Suomen Pankki ja Finanssivalvonta esittävät käteisautomaattipalveluille uutta sääntelyä
28.5.2021 13:00:00 EEST | Suomen Pankki | Uutinen
Suomen Pankki ja Finanssivalvonta ovat tehneet lainsäädäntöaloitteen, jossa esitetään käteisautomaattipalvelujen tarjontaa koskevan uuden lainsäädännön valmistelua.
Käteisautomaattipalvelujen tarjonta ei nykyisin edellytä Suomessa toimilupaa tai palveluntarjoajan rekisteröintiä. Käteisautomaattipalvelujen tarjonnan järjestämistä ei myöskään sellaisenaan säännellä tai valvota. Vain sellaiset käteisautomaattipalvelujen tarjoajat, joille pankit sopimusperusteisesti ulkoistavat oman käteisnostopalvelujensa tarjonnan, ovat välillisesti Finanssivalvonnan valvonnassa.
Suomen Pankki ja Finanssivalvonta ovat esittäneet valtiovarainministeriölle, että käteisautomaattipalvelujen tarjonnasta tehtäisiin Suomessa toimilupaa tai palveluntarjoajan rekisteröintiä edellyttävää toimintaa. Lisäksi Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan aloitteessa esitetään, että käteisautomaattipalveluja tarjoaville toimijoille asetettaisiin muun muassa operatiivisten riskien hallintaan, varautumiseen ja raportointiin liittyviä vaatimuksia. Tavoitteena on, että eri toimijoita valvottaisiin yhdenmukaisin periaattein palveluntarjoajan liiketoimintamallista riippumatta.
Lisätietoja aloitteesta antavat:
Suomen Pankissa toimistopäällikkö Heli Snellman, heli.snellman(at)bof.fi, puh. 09 183 2183
Finanssivalvonnassa toimistopäällikkö Markku Koponen, markku.koponen(at)finanssivalvonta.fi, puh. 09 183 5389
Lue lisää:
Lainsäädäntöaloite käteisautomaattipalvelujen tarjonnan kansallisesta sääntelystä
Taustamuistio - Lainsäädäntöaloite käteisautomaattipalvelujen tarjonnan kansallisesta sääntelystä
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Eurosystemets penningpolitiska beslut30.4.2026 15:24:43 EEST | Beslut
ECB-rådet beslutar om penningpolitiken i euroområdet. ECB-rådet beslutade idag att hålla de tre styrräntorna oförändrade.
EKP:n rahapoliittisia päätöksiä30.4.2026 15:24:43 EEST | Päätös
EKP:n neuvosto päättää euroalueen rahapolitiikasta. EKP:n neuvosto päätti tänään pitää EKP:n kolme ohjauskorkoa ennallaan.
Hushållen tecknade aktivt avtal om tidsbunden inlåning i mars 202630.4.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den tidsbundna inlåningens andel av inlåningen från hushållen var större än tidigare i mars 2026. Bankerna betalar högre ränta på tidsbunden inlåning än på vanliga transaktionskonton. Över hälften av hushållens nya avtal om tidsbunden inlåning tecknades för 3–12 månader.
Kotitaloudet tekivät aktiivisesti määräaikaistalletuksia maaliskuussa 202630.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kotitalouksien talletuksista aiempaa suurempi osa oli määräaikaistalletuksia maaliskuussa 2026. Pankit maksavat määräaikaistalletuksille korkeampaa korkoa kuin tavallisille käyttötileille. Yli puolet kotitalouksien uusista määräaikaistalletuksista tehtiin 3–12 kuukauden ajaksi.
Households made term deposits actively in March 202630.4.2026 10:00:00 EEST | Press release
A larger share of household deposits than before consisted of deposits with an agreed maturity in March 2026. Banks pay higher interest on deposits with an agreed maturity than on ordinary current accounts. More than half of households’ new deposits with an agreed maturity were concluded for a period of 3–12 months.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
