Suomen Akatemian syyskuussa avoinna olleisiin hakuihin yhteensä yli 4 000 hakemusta
13.10.2020 13:39:46 EEST | Suomen Akatemia | Tiedote
Suomen Akatemia sai syyskuussa 2020 avoinna olleisiin hakuihin yhteensä 4 234 hakemusta. Luvussa konsortiohakemuksen osahankkeet on laskettu omina hakemuksinaan. Kun lasketaan kukin konsortio yhtenä hakemuksena, hakemusmäärä on 3 393.
Tänä vuonna kokonaishakemusmäärää kasvatti erityisesti syyskuussa päättyneisiin, valtion neljännen lisätalousarvion sekä julkisen talouden suunnitelman vuodelle 2021 mukaisesti kohdennettuihin erillishakuihin jätetyt hakemukset. Edellisenä vuonna syyshaun hakemusmäärä oli yhteensä 3 508 konsortiohakemusten osahankkeet omina hakemuksinaan laskien.
Eniten haettiin akatemiahankerahoitusta, yhteensä 1 408 hankehakemusta (vuonna 2019 jätettiin 1 392 hankehakemusta). Akatemiatutkijan tehtävää haki syyskuun haussa 602 ja tutkijatohtorin tehtävää 827 tutkijaa (edellisenä vuonna vastaavat hakemusmäärät olivat 550 ja 744).
Toimikunnista luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikuntaan tuli yhteensä 1 281 hakemusta (edellisenä vuonna 1 230). Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnalle osoitettiin 910 hakemusta (edellisenä vuonna 970), ja biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnalle 909 hakemusta (edellisenä vuonna 925). Lisäksi syyskuun haussa saatiin 34 liikuntatieteellisten tutkimushankkeiden hakemusta, joiden arviointi tapahtuu biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan paneeleissa.
Valtion lisätalousarvion ja julkisen talouden suunnitelman vuodelle 2021 mukaisesti kohdennettujen erillishakujen hakemusmäärät:
- Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kumppanuusverkostojen erityisrahoitus 2020, yhteensä 71 hakemusta
- Kriisivalmiuden ja huoltovarmuuden tutkimuksen erityisrahoitus, yhteensä 65 hakemusta
- FIRI 2020: Tutkimusinfrastruktuurit yhteistyön alustoina, yhteensä 54 hakemusta
- Lippulaivahaku 2020, yhteensä 18 hakemusta.
- Ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen järjestelmätasoisen tutkimuksen erityisrahoitus, yhteensä 51 hakemusta
Muut eri hakumuotoihin jätettyjen hakemusten määrät ovat nähtävillä oheisessa taulukossa.
Syyskuussa päättyneiden erillishakujen rahoituspäätöksiä tehdään loppuvuoden 2020 aikana ja tammikuussa 2021. Syyskuun haun muiden hakujen rahoituspäätöksiä tehdään huhti-kesäkuussa 2021.
Lisätietoja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen Akatemian viestintä
Pekka Rautio
viestintäasiantuntija
p. 029 533 5040
etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2019 rahoitamme tutkimusta 458 miljoonalla eurolla. Osa rahoituksesta tulee veikkausvoittovaroista. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Finlands Akademi beviljade finansiering som stöder innovativ forskning15.6.2026 14:04:54 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beslutat vilka forskningsprojekt som beviljas finansieras i vinterutlysningen, Akademins stora utdelning av forskningsfinansiering. Akademin beviljade finansiering till ett brett urval av forskningsämnen. Totalt finansieras 145 nya akademiforskare och 277 akademiprojekt (inklusive delprojekt). De finansierade projekten representerar den internationella toppnivån inom sina vetenskapsgrenar och producerar mångsidig ny kompetens som genererar samhällsnytta.
Suomen Akatemialta rahoituspäätökset uutta luovaan tutkimukseen15.6.2026 14:04:54 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia on päättänyt rahoitettavat tutkimushankkeet keskeisessä rahoitushaussaan. Rahoitusta myönnettiin talvihaussa 2026 kattavasti eri tieteenalojen tutkimuskokonaisuuksiin. Yhteensä Akatemia rahoittaa 145 uutta akatemiatutkijaa ja 277 akatemiahanketta osahankkeet mukaan luettuna. Rahoitetut hankkeet edustavat tieteenalojensa kansainvälistä kärkeä ja tuottavat monipuolisesti uutta osaamista koko yhteiskunnan käyttöön.
Research Council of Finland grants funding to support innovative scientific research15.6.2026 14:04:54 EEST | Press release
The Research Council of Finland (RCF) has decided on the research projects to be funded in its main funding call. In the 2026 winter call, the RCF granted funding to research across a wide variety of research fields. The funding was granted towards 145 new Academy Research Fellowships and 277 new Academy Projects (counted by subproject). The funded projects represent the international forefront of their respective disciplines and produce a broad range of new expertise for society at large.
Fler internationella toppforskare till finländska universitet tack vare finansiering från Finlands Akademi2.6.2026 14:22:43 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat finländska universitet sammanlagt 22,5 miljoner euro för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Genom finansieringen flyttar nio internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer. Akademins satsning på att rekrytera toppexperter till Finland är betydande även i internationell jämförelse.
Suomen Akatemian rahoitus tuo lisää kansainvälisiä huippututkijoita suomalaisiin yliopistoihin2.6.2026 14:22:43 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä 22,5 miljoonaa euroa Suomen ulkopuolelta kutsuttavien korkeatasoisten tutkijoiden rekrytoimiseen. Rahoitus mahdollistaa yhdeksän kansainvälisen tutkijan siirtymisen suomalaisiin yliopistoihin professorin tehtäviin. Akatemian panostus huippuosaajien rekrytoimiseksi Suomeen on kansainvälisestikin vertailtuna huomattava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
