Suomalaisstartupin keksintö vauhdittaa koronaviruksen testaamista
29.5.2020 10:06:25 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote

XFoldin kehittämä tuote näyttää päällepäin tavalliselta lasilta. Ainutlaatuisen nanopinnoitteen ansiosta se on kuitenkin voimakas signaalinvahvistaja, joka voidaan integroida jo olemassa oleviin mikroskooppeihin. Nanopinnoite kasvattaa mikroskoopin antaman kuvan tarkkuuden jopa monikymmenkertaiseksi, mikä avaa aivan uusia mahdollisuuksia myös koronavirusepidemian vastaisessa taistelussa.
”Nykyisin koronavirus voidaan tunnistaa näytteestä 3–5 vuorokautta altistumisen jälkeen. Meidän teknologiamme lyhentää aikaa jopa 24 tuntia. Myös tutkittavien lääkkeiden vaikutus havaitaan nopeammin ilman, että laitteita tai työprosesseja tarvitsee uusia”, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Timo Jäntti.
Vuonna 2019 Aalto Startup Centeristä ponnistanut XFold on testannut teknologiaansa muun muassa biolääketieteen ja virologian asiantuntijoiden kanssa Aalto-yliopistossa, Helsingin yliopistossa, Viikin Biocenterissä ja Meilahden Biomedicumissa sekä monien kansainvälisten tutkimusryhmien kanssa muun muassa Japanissa ja Yhdysvalloissa.
”Olemme pilotoineet teknologiaamme virusten tutkimisessa esimerkiksi Stanfordin yliopiston kanssa ja huomanneet sen mahdollisuudet koronaviruksen diagnosoimisessa ja lääketestauksessa. Teknologiamme on avannut tutkijoille lääketieteen maailmassa aivan uusia mahdollisuuksia”, Jäntti sanoo.
XFold työllistää suoraan kolme henkilöä. Muun muassa Business Finlandin ja Butterfly Venturesin rahoittama yritys keskittyy nyt sataprosenttisesti teknologian mahdollisuuksiin koronaepidemian vastaisessa työssä. Erityisen suuri potentiaali on Jäntin mukaan köyhemmissä maissa.
”Nanopinnoitteemme voidaan lisätä lähes mihin tahansa lasialustoihin ja sensoreihin, joille näytteet laitetaan. Se on yksinkertainen ja edullinen ratkaisu, joka voisi nostaa köyhempien maiden terveydenhoidon laboratorioiden diagnostiikkatarkkuuden länsimaiden tasolle”, Jäntti sanoo.
Nanopinnoitettu lasi voi tulevaisuudessa vauhdittaa myös monien muiden lääkkeiden kehittämistä. Perinteisesti tutkittavat solut on pitänyt valkaista, jotta soluja olisi mahdollista tarkastella mikroskoopilla ja ottaa niistä kuvia. Valkaisuprosessi kuitenkin lyhentää solujen elinikää, mikä vaikeuttaa kemiallisten aineiden kuten lääkkeiden vaikutusten tutkimista. Nanopinnoitetun lasin ansiosta valkaisua ei tarvita, joten elävää solua on mahdollisuus seurata huomattavasti pidempään.
”XFold Imagining on esimerkki, kuinka teknologia auttaa selättämään tämän nykyisen kriisin – ja ratkaisemaan tulevia”, Aalto Startup Centerin johtaja Marika Paakkala.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo Jäntti
toimitusjohtaja, Xfold Imagining
puh. 040 171 2255
timo.jantti@xfoldimaging.com
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta7.4.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä2.4.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Tutkijat tekivät satoja uudelleenanalyyseja sadasta aiemmin julkaistusta sosiaali- ja käyttäytymistieteiden tutkimuksesta. Samoihin johtopäätöksiin päästiin vain joka kolmannessa uudelleenanalyysissa.
Unohda ruutuaika, kuormitus syntyy puhelimen toistuvasta räpläämisestä23.3.2026 11:15:12 EET | Tiedote
Tuore tutkimus paljastaa, että kuormitusta ei selitä pelkkä ruutuaika. Eniten kuormittaa pätkittäinen käyttö: jatkuva lyhyt vilkuilu ja viestittely pitkin päivää. Näistä rutiineista on myös vaikea päästä eroon.
Katalyysi uudessa valossa: mikrotason vuorovaikutukset voivat tehostaa puhtaan energian teknologioita13.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Uusi tutkimus avaa tarkemman näkymän siihen, miten katalyytit toimivat kemiallisten reaktioiden aikana. Löydös voi auttaa kehittämään tehokkaampia materiaaleja esimerkiksi vihreän vedyn tuotantoon ja kestävämpään kemianteollisuuteen.
Aalto-yliopisto sai oman kvanttitietokoneen – AaltoQ20 kouluttaa tulevaisuuden kvanttiosaajat11.3.2026 12:01:00 EET | Tiedote
AaltoQ20 on maailmallakin harvinainen ja Suomessa täysin ainutlaatuinen huipputason kvanttitietokone, jolla paitsi koulutetaan tulevaisuuden osaajia, myös tutkitaan kvantti-ilmiöitä ja kehitetään uutta teknologiaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
