Suomen Kiinteistönvälittäjät rySuomen Kiinteistönvälittäjät ry

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry asumisen ja kuluttajan asialla jo 75 vuotta

Jaa
Suomen suurin asunto- ja kiinteistökaupan verkosto SKVL eli Suomen Kiinteistönvälittäjät ry juhlisti 75-merkkivuottaan perjantaina Pörssitalolla ja Vanhalla ylioppilastalolla järjestetyssä gaalassa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti lähettämässään onnitteluviestissä sodanjälkeisen ajan jälleenrakennuksen merkitystä ja toisaalta nykypäivän voimakkaan kaupungistumisen asettamia haasteita maaseudun kiinteistöjen arvokehityksessä. Hän toi esille myös koronapandemian ja etätyön aiheuttaman käänteen tähän kehitykseen.

Järjestön 86-vuotias kunniapuheenjohtaja Pasi Volanen, kiteytti tervehdyksessään sitä, että SKVL:n 75-vuoden aikana on kiinteistönvälittäjien arvostus noussut merkittävästi. Rehellisen ja vastuullisen kiinteistönvälityksen puolustaminen on edelleenkin SKVL:n tärkeimpiä teemoja edunvalvonta ja vaikuttamistyössä.

SKVL:n puheenjohtajaksi toiselle 2-vuotiskaudelle valittu lahtelainen yrittäjä Tomi Keto-Tokoi kommentoi: ” Suomen Kiinteistönvälittäjien jäsenet erottuvat ainutlaatuisen historiansa ansiosta erityisesti siksi, että toiminnan teemana on aina ollut kuluttajan oikeuksien puolustaminen ja luottamuksen ansaitseminen rehellisyydellä. Mutta lisäksi myyjän, että ostajan oikeudenmukaisen ja turvallisen asuntokaupan ajamisella. SKVL:n jäsenyrittäjät erottuvat joukosta myös siksi, että he tuntevat omat alueensa ja markkinansa sekä oikeat tavat toimia juuri omalla alueellaan. Pienemmät yritykset mukautuvat paljon nopeammin muuttuvassa markkinassa ja heillä on intohimoa kehittää toimintaansa paikallisesti.”

”Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL on pärjännyt kovissakin paikoissa eri vuosikymmenillä sitoutumattomien yrittäjien puolustajana”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. Tällä vuosikymmenellä on näkynyt selvä muutos yksityisten vapaiden yrittäjävetoisten yritysten kasvuna. Alan selvä murros yksityisiin pienempiin yrityksiin on tuonut kasvua sekä jäsenmäärään, että erityisesti jäsenten kautta tehtyjen asunto ja kiinteistökauppojen määrään. SKVL on tänä päivänä markkinoiden ylivoimaisesti suurin verkosto paikallisia ammattilaisia, jotka tekevät selvästi yli 3200 kauppaa kuukaudessa. ”Kasvua on ollut tasaisesti jo viimeiset 5 vuotta. Järjestön jäsenten toimistojen määrä on lähes 500 ja välittäjämäärä lähes 1600. Vuonna 2020 jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto ylitti jo maagisen 200 miljoonan euron rajan”, kommentoi Mannerberg.

”Eräs keskeinen tehtävämme on valvoa kuluttajien etua siinä, että heillä on vapaus valita kuka heidän asuntoaan myy. Vuosikymmenten varrella on ollut monenlaisia tilanteita, joissa SKVL on joutunut puolustamaan näitä oikeuksia tiukasti niin lainsäädännön kuin eettisten sääntöjen avulla. 75-vuotis historiaamme kirjoittaessa huomasimme, että asia on pysynyt agendallamme jo 60-luvulta saakka”, jatkaa Mannerberg.

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n hallitus valittiin vuodelle 2022

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n hallitus vuodelle 2022 valittiin 12.11.2021 järjestetyssä liittokokoustapahtumassa. Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n puheenjohtajaksi valittiin toiselle 2-vuotiskaudelleen yrittäjä, kiinteistönvälittäjä Tomi Keto-Tokoi Lahdesta. Varapuheenjohtajana jatkaa yrittäjä, kiinteistönvälittäjä Markku Rautanen Vantaalta.

Hallituksen varsinaisina jäseninä vuonna 2022 toimivat Marko Palhomaa Mikkelistä, Jouni Paasio Turusta, Merja Natunen Espoosta, Jan Riska Pietarsaaresta, Päivi Kuuttinen Kangasalta ja Hilkka Kivelä Oulusta. Varajäseninä toimivat Jukka Alanko Salosta ja Pertti Jääskeläinen Jyväskylästä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Kalevankatu 4, 3. krs
00100 Helsinki

09 5308 500, liitto(at)skvl.fihttp://www.skvl.fi

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on Suomen suurin ja vanhin kiinteistönvälityksen verkosto, joka koostuu lähes 500 paikallisesta toimistosta ja 1600 välittäjästä ympäri Suomen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

SKVL:s prognos för bostadsförsäljningen 20258.1.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande

Finlands största och äldsta 79-åriga nätverk av privata fastighetsmäklare SKVL publicerade sin första prognos för 2025. "Marknaden tar fart i början av året efter en lugn period som är typisk vid årsskiftet, och förväntningarna på våren är försiktigt positiva", säger SKVL:s verkställande direktör Jussi Mannerberg. "Det oroväckande arbetsmarknadsläget i Finland, det geopolitiska läget och den osäkerhet i konsumenternas förtroende som den medför samt osäkerheten om tillgången till finansiering fortsätter att påverka köpbesluten", fortsätter han. – Nu är det dock en bra tidpunkt för både köpare och säljare att byta bostad när prisutvecklingen har planat ut och räntorna börjar nå en rimlig nivå, betonar Mannerberg.

SKVL:n ennuste asuntokauppaan vuodelle 20258.1.2025 06:00:00 EET | Tiedote

Suomen suurin ja vanhin 79-vuotias asuntokaupan sekä asuntojen vuokravälityksen yksityisten välitysliikkeiden verkosto Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL julkaisi ensimmäisen ennusteensa vuodelle 2025. ”Markkinat vauhdittuvat alkuvuonna vuodenvaihteeseen tyypillisesti kuuluvan hiljaisen hetken jälkeen ja odotukset kevättä kohti ovat varovaisen positiiviset”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Suomen huolestuttava työmarkkinatilanne, geopoliittinen tilanne ja niiden aiheuttama epävarmuus kuluttajien luottamuksessa sekä rahoituksen saannin epävarmuus vaikeuttavat edelleen ostopäätöksien tekemistä”, hän jatkaa. ”Nyt on kuitenkin sekä ostajille että myyjille hyvä aika vaihtaa asuntoa, kun hintakehitys on tasaantunut ja korot alkavat olla järkevällä tasolla”, Mannerberg korostaa.

SKVL's forecast for housing sales in 20258.1.2025 06:00:00 EET | Press release

Finland's largest and oldest 79-year-old network of private real estate agents SKVL published its first forecast for 2025. "The market picks up speed in the early part of the year after a quiet period typical at the turn of the year, and expectations towards spring are cautiously positive," comments Jussi Mannerberg, President and CEO of SKVL. "The worrying labor market situation in Finland, the geopolitical situation and the resulting uncertainty in consumer confidence, as well as uncertainty about access to finance, continue to make purchasing decisions," he continues. "However, now is a good time for both buyers and sellers to change apartments once the price development has levelled off and interest rates are starting to reach a reasonable level," Mannerberg emphasizes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye