Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry

Suomen pelastusalan ammattilaiset: Hätäkeskukset tarvitsevat lisää työntekijöitä pikaisesti - päivystäjäpula kuormittaa salihenkilöstöä

Jaa

Hätäkeskuspäivystäjien työhyvinvointia ja työssä jaksamista on tuettava useilla eri toimilla. Keskeinen ratkaistava asia on Hätäkeskuslaitoksen pysyväksi muodostunut henkilöstöpula.

Hätäkeskuspäivystäjiä työssään. Kuva: SPAL/Mikko Vähäniitty
Hätäkeskuspäivystäjiä työssään. Kuva: SPAL/Mikko Vähäniitty

- Hätäkeskuksiin tarvitaan lisää henkilöstöä pikaisella aikataululla. Valtion on osoitettava riittävät resurssit, jotta uusien hätäkeskuspäivystäjien kouluttaminen ja palkkaaminen on mahdollista, sanoo johtaja Kim Nikula Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALista.

- Hätäkeskuspäivystäjien koulutuksessa on jatkossakin hyödynnettävä myös alueellisia kursseja, joista on hyviä kokemuksia, Nikula jatkaa.

Hätäkeskuksissa on pitkään ollut henkilöstön rekrytointivaikeuksia, jonka vuoksi hätäkeskuspäivystäjien jaksaminen on ollut koetuksella. Henkilöstöpulaan on osaltaan johtanut päivystäjien irtisanoutuminen.

- Pois lähteneiden motiivit on syytä selvittää tarkasti, tarvittaessa ulkopuolisella avulla. Tämän jälkeen voimavaroja tulee ohjata päivystyssalien työn kehittämiseen henkilöstölähtöisesti. Samaan aikaan pitää huolehtia hätäkeskuslaitoksen sisäisen koulutuksen toimivuudesta ja ajantasaisuudesta, sanoo puheenjohtaja Kaarina Salomaa Hätäkeskusammattilaisten liitosta.

Jo nyt on tiedossa ratkaisuja, joita päivystäjien työkuormaan ja työvoimapulaan on käytettävissä. Jos päivystäjäkoulutuksen opiskelijavalinnassa painotetaan haastatteluja, voidaan vuorotyöhön sitoutuneet hakijat löytää entistä paremmin. Hätäkeskuksiin on tulossa joustava työvuorosuunnittelu, mutta jo ennen järjestelmän käyttöönottoa voidaan toteuttaa yksilöllisiä päivystäjien työaika- ja työvuorojoustoja.

- Hätäkeskusten verkottunut toimintamalli mahdollistaa sen, että päivystäjällä on mahdollisuus työskennellä fyysisesti toisen alueen hätäkeskuksessa vastatessaan oman alueen hätäpuheluihin. Päivystäjillä on tähän valmiuksia, kykyä ja halua. Myös päivystäjän työstä pois lähteneitä on mahdollista houkutella takaisin uusilla järjestelyillä, Salomaa sanoo.

Hätäkeskuspäivystäjät toivovat henkilöstön aloitteiden huomioimista ja työnsä arvostamista.

- Työnhyvinvoinnin parantamisessa tarvitaan tekoja. Toivomme, että hätäkeskuspäivystäjien työssä jaksamista pystytään jatkossakin hätäkeskuksissa edistämään hyvässä yhteistyössä henkilöstön ja työnantajan kanssa, Salomaa toteaa.

Lisätietoja:

Järjestön johtaja Kim Nikula, Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry
Puh. 040 716 1805, kim.nikula@spal.fi

Puheenjohtaja Kaarina Salomaa, Hätäkeskusammattilaisten liitto HAL ry
Puh. 045 111 6816, kaarina.salomaa@spal.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hätäkeskuspäivystäjiä työssään. Kuva: SPAL/Mikko Vähäniitty
Hätäkeskuspäivystäjiä työssään. Kuva: SPAL/Mikko Vähäniitty
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry
Vernissakatu 6
01300 Vantaa

(09) 867 8880http://www.spal.fi

Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL on Suomen suurin pelastushenkilöstön ammattiliitto. Liitto ajaa ja valvoo pelastus-, ensihoito- ja hätäkeskusammattilaisten etuja ja oikeuksia sekä edistää heidän hyvinvointiaan työelämässä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry

Kutsu tiedotusvälineiden edustajille: Työturvallisuus ensihoitotyössä – vaikuttajawebinaari 4.11.2020 klo 9.00 - 10.0028.10.2020 15:14:51 EETKutsu

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy ry, Suomen Ensihoitoalan Liitto SEHL ry, Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry ja Suomen Sopimuspalokuntien Liitto SSPL ry julkistavat 4.11.2020 laajan ensihoitoalan työturvallisuus -kyselyn tulokset ja järjestöjen yhteisen kannanoton ensihoitajien ja ensivastetyötä tekevien ensilinjan auttajien työturvallisuuden puolesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme