Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2022 julkistetaan Helsingin Kevätmessuilla 30.3. klo 11

Koko Suomen ravintolaväen ohella toimittajat, muut median edustajat sekä sosiaalisen median vaikuttajat ja koko messuväki ovat tervetulleita seuraamaan julkistamistilaisuutta Kevätmessujen päälavalle. Tilaisuuden juontavat Messukeskuksen business manager Tanja Pasila ja Viiden Tähden päätoimittaja Eeropekka Rislakki.
Tilaisuus lähetetään suorana Viiden Tähden YouTube-kanavalla. Linkki lähetykseen on ladattavissa julkistamispäivänä verkkosivuilta www.viisitahtea.com.
Satojen ammattilaisten valtakunnallinen äänestys
Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2023 perustuu ammattilaisten valtakunnalliseen äänestykseen, johon kutsuttiin yli 1000 horeca-alojen, juoma- ja ruokabisneksen sekä ravintola- ja ruokakirjoittamisen ammattilaista.
Äänestys järjestettiin nyt 15. kerran. Äänestäjiä oli tänä vuonna lähes 400 eli käytännössä saman verran kuin vuosi sitten.
Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listauksen toteuttaa Viisi Tähteä Media. Pääyhteistyökumppani on Helsingin Messukeskus. Wihuri Metro-Tukku, Quandoo-pöytävarausjärjestelmä ja Estrella Damm -olut.
Tulosten julkistamisen yhteydessä paljastetaan myös listan sijoille 51–100 sijoittuneet ravintolat sekä vuoden ravintolahenkilöt: Ammattilaisten ammattilainen ja Paras muutoksentekijä.
Tulokset ovat nähtävissä välittömästi tilaisuuden jälkeen www.viisitahtea.com ja www.50parasta.fi -sivuilla sekä STT Infon ja Kauppalehti Onlinen uutispalveluissa.
Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksen voittajat
2022 Palace Helsinki
2021 Palace, Helsinki
2020 Palace, Helsinki
2019 Grön, Helsinki
2018 Grön, Helsinki
2012 Olo, Helsinki
2011 Farang, Helsinki
2010 Chez Dominique, Helsinki
2009 Chez Dominique, Helsinki
2008 Chez Dominique, Helsinki
2007 Chez Dominique, Helsinki
2006 Chez Dominique, Helsinki
2005 Chez Dominique, Helsinki
2004 Chez Dominique, Helsinki
Avainsanat
Kuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viisi Tähteä
Momentin Group strengthens its leadership – Antti Roiha appointed as Group CEO starting 4 September4.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Restaurant and beverage group Momentin Group Oy has appointed MSc Antti Roiha, 40, as the Group CEO from 4 September 2023. Roiha has extensive experience in e.g. financial sector as well as from financial admin and business development roles in the restaurant and hospitality industry at e.g. Royal Ravintolat Oy and NoHo Partners Group.
Momentin Group vahvistaa johtoaan – Antti Roiha konsernijohtajaksi 4.9. alkaen4.5.2023 09:59:05 EEST | Tiedote
Ravintola- ja juoma-aloilla toimiva Momentin Group Oy on nimittänyt diplomi-insinööri Antti Roihan, 40, konsernin toimitusjohtajaksi 4.9.2023 alkaen. Roihalla on laaja kokemus mm. rahoitusalalta sekä taloushallinnon ja liiketoiminnan kehitystehtävistä ravintola- ja hospitality-aloilla esim. Royal Ravintolat Oy:ssä ja NoHo Partners -konsernissa.
Sieluaan myöten kaukasialainen ravintola Bridge avasi Helsingin sydämessä4.5.2023 08:11:12 EEST | Tiedote
Aitoihin raaka-aineisiin ja perinteisiin Kaukasian resepteihin perustuva ravintola Bridge avasi vapun alla ovensa Helsingin Erottajan- ja Uudenmaankatujen kulmassa. Sieluaan myöten kaukasialaisen ravintolan sydämenä on puuhiiligrilli. Bridgen upeita puitteita täydentävät uusrenessanssia ja jugendia henkivä sisustus, runsaat annokset sekä kokonaisvaltainen makujen ilotulitus.
Tukkukaupasta tunnelmataikureiksi – E.Ahlströmin 110 vuoden historia on voimavara ravintola-alalle2.5.2023 10:42:01 EEST | Tiedote
Ravintola on tuhannen yksityiskohdan summa. E.Ahlströmistä on muodostunut tuhansien asioiden tunnelmataikuri, joka tarjoaa kattaukseen, sisustukseen, ruokalistoihin ja jopa rahoitukseen liittyviä ratkaisuja ravintoloitsijoiden unelmien toteutumiseksi. Tänään 110 vuotta täyttävä E.Ahlström on Suomen johtava ravintola-alan ammattilaisia palveleva maahantuoja ja tukkukauppa.
TIEDOTE: Koronarajoitukset ja ravintola-alan selviytymiskamppailu näkyvät Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2023 -listallla31.3.2023 13:56:08 EEST | Tiedote
Korona-ajan vaikutukset ja poliitikkojen päätökset näkyvät Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2023 -äänestyksen tuloksissa. Lähes 400 äänestäjän antamista kirjallisista valintaperusteluista käy ilmi, että ravintoloitsijoilla on ollut täysi työ pitää oma yritys pystyssä ja kehittää liiketoimintaansa. Alan syyllistämisestä aiheutuneen henkilökuntapulan takia moni ravintola toimii nyt sosiaalisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti pitämällä henkilökunnastaan hyvää huolta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme