Kotipizza Group Oy

Suomalaisille kaksi hopeaa pizzan MM-kisoissa

Jaa
Kotipizza-yrittäjät Katja Körkkö Iistä ja Esa Tirkkonen Kotkasta nousivat mitaleille World Pizza Games -kilpailussa Yhdysvalloissa. Suomalaiset olivat kilpailun palkintosijoilla edellisen kerran vuonna 1997.

World Pizza Games -kilpailussa pizzataitajat ympäri maailman kilpailevat pizzan leipomiseen ja käsittelyyn liittyvissä lajeissa. Kilpailu järjestetään vuosittain kansainvälisillä pizzamessuilla Las Vegasissa.

Kiimingin ja Iin Kotipizza-ravintoloista vastaava Katja Körkkö voitti kilpailussa hopeaa pizzatriathlonissa, jossa leivotaan pizzapohjia ja kootaan pizzalaatikoita. Körkkö on toiminut Kotipizza-yrittäjänä vuodesta 2011. Hänet on palkittu vuoden 2013 Kotipizza-yrittäjänä.

”Mitalisija lempilajissani on minulle suuri saavutus ja nautin joka hetkestä kisassa. Tuntuu upealta menestyä naispuolisena osallistujana lajissa, joka vaatii voimaa ja kestävyyttä”, sanoo Katja Körkkö.

Kotkan keskustassa ja Karhulan kaupunginosassa sijaitsevia Kotipizza-ravintoloita johtava Esa Tirkkonen aloitti Kotipizza-yrittäjänä vuonna 1995. Hän voitti World Pizza Games -kilpailussa hopeaa nopeimman pizzaleipurin sarjassa.

”Harjoittelimme ahkerasti kilpailussa käytettävällä erikoistaikinalla. Menestys maistui hyvältä ja osoittaa, että meillä on Suomessa ja etenkin Kotipizzassa maailmanluokan ammattitaitoa”, sanoo Esa Tirkkonen.

Viimeksi suomalaiset ylsivät World Pizza Games -kilpailussa mitalisijoille vuonna 1997, kun tämän vuoden mitalisti Esa Tirkkonen otti pronssia pisimpään kestäneessä pizzanheitossa. Suomen ainoa pizzan maailmanmestaruus on vuodelta 1996, jolloin Pasi Rajala otti kultaa pizzan korkeusheitossa. Rajala toimii nykyisin Kotipizza-yrittäjänä Keravalla ja Riihimäellä.

”Ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen toimme mitalit kotiin ja vieläpä tuplana. Katja ja Esa ovat loistavia esimerkkejä siitä, miten suuressa arvossa perinteiset kädentaidot ovat Kotipizza-ravintoloissa”, Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Tommi Tervanen sanoo. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Myyntijohtaja Markus Kaatranen, Kotipizza Group
p. 040 631 1745


Kotipizza-yrittäjä Katja Körkkö
p. 045 671 3259


Kotipizza-yrittäjä Esa Tirkkonen
p. 050 556 6996


Valokuvia kilpailusta ja kilpailijoista: anna.rahikainen@kotipizzagroup.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kotipizza Group Oy
Verkkosaarenkatu 5
00580 HELSINKI

http://www.kotipizzagroup.com/fi/

Kotipizza
Kotipizza on suomalainen, vuonna 1987 perustettu pizzaketju, jolla oli tilikauden 2017 lopussa 266 ravintolaa. Kotipizza-ketjun ravintoloiden myynti tilikaudella 2017 oli 106,3 miljoonaa euroa. Yli 99 prosenttia Suomen Kotipizza-ravintoloista on franchising-toimintaperiaatteella toimivia itsenäisten franchising-yrittäjien johtamia ravintoloita. Franchising-yrittäjä saa käyttöönsä testatun ja kannattavan liikeidean sekä valmiin tuotteen ja tuotemerkin, ketjun tietotaidon ja muut yhteistyön edut.

Kotipizza Group Oyj
Kotipizza-ketju on osa Kotipizza Groupia, johon kuuluvat lisäksi hankinta- ja logistiikkayritys Helsinki Foodstock Oy, vuonna 2015 avattua meksikolaistyyppistä ravintolaketjua Chalupaa operoiva Chalupa Oy sekä marraskuussa 2017 ostettu The Social Burger Joint Oy, joka hallinnoi Social Burgerjoint -ravintolaa ja Social Food -ruokarekkaa. Tilikaudella 2017 Helsinki Foodstockin liikevaihto oli 64,2 miljoonaa euroa ja Chalupa-ketjun ravintoloiden myynti 1,86 miljoonaa euroa. Kotipizza Group -konsernin liikevaihto samalla ajanjaksolla oli 79,9 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen EBITDA 8,52 miljoonaa euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kotipizza Group Oy

Kotipizza vie suomalaista pizzakulttuuria maailman huipulle – pizzakonkari tuomariksi Las Vegasin pizzakisoihin4.4.2025 09:57:33 EEST | Tiedote

Kotipizzan pizzamestari sekä laatu ja tuoteturvallisuuspäällikkö Heikki Sikström kutsuttiin tuomariksi maailman suurimpiin pizzakilpailuihin, jotka järjestettiin maaliskuussa Las Vegasissa. Yli 800 osallistujaa keräävä Pizza International Challenge -kilpailu kokosi yhteen alan parhaimmat eri puolilta maailmaa. Sikström edusti Suomea paitsi tuomaristossa myös suomalaisen pizzakulttuurin lähettiläänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye