Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2023 -äänestys käynnistyi – lista julki Kevätmessuilla maaliskuussa

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2023 -listan äänestäjiksi kutsutaan yli 1000 ruokakulttuurin vaikuttajaa eri puolilta maata. Heidän joukossaan on ravintoloitsijoita, kokkeja ja keittiömestareita, salityöntekijöitä sekä alkoholi- ja ruoka-alojen ammattilaisia ja journalisteja.
Äänestys järjestetään jo 15. kerran. Tulosten julkistamisen yhteydessä paljastetaan myös listan sijoille 51–100 sijoittuneet ravintolat.
Äänestyksen ja listauksen toteuttaa Viisi Tähteä Media. Pääyhteistyökumppani on Helsingin Messukeskus. Kumppaneina ovat Quandoo-pöytävarausjärjestelmä ja Estrella Damm -olut.
”On jännittävää nähdä, miten lista muotoutuu koronasulkuajan jälkeen. Uusia kunnianhimoisia ravintoloita on perustettu eri puolilla Suomea, ja vielä useampien ravintoloiden konseptia ja toimintaa on terävöitetty. Ilmassa on odotusta, että listalla tapahtuu kiinnostavia asioita”, kertoo Viiden Tähden päätoimittaja Eeropekka Rislakki.
Suomen 50 Parasta Ravintolaa on maan arvostetuin ja luotettavin ravintolalistaus
Viisi Tähteä käynnisti Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksen vuonna 2004. Kaikki ykkössijat ovat menneet helsinkiläisille ravintoloille.
Alkuvuosina ykkössijaa piti peräti seitsemän kautta Hans Välimäen luotsaama Chez Dominique. Vuonna 2011 paras oli Farang ja 2012 Ravintola Olo. Listaus oli tauolla vuodet 2013–2017.
Parhaimmaksi ravintolaksi alan ammattilaiset valitsivat vuosina 2018 ja 2019 Ravintola Grönin. Vuosina 2020–2022 ykkönen on ollut Ravintola Palace.
”Suomen 50 parasta ravintolaa on selkeästi arvostetuin ja luotettavin ravintolalistaus Suomessa. Perustuuhan se satojen alan ammattilaisten arvioon. Listan julkistaminen saa koko ravintola-alaa seuraavan median ja alan ammattilaisten huomion”, Rislakki sanoo.
Alakategoriat nostavat osaajat esille
Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2023 -äänestyksessä on listauksen ohella eri alakategorioita, joita ovat mm. paras ruoka, paras viiniravintola sekä paras klassinen ravintola. Kategorioilla ovat omat yhteistyökumppaninsa kummiyrityksinä.
Tällä kertaa voi äänestää henkilöä kahdessa eri kategoriassa, jotka ovat Ammattilaisten Ammattilainen (kumppani Messukeskus) ja Paras Muutoksentekijä (kumppani Estrella Damm). Ammattilaisten Ammattilaiseksi on aiempina vuosina äänestetty tunnetut keittiömestarit Pekka Terävä, Henri Alén ja Tommi Tuominen.
”Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listaus ja messut ovat loistavia tilaisuuksia tuoda esille kansainvälisen tason suomalaista ravintola- ja keittiöosaamista. Ilmiöiden, yritysten ja menestystekijöiden takana on aina osaavia ihmisiä, jotka ovat niitä suunnittelemassa ja rakentamassa. Messut ja ravintolat eivät pärjää ilman ihmisiä”, tähdentää liiketoimintapäällikkö Tanja Pasila Helsingin Messukeskuksesta.
Tulosten julkistaminen ja palkintojenjako Kevätmessuilla 30. maaliskuuta
Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2023 -äänestys päättyy sunnuntaina 26. helmikuuta, jolloin äänestyslomake sulkeutuu. Äänestysaikaa on peräti viisi viikkoa.
”Pitkällä äänestysajalla haluamme kannustaa ravintola- hotelli- sekä ruoka- ja juoma-alojen ammattilaisia tutustumaan kollegoidensa ja asiakkaidensa ravintoloiden tarjontaan. Taloudellisten haasteiden keskellä ravintolat edustavat kuitenkin uskoa tulevaan. Ne tarjoavat ihmisille paikan tavata toisiaan sekä nautintoja arkeen ja juhlaan”, Rislakki muistuttaa.
Äänestys huipentuu torstaina 30. maaliskuuta klo 11.00 alkaen Kevätmessujen päälavalla Helsingin Messukeskuksessa järjestettävään julkistukseen, joka nähdään myös suorana Viiden Tähden YouTube-kanavalla 30.3. 2022 klo 10.45 alkaen.
Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksen voittajat (kaikki Helsingistä)
2022 Palace
2021 Palace
2020 Palace
2019 Grön
2018 Grön
2012 Olo
2011 Farang
2010 Chez Dominique
2009 Chez Dominique
2008 Chez Dominique
2007 Chez Dominique
2006 Chez Dominique
2005 Chez Dominique
2004 Chez Dominique
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeropekka Rislakki, päätoimittaja, Viisi Tähteä, +358 400 436 825, eeropekka@viisitahtea.com
Heikki Kähkönen, toimituspäällikkö, Viisi Tähteä, +358 50 353 8885, heikki@viisitahtea.com
Kuvat








Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viisi Tähteä
Momentin Group strengthens its leadership – Antti Roiha appointed as Group CEO starting 4 September4.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Restaurant and beverage group Momentin Group Oy has appointed MSc Antti Roiha, 40, as the Group CEO from 4 September 2023. Roiha has extensive experience in e.g. financial sector as well as from financial admin and business development roles in the restaurant and hospitality industry at e.g. Royal Ravintolat Oy and NoHo Partners Group.
Momentin Group vahvistaa johtoaan – Antti Roiha konsernijohtajaksi 4.9. alkaen4.5.2023 09:59:05 EEST | Tiedote
Ravintola- ja juoma-aloilla toimiva Momentin Group Oy on nimittänyt diplomi-insinööri Antti Roihan, 40, konsernin toimitusjohtajaksi 4.9.2023 alkaen. Roihalla on laaja kokemus mm. rahoitusalalta sekä taloushallinnon ja liiketoiminnan kehitystehtävistä ravintola- ja hospitality-aloilla esim. Royal Ravintolat Oy:ssä ja NoHo Partners -konsernissa.
Sieluaan myöten kaukasialainen ravintola Bridge avasi Helsingin sydämessä4.5.2023 08:11:12 EEST | Tiedote
Aitoihin raaka-aineisiin ja perinteisiin Kaukasian resepteihin perustuva ravintola Bridge avasi vapun alla ovensa Helsingin Erottajan- ja Uudenmaankatujen kulmassa. Sieluaan myöten kaukasialaisen ravintolan sydämenä on puuhiiligrilli. Bridgen upeita puitteita täydentävät uusrenessanssia ja jugendia henkivä sisustus, runsaat annokset sekä kokonaisvaltainen makujen ilotulitus.
Tukkukaupasta tunnelmataikureiksi – E.Ahlströmin 110 vuoden historia on voimavara ravintola-alalle2.5.2023 10:42:01 EEST | Tiedote
Ravintola on tuhannen yksityiskohdan summa. E.Ahlströmistä on muodostunut tuhansien asioiden tunnelmataikuri, joka tarjoaa kattaukseen, sisustukseen, ruokalistoihin ja jopa rahoitukseen liittyviä ratkaisuja ravintoloitsijoiden unelmien toteutumiseksi. Tänään 110 vuotta täyttävä E.Ahlström on Suomen johtava ravintola-alan ammattilaisia palveleva maahantuoja ja tukkukauppa.
TIEDOTE: Koronarajoitukset ja ravintola-alan selviytymiskamppailu näkyvät Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2023 -listallla31.3.2023 13:56:08 EEST | Tiedote
Korona-ajan vaikutukset ja poliitikkojen päätökset näkyvät Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2023 -äänestyksen tuloksissa. Lähes 400 äänestäjän antamista kirjallisista valintaperusteluista käy ilmi, että ravintoloitsijoilla on ollut täysi työ pitää oma yritys pystyssä ja kehittää liiketoimintaansa. Alan syyllistämisestä aiheutuneen henkilökuntapulan takia moni ravintola toimii nyt sosiaalisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti pitämällä henkilökunnastaan hyvää huolta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme