Suomen ensimmäinen brändiprofessori aloitti Oulun yliopistossa
21.1.2020 10:15:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Nyt perustettu professuuri vahvistaa Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa tehtävää yritysten brändeihin ja brändijohtamiseen liittyvää tutkimusta. Tämä etenkin yritysten tarpeita palveleva asiantuntijatehtävä tuli mahdolliseksi Oulun yliopiston yhteistyökumppaneiden lahjoitusten turvin. Professuuria ovat tukeneet suorilla lahjoituksilla Osuuskauppa Arina ja Oulun kaupunki. Lisäksi professuuriin ohjataan osa kauppatieteelliselle alalle kohdennetuista lahjoituksista.
Tehtävään valittu Saila Saraniemi on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta 2001 ja kauppatieteiden tohtoriksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta 2009. Hän on Itä-Suomen yliopiston brändimarkkinoinnin dosentti. Saraniemi on kehittänyt bränditeemaista tutkimusta useissa Tekes-rahoitteisissa projekteissa. Toimiessaan Oulussa yliopistonlehtorina hän on tuonut brändijohtamisen syventävän opintojakson tiedekuntaan. Saraniemi toimii myös aktiivisesti alan kansainvälisissä tutkijapiireissä.
Brändimarkkinoinnin lahjoitusprofessuuri kuvastaa Saraniemen mielestä markkinoinnin merkityksellisyyden oivaltamista johtamisessa. ”On hienoa, että kulttuuriin, arvoihin ja mielikuviin liittyvät aineettoman pääoman osa-alueet organisaatioiden toiminnassa nähdään tärkeinä nyt, kun yhteiskunnassa ja maailmassa on yhä isompia asioita ratkaistavanamme.”
Saraniemi haluaa kuunnella tarkkaan työelämän toiveita suunnittelu- ja kehittämistyössä. Professuurin tuomien resurssien myötä jatkosuunnitelmiin kuuluvat alueellisen tutkimusyhteistyön vahvistaminen yritysten ja kehittäjien kanssa sekä brändimarkkinointiin liittyvän opetuksen uudistaminen. Kauppatieteissä markkinoinnin opetukseen on luvassa uusia opintojaksoja siten, että opetussuunnitelmassa on nähtävissä selkeä brändiosaamisen juonne.
Professuuri sijoitetaan brändimarkkinoinnin alalle ja tarkemmin markkinoinnin, johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan yksikköön. Professuuri on aluksi viisivuotinen (1.1.2020–31.12.2024).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Saila Saraniemi
p. 050 524 9532, saila.saraniemi@oulu.fi
Lahjoitukset: Yhteyspäällikkö Sakari Jussi-Pekka
p. 040 546 6866, sakari.jussi-pekka@oulu.fi
Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet ja taloustiede.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Uusi tutkimus auttaa kohdentamaan soiden ennallistamista tehokkaammin15.10.2026 07:10:00 EEST | Tiedote
Ojitettujen soiden ennallistaminen voi nostaa vedenpintaa huomattavasti laajemmalla alueella kuin aiemmin on arvioitu, osoittaa Oulun yliopiston uusi tutkimus. Tulokset osoittavat myös, että eri ennallistamismenetelmät vaikuttavat veden liikkumiseen eri tavoin. Tieto auttaa kohdentamaan ennallistamistoimia tehokkaammin ja maksimoimaan niiden hyödyt luonnolle ja ilmastolle.
Leukaluukuolio luustoon levinnyttä rintasyöpää sairastavilla: suomalaistutkimus korostaa suun terveyden merkitystä14.10.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
Luun hajoamista estävät lääkkeet ovat tärkeä osa luustoon levinneen rintasyövän hoitoa. Niiden käyttöön voi kuitenkin liittyä leukaluukuolio, jossa leukaluun kudosta kuolee. Suomalaisessa rekisteritutkimuksessa leukaluukuolio todettiin pitkässä seurannassa 12,6 prosentilla denosumabia käyttäneistä potilaista.
Palvelut digitalisoituvat – selkokielisestä oppaasta apua digitaaliseen asiointiin13.10.2026 07:21:00 EEST | Tiedote
Palvelut siirtyvät yhä enemmän digitaalisiksi. Oulun yliopistossa on laadittu selkokielinen Digiopas madaltamaan kynnystä digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöön.
Kansainvälinen tutkijaryhmä: Nivelrikon ehkäisyä ja hoitoa tehostettava maailmanlaajuisesti12.10.2026 13:57:52 EEST | Tiedote
Nivelrikkoa sairastavien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti, mutta sairauden ehkäisyyn ja hoitoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Australialaisen Curtinin yliopiston johtama kansainvälinen tutkijaryhmä esittää keinoja nivelrikon aiheuttaman sairaustaakan vähentämiseksi. Ryhmään kuuluu myös Oulun yliopiston professori Ali Mobasheri.
Avaruusaaltoja Maan suojakilven reunalla – Tutkijat selvittivät, missä suojakilpi on kovilla12.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus auttaa selittämään yhtä avaruussään huonosti tunnetuista piirteistä. Tutkimus antaa uutta tietoa olosuhteista ja paikoista, joissa magneettikilven kovin aallokko syntyy ja aurinkotuuli pääsee tunkeutumaan läpi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
