Suomen parhaissa vastuullisuusraporteissa vahva suunta kohti vähähiilistä taloutta
15.11.2019 08:47:38 EET | Aalto-yliopisto | Tiedote

Suomen parhaat vastuullisuusraportit palkittiin 14.11. Kilpailun kärkeen nousi ilahduttavasti myös uusia tulokkaita. Kaikissa kärkijoukon raporteissa korostui ajatus, että liiketoiminnassa ollaan siirtymässä vähähiiliseen talouteen. Vaikka raportoinnin taso on korkea, kilpailun tuomaristo peräänkuuluttaa raportointiin vieläkin lisää kunnianhimoa, kokonaiskuvan havainnollistamista sekä eteenpäin katsomista.
– Kilpailun anti on merkittävää vastuullisuusraportoinnin ammattilaisten lisäksi laajemminkin yhteiskunnallisesti. Kun monialainen arviointiryhmä tekee laajan katsauksen suomalaisen vastuullisuusraportoinnin tilaan ja kirittää toimijoita kehittymään, saadaan parhaimmillaan aikaan merkittäviä suunnanmuutoksia kohti kestävämpää maailmaa, korostaa tänä vuonna tuomariston puheenjohtajaksi kutsuttu europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.
Kilpailutuomariston arvioimat kärkipisteille päässeet raportit olivat luettavia ja informatiivisia. Suomalainen vastuullisuusraportointi on tasokasta ja siinä on nähtävissä kehitystä. Tuomaristo jäi silti kaipaamaan organisaatioilta selkeämpää näkemystä siitä, millaista liiketoiminnan pitäisi olla, jotta päästäisiin globaaleihin kestävyystavoitteisiin. Kehitettävää oli myös kestävyyteen liittyvien riskien arvioimisessa. Yhteneväisten standardien puuttuessa on erityisen tärkeää, että tunnuslukujen laskentametodologia on esitetty selkeästi ja että raportti on ulkopuolisen tahon varmentama.
– On olemassa selkeä tarve yhtenäisille standardeille ja raportointikehykselle. Osa yrityksistä kytkee vastuullisuustavoitteet johdon palkitsemiseen. Tällaista näkisimme mielellämme lisää, sillä sitä kautta voidaan nostaa vastuullisuuden merkitystä liiketoiminnassa, kertoo järjestäjäryhmän puheenjohtaja Jani Alenius.
Stora Ensolle vuoden 2019 vastuullisuusraportointikilpailun voitto – Tokmanni palkittiin vuoden nousijana
Yhdeksän eri organisaation edustajista koostuva tuomaristo arvioi vastuullisuusraportteja hyvän raportoinnin näkökulmasta. Arvioinnin kohteena eivät siis olleet niinkään vastuullisuustoimet, vaan niiden raportointi.
Kilpailun kärkijoukko oli ansioitunutta ja kisa oli tasainen. Palkintoja jaettiin kokonaiskilpailun ohella kolmessa aihekategoriassa, minkä lisäksi annettiin kunniamaininta Vuoden nousijalle.
Kokonaiskilpailun voittoon nousi tänä vuonna Stora Enso Oyj raportillaan Sustainability 2018. Raportin ansioina kilpailutuomaristo näki vahvan ulkopuolisen varmennustason, eteenpäin katsomisen sekä vähähiiliseen maailmaan perustuvan strategian kuvaamisen. Vaikka tuomaristo näki, että metsäsektorilla on vielä tehtävää esimerkiksi biodiversiteettiasioiden huomioimisessa, kokonaisuutena metsäteollisuuden raportit olivat eteenpäin katsovia ja vahvasti varmennettuja.
Ilmastonmuutos-sarjan voitti Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma, joka raportoi ansiokkaasti ilmastoriskille alttiiden toimialojen osuudesta sijoitussalkussa. Kansainvälinen ilmastoriskien raportointikehikko (TCFD) on Varman raportoinnin selkeä julkilausuttu ohjenuora. Ihmisoikeudet-sarjan voitti Kesko Oyj, joka muiden kaupan alan toimijoiden tavoin nosti toimitusketjujen ihmisoikeusasiat merkittävään rooliin yksityiskohtaisessa raportissaan. Arvonluonti-sarjan voitti Martela Oyj, jonka liiketoiminta-ajatus kestävien tuotteiden tekemisestä tulee ansiokkaasti ja selkeästi esille raportissa.
Vuoden nousija -kunniamaininnan kilpailutuomaristo halusi antaa Tokmanni Oy:lle. Tokmannin liiketoiminta on pienempää kuin monilla muilla kilpailussa menestyneillä yrityksillä, mutta siitä huolimatta Tokmanni on kehittynyt raportoijana nopeasti. Kunnianhimoinen raportti ja vastuullisuustyö hämmästytti tuomariston positiivisesti. Vaikka raportointi kaipaa vielä varmentamista ja menetelmien kehittämistä, on suunta oikea, ja Tokmanni nähtiinkin useiden kategorioiden parhaiten menestyneiden yritysten joukossa.
Kilpailun järjestäjät pyysivät myös sidosryhmiä Nesslingin säätiötä ja Ympäristötiedon foorumia valitsemaan suosikkinsa ilmastonmuutossarjassa. Nämä valitsivat suosikikseen Fortum Oyj:n raportin, sillä siinä oli huomioitu ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden väliset kytkökset ansiokkaasti.
Lue lisää:
- Kilpailun yhteenvetoraportti, jossa voittajien palkitsemisperusteet sekä lista kärkisijoille päässeistä organisaatioista
- Lisätietoa vastuullisuusraportointikilpailusta
- Palkitut vastuullisuusraportit:
Vastuullisuusraportointikilpailu
Vastuullisuusraportointikilpailun tarkoituksena on kehittää vastuullisuustyötä ja -raportointia organisaatioissa, tuoda esiin hyviä käytäntöjä ja antaa tunnustusta erityisen ansioituneille yritysvastuuraportoijille. Kilpailu on kaikille avoin ja ilmainen, ja sitä on järjestetty vuodesta 1996.
Vastuullisuusraportointikilpailun järjestävät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Climate Leadership Coalition ry, yritysvastuuverkosto FIBS ry, Vastuullisen sijoittamisen yhdistys Finsif ry, Hanken, Nasdaq Helsinki, Suomen Tilintarkastajat ry, työ- ja elinkeinoministeriö, Ympäristöjohtamisen yhdistys YJY ry ja ympäristöministeriö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Järjestäjäryhmän puheenjohtaja, Jani Alenius, jani.alenius@fi.ey.com, puh. +358505982750, Leader of Climate Change and Sustainability Services EY Finland
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Elokuvataiteen väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista17.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Aalto-yliopistossa tarkastettava Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn. Vuorovaikutus, luottamus, valtasuhteet ja tunteet muovaavat sitä, miten yhteistyö ja luova toimijuus rakentuvat elokuvanteon prosessissa.
Robotti nopeuttaa energiavarastointiin sopivien materiaalien etsintää16.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
3D-tulostimesta muokattu robotti auttaa tutkijoita tuottamaan kokeellista dataa ja nopeuttaa uusien energiavarastointimateriaalien etsintää.
Kutsu: Miten Juhani Pallasmaa on vaikuttanut kansainväliseen arkkitehtuuriin? Huippuarkkitehdit kokoontuvat Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaariin 25.9.4.9.2026 11:45:00 EEST | Kutsu
Miten Juhani Pallasmaan ajattelu arkkitehtuurista, aistimisesta ja ihmisen kokemuksesta elää tämän päivän arkkitehtuurissa? Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaari tuo Aalto-yliopistoon joukon kansainvälisesti tunnettuja arkkitehteja ja Pallasmaan ajattelun jatkajia.
Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen3.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa. materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä1.9.2026 15:10:59 EEST | Tiedote
Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
