Suomalaista museo-osaamista viedään Eurooppaan – MOI! Museums of Impact -hanke pohjaa Suomessa kehitettyyn museoiden arviointiin
21.12.2020 09:00:00 EET | Museovirasto | Tiedote

Museums of Impact -hanketta vetävällä Museovirastolla on jo vuosien kokemus museoiden arvioinnin kehittämisestä. Museoviraston ja museoiden yhdessä kehittämällä kansallisella Museoiden arviointimallilla on Suomessa jo runsaasti käyttäjiä, ja mallista jo kertyneet käytännön käyttökokemukset ovat vahva tuki mallin jatkokehitykselle. Museoiden arviointimalli sai myös Suomen arviointiyhdistyksen Arvin päivän palkinnon 31.8.2020.
Museovirastossa ymmärrettiin, että mallin jatkokehitys yhdessä eurooppalaisten kumppaneiden kanssa voisi tuoda uutta sisältöä sekä kansalliseen malliin että tukea vaikuttavan museotoiminnan kehittymistä Euroopan-laajuisesti.
“Tiesimme, että erilaisia kansallisia tapoja arvioida ja kehittää museoita löytyi eri puolilta Eurooppaa”, sanoo hanketta vetävä osastonjohtaja Pirjo Hamari Museovirastosta.
“Otimme yhteyttä näitä malleja kehittäviin sekä muuten aiheesta kiinnostuneisiin tahoihin, ja saimme kannatusta aiheen yhteiselle kehittämiselle. Olemme hyvin tyytyväisiä, että löysimme niin hyvät kumppanit hankkeeseen ja että myös rahoittaja näki hankkeella suurta merkitystä. Uskomme, että tuleva eurooppalainen museoiden arviointimalli auttaa museoita tulevaisuudessa vastaamaan yhä paremmin muuttuvan yhteiskunnan ja yhteisöjen tarpeisiin.”
Arviointimalli auttaa museoita mukautumaan ja kehittymään
MOI-hanke auttaa museoita kehittämään valmiuksiaan vastata muuttuvan, monimuotoisemman, digitaalisemman ja ikääntyvän yhteiskunnan tuomiin haasteisiin. Hankkeessa kehitettävä arviointimalli tukee museoita oman työnsä arvioinnissa ja työn kohdentamisessa strategisesti ja vahvuuksia hyödyntäen.
Uusi arviointimalli tarjoaa konkreettisen välineen organisaation sisäiseen vuoropuheluun, pohdintaan ja itsearviointiin erilaisten arviointialueiden ja arviointikysymyksien kautta. Mallin avulla ei mitata museoiden vaikuttavuutta tai arvioida toiminnan laatua, vaan se auttaa museoita tarkastelemaan ja kehittämään toimintaansa tavalla, joka lisää niiden vaikuttavuutta yhteiskunnassa. Se auttaa museoita olemaan fokusoidumpia, joustavampia ja tehokkaampia toiminnassaan.
Malli rakentuu kehittävän arvioinnin käsitteeseen. Kehittävässä arvioinnissa ei mitata onnistumista tai suoritusta, vaan etsitään mahdollisimman vaikuttavia kehittämispolkuja toiminnan järjestelmällisellä ja yhteisellä tarkastelulla.
Eurooppalainen museokenttä osallistuu mallin kehittämiseen
MOI-hankkeessa järjestetään kuusi osallistavaa ja avointa foorumia, joiden tarkoitus on yhdessä museoiden ja muiden toimijoiden kanssa luodata museoiden tulevaisuushaasteita ja tunnistaa teemoja, jotka ovat tärkeitä vaikuttavuuden kannalta. Foorumit on tarkoitettu tietyn alueen toimijoille, ja niitä tullaan järjestämään eri puolilla Eurooppaa erilaisten toimintaympäristöjen ymmärtämiseksi.
Ensimmäisen avoimen foorumin järjesti hankkeen saksalainen kumppani Stiftung Preussischer Kulturbesitz SPK/Prussian Heritage Foundation marraskuussa 2020 saksankieliselle museoyhteisölle. Foorumi järjestettiin verkossa covid-19-tilanteen vuoksi, ja se tavoitti yhteensä 93 osallistujaa saksankieliseltä museokentältä.
Ensimmäisessä foorumissa osallistujat keskustelivat yhteiskunnallisista megatrendeistä, niiden vaikutuksista museoihin sekä arviointimallin mahdollisuuksista tukea museoiden vaikuttavaa toimintaa. Foorumin tulokset hyödyttävät suuresti mallin kehittämistä. Seuraava foorumi pidetään keväällä 2021 italiankieliselle museoyhteisölle.
Mallin luonnosta tullaan pilotoimaan eri museoissa kautta Euroopan. Itsearvioinnista kiinnostuneet museot voivat hakea mukaan pilottiin hiukan myöhemmin hankkeen aikana. Hankkeen etenemistä voi seurata Facebook-sivuilla sekä hankkeen verkkosivujen kautta.
Museoiden eurooppalaisen arviointimallin kehittämiseen osallistuu 11 organisaatiota:
- Museovirasto (koordinaattori, Suomi)
- BAM! Strategie Culturali (Italia)
- Deutscher Museumsbund/NEMO Network of Museum Organisations (Saksa)
- Estonian National Museum/Eesti Rahva Muuseum (Viro)
- European Museum Academy (Hollanti)
- Hellenic Ministry of Culture and Sports (Kreikka)
- Museoliitto (Suomi)
- Museum Council of Iceland (Islanti)
- Museum of Cycladic Art (Kreikka)
- MUSIS Steirischer Museumsverband (Itävalta)
- Stiftung Preussischer Kulturbesitz SPK (Saksa).
Hanke alkoi joulukuussa 2019 ja jatkuu marraskuuhun 2022 asti. Hanketta rahoittaa Euroopan unionin Luova Eurooppa-ohjelma.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Pirjo Hamari, Museovirasto,
pirjo.hamari@museovirasto.fi, 0295 33 6005
Projektikoordinaattori Johanna Fredriksson, Museovirasto
johanna.fredriksson@museovirasto.fi, 0295 33 6190
museumsofimpact@museovirasto.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Museovirasto
Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Museoviraston uusi hanke rakentaa alueellista yhteistyötä kulttuuriperinnön turvaamiseksi30.10.2026 14:54:55 EET | Tiedote
Kriisinkestävä kulttuuriperintö -hankkeessa kehitetään alueellista toimintamallia kulttuuriperinnön ja kulttuuriomaisuuden suojelemiseksi häiriötilanteissa, kriiseissä ja poikkeusoloissa. Tavoitteena on malli, jota voidaan hyödyntää eri puolilla Suomea. Mukana ovat Satakunnan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon alueelliset vastuumuseot. Hanketta osarahoittaa Sitra.
Vuonna 1865 uponneen purjelaiva Bedfordin hylky tunnistettu Inkoon edustalla20.10.2026 14:39:55 EEST | Tiedote
Inkoon edustalta on löytynyt hylky, joka Museovirastossa tunnistettiin Englannissa vuonna 1864 valmistuneeksi purjealus Bedfordiksi. Alus upposi vuonna 1865 matkallaan Pietarista Amuriin. Hylyn tunnistamista edesauttoivat hyvät rekisteri- ja arkistotiedot sekä havainnot tarkastussukelluksilla.
Museovirasto avasi avustushaun rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen20.10.2026 13:03:58 EEST | Tiedote
Avustuksen tavoitteena on säilyttää arvokasta rakennettua kulttuuriperintöä ja tukea rakennusrestauroinnin työtapojen säilymistä. Avustuksia haetaan valtion yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa 30.11.2026 klo 23.59 mennessä.
Museovirasto avasi avustushaut ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin ja paikallismuseoiden hankkeisiin2.10.2026 09:24:25 EEST | Tiedote
Avustukset ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin sekä paikallismuseoiden hankkeisiin vuodelle 2027 ovat haettavissa valtionhallinnon yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa. Hakuaika päättyy 11.11.2026 klo 23.59.
Museovirasto avasi avustushaun kulttuuriperintöalan yhteisöjen toimintaan vuodelle 202723.9.2026 09:36:47 EEST | Tiedote
Museoviraston jakaman avustuksen tavoitteena on edistää kulttuuriperinnön merkitystä, arvostusta ja vaikutusta yhteiskunnassa sekä kulttuuriperintöalan kehittymistä, osaamista ja kansainvälistymistä. Avustusta haetaan Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 3.11.2025 klo 23.59 mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
