HUS

Suomen ensimmäinen apinarokkotartunta hyvin todennäköinen

Jaa
HUSissa on todettu aikuisella miespotilaalla orthopox-ryhmään kuuluvan viruksen aiheuttama tartunta. Apina- ja isorokkovirukset ovat orthopoxviruksia. Lopullinen varmistus apinarokkotartunnasta saadaan, kun näytteen sekvensointi valmistuu loppuviikolla.

Orthopox-virustartunta varmistui keskiviikkona 25.5.2022. Tartunta on saatu Eurooppaan suuntautuneella matkalla. Kotihoidossa olevalla potilaalla on rakkuloita ja korkea kuume, mutta muutoin hän voi hyvin. Tartunnan saaneen kanssa läheisessä kontaktissa olleet on jäljitetty ja ohjeistettu tartunnan leviämisen estämiseksi.

HUS ei anna potilaasta tätä tiedotetta enempää tietoja yksityisyyden suojan vuoksi.

Viime viikkoina useita tautitapauksia Euroopassa

Apinarokkoa aiheuttavaa virusta esiintyy pääasiassa Länsi- ja Keski-Afrikassa, ja tartunnat saaneet ihmiset ovat tavallisesti olleet tekemisissä villieläinten kanssa. Taudin tarttuminen ihmisestä toiseen on ollut harvinaista.

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on todettu muutaman viime viikon aikana useita kymmeniä apinarokkotapauksia. Tartunnat on todettu henkilöillä, jotka eivät ole matkustaneet alueilla, missä apinarokkoa tavallisesti esiintyy. Suurimmassa osassa tapauksista tartuntojen epäillään liittyvän miesten väliseen seksiin. Tarttuakseen ihmisestä toiseen tauti tarvitsee usein hyvin läheisen kontaktin.

Tauti paranee tavallisesti itsestään

Apinarokkotartunnan saaneelle voi kehittyä vesirokkoa muistuttavia, rakkulamaisia ihomuutoksia erityisesti kasvoille, mutta niitä voi olla myös muualla keholla sekä sukuelinten alueella. Kuumetta ja yleistä sairauden tunnetta saattaa esiintyä muutama päivä ennen ihottuman puhkeamista.

Apinarokon hoito on oireenmukaista, ja tauti paranee tavallisesti itsestään muutamassa viikossa. Vakavat taudinkuvat ovat kuitenkin mahdollisia erityisesti niillä, joiden puolustuskyky on muun sairauden tai lääketieteellisen hoidon vuoksi heikentynyt.

Lisätietoa
THL: Mikä on apinarokko

Lisätietoja medialle
HUSin mediapalvelun yhteystiedot

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye