARAUTUNEEMMIN VENÄJÄÄN, MUTTA SE EI NÄY NATO-KANNATUKSESSA
28.11.2020 07:00:00 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote

Suomalaisten suhtautuminen Venäjään on muuttunut tuntuvasti varautuneemmaksi viimeisten kahdeksan vuoden aikana. Suomalaisista vajaa kolmannes (31 %) on sitä mieltä, että vaikka Venäjällä on omat ongelmansa, suomalaisilla ei ole nykyisin mitään syytä suhtautua suureen naapuriinsa kielteisesti. Eri mieltä väittämän kanssa on puolet (50 %).
Syksyn 2018 mittaukseen nähden kielteinen suhtautuminen Venäjään on kasvanut 12 prosenttiyksikköä. Vuoden 2012 mittauksesta kielteinen suhtautuminen on kasvanut 31 prosenttiyksikköä.
”Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen suhtautumista Venäjään muuttivat merkittävällä tavalla Venäjän vuoden 2014 hyökkäys Ukrainaan, Krimin kansainvälisen lain vastainen liittäminen Venäjään, Venäjän tukemien separatistien Itä-Ukrainassa käymä sota ja matkustajakoneen alasampuminen heinäkuussa 2014”, sanoo EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen, joka on kirjoittanut EVA Artikkelin Suomalaisten luottamus Venäjään horjuu, mutta Nato-kannatukseen se ei vaikuta.
Tulokset perustuvat 2 019 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 16.10.–28.10.2020. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.
Sami Metelinen: Suomalaisten luottamus Venäjään horjuu, mutta Nato-kannatukseen se ei vaikuta -EVA Artikkeli lauantaina 28.11. kello 7.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot: toimituspäällikkö Sami Metelinen, sami.metelinen@eva.fi tai +358 40 578 0041
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami MetelinenToimituspäällikkö
Puh:+358 40 578 0041sami.metelinen@eva.fiHeini LarrosViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@eva.fiKuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Suomalaiset haluavat enemmän yhteistyötä Pohjoismaiden ja Baltian kanssa7.4.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset toivovat ulkopolitiikalta aiempaa vahvempaa painotusta yhteistyöhön Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa. Samalla ihmisoikeuksiin, ympäristökysymyksiin ja kehitysyhteistyöhön liittyvät painotustoiveet ovat pitkällä aikavälillä heikentyneet, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Niukasti toimeentulevat pitävät verotusta muita useammin liian ankarana27.3.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten enemmistö pitää verotusta kaiken kaikkiaan liian ankarana, mutta kriittisimmin verotuksen tasoon suhtautuvat ne, jotka pärjäävät vain käyttämällä tulojaan harkiten tai joilla on vaikeuksia tulla toimeen, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomen työllisyysongelma uhkaa kehittyä syrjäytymisongelmaksi17.3.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomen työmarkkinoilla vain 23 prosentilla työttömistä on edellytykset työllistyä nopeasti. Ongelma kasautuu erityisesti nuoriin ja lähiöihin. Samalla myös valkokaulustyöttömyys on kasvussa, käy ilmi EVAn tuoreesta työttömyyttä koskevasta tilastoanalyysistä.
EVA: Etätyö lisää työn sujuvuutta, mutta sillä on kielteisiä vaikutuksia yhteistyöhön10.3.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Etätyö koetaan selvästi myönteiseksi työn sujuvuuden, autonomian, keskittymisen ja työn ja muun elämän yhteensovittamisen kannalta, mutta samalla sillä on kielteisiä vaikutuksia työyhteisön yhteishenkeen, sosiaalisiin suhteisiin ja tiimityöhön. Valtaosa suomalaisista työssäkäyvistä voi tehdä ainakin jonkin verran etätöitä, ja 44 prosenttia tekee etätöitä vähintään kerran viikossa, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten luottamus Yhdysvaltoihin on romahtanut28.2.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten käsitys Yhdysvalloista on kääntynyt lyhyessä ajassa selvästi aiempaa kielteisemmäksi. Enemmistö pitää Yhdysvaltoja nyt epävakaana ja arvaamattomana, ja aiempaa useampi näkee maan laajentumishaluisena suurvaltana sekä epäluotettavana kumppanina, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
