Digi- ja väestötietovirasto

Suomeen syntyy digivirasto – ehdota sille nimeä!

Jaa
Väestörekisterikeskus ja maistraatit yhdistyvät.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen päätti 5.12.2017, että valtiovarainministeriö käynnistää valmistelun maistraattien, Väestörekisterikeskuksen ja Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimivan maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön tehtävien yhdistämiseksi 1.1.2020 alkaen. Tehtävät yhdistetään uudeksi valtakunnalliseksi kokonaisuudeksi. Jo 1.1.2018 nykyiseen Väestörekisterikeskukseen keskitettiin lukuisia yhteiskunnan digitalisaatiota edistäviä palveluita.

Toimintojen yhdistämisen myötä syntyvän uuden viraston tehtävänä on edistää digitaalisia palveluja julkisessa hallinnossa ja tarjota sujuvia ja turvallisia elämäntilannelähtöisiä palveluita sekä luotettavia rekisteritietoja. Tavoitteena on muodostaa kansallinen yhteiskunnan digitalisaatiota toimeenpaneva virasto. Maailmalla digitalisaatiota keskitetysti toimeenpanevia virastoja ovat esimerkiksi Tanskan Digitaliseringstyrelsen ja Brittien Government Digital Service.

Väestörekisterikeskus ja maistraatit avaavat nyt nimikilpailun, jossa voi esittää uudelle virastolle nimeä.

Voit esittää virastolle nimeä 9.–15.1.2018 välisenä aikana. Kilpailuun osallistutaan täyttämällä kilpailun sähköinen lomake Väestörekisterikeskuksen verkkosivuilla osoitteessa http://vrk.fi/artikkeli/-/asset_publisher/suomeen-syntyy-digivirasto-ehdota-sille-nimea-. Kilpailuun voi osallistua myös maistraattien verkkosivuilla osoitteessa www.maistraatti.fi.

Virastolle ehdotettavan nimen tulee kuvata uuden viraston toimintaa. Virastolle tullaan antamaan nimi suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ehdotuksessa sinun ei kuitenkaan tarvitse esittää nimen kieliversioita.

Nimiehdotus ei saa olla loukkaava eikä hyvän tavan tai lain vastainen. Jokainen osallistuja voi ehdottaa lomakkeella 1-4 nimiehdotusta. Jos osallistuja osallistuu kilpailuun useamman kerran, arvontatilanteessa vain yksi lomake osallistuu arvontaan. Automatisoidut osallistumiskeinot eivät ole sallittuja. Kaikki määräajassa nimikilpailuun lähetetyt nimiehdotukset, jotka täyttävät yllä mainitut kriteerit, luovutetaan valitsijaraadin käyttöön ja ovat mukana kilpailussa.

Voittajaksi valitun nimiehdotuksen esittäjä palkitaan S-ryhmän lahjakortilla (100 €). Palkinto arvotaan kaikkien osallistujien kesken, jos useampi on ehdottanut voittajanimeä tai jos mitään nimiehdotusta ei valita voittajaksi. Palkintoa ei voi muuttaa rahaksi, eikä siihen sisälly matkakustannuksia.

>> Katso kilpailun tarkemmat säännöt (pdf)

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto
Lintulahdenkuja 2
00530 HELSINKI

0295 536 000 (vaihde)https://dvv.fi

Väestörekisterikeskus toteuttaa yhdessä valtiovarainministeriön kanssa kansallista palveluarkkitehtuuria. Viraston tehtävänä on edistää digitaalista yhteiskuntaa tuottamalla ja kehittämällä sähköisen asioinnin tukipalveluja kansalaisten ja julkisen hallinnon käyttöön. Lisäksi Väestörekisterikeskus on yhdessä maistraattien kanssa väestötietojärjestelmän rekisterinpitäjä. Virasto ylläpitää ja kehittää väestötietojärjestelmää, sen tietoja ja tietojen laatua sekä varmennettua sähköistä asiointia. Väestörekisterikeskus tarjoaa väestötietojärjestelmän tietopalveluja ja varmennepalveluja sekä hoitaa vaalitehtäviä. www.vrk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto

Det lönar sig att upprätta en intressebevakningsfullmakt även om du inte kunde bry dig mindre6.5.2024 09:43:22 EEST | Tiedote

Myndigheten för digitalisering och befolkningsdatas kampanj I egna händer påminner igen om att upprätta en intressebevakningsfullmakt. Ämbetsverket utvecklar kontinuerligt nya tjänster för att göra det smidigare att uträtta ärenden åt någon annan, eftersom de behövs när vår befolkning åldras. Det går nu lättare och snabbare att ta i bruk en intressebevakningsfullmakt på nätet. Dessutom blir det snart lättare för intressebevakningsfullmäktige att sköta ärenden som gäller fullmaktsgivarens egendom. Har du redan gjort en intressebevakningsfullmakt?

EVVK? Edunvalvontavaltakirja kannattaa tehdä, vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa6.5.2024 09:43:22 EEST | Tiedote

Digi- ja väestötietoviraston Omissa käsissä -kampanja muistuttaa jälleen tekemään edunvalvontavaltuutuksen. Virasto kehittää jatkuvasti uusia palveluja toisen puolesta asioinnin sujuvoittamiseksi, sillä niitä tarvitaan väestömme ikääntyessä. Edunvalvontavaltuutuksen käyttöön ottaminen sujuukin nyt helpommin ja nopeammin verkossa. Lisäksi edunvalvontavaltuutetut pääsevät pian hoitamaan valtuuttajan omaisuuteen liittyviä asioita helpommin. Joko sinä olet tehnyt edunvalvontavaltuutuksen?

Suomi.fi-mobiilisovellus uudistuu 22.4.2024 – Katso miten muutos vaikuttaa sinuun!17.4.2024 15:05:00 EEST | Tiedote

Suomi.fi-mobiilisovelluksen uudet Android- ja iOS-versiot julkaistaan 22.4.2024. Uudistuksen myötä sovelluksen ulkonäkö ja toiminnallisuudet uudistuvat. Uudessa Suomi.fi-mobiilisovelluksessa on parannettu muun muassa sovelluksen käytettävyyttä, saavutettavuutta ja navigaatiorakennetta. Kun uusi sovellus on julkaistu, vanhojen sovellusversioiden käyttäminen ei ole enää mahdollista.

The new versions of Suomi.fi mobile application will be launched 22.4.2024: See how the change affects you!17.4.2024 15:05:00 EEST | Press release

The new Android and iOS versions of the Suomi.fi mobile application will be launched 22.4.2024. As a result of the update, the appearance and functionalities of the application will change. The new application has improved usability, accessibility and navigation structure. Once the new application is published, it will no longer be possible to use older versions of the application.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye