Jyväskylän yliopisto

Suomen suurin tiedetapahtuma on täällä jälleen!

17.6.2019 07:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa
Tiedetapahtuma Tutkijoiden yötä vietetään jälleen perjantaina 27.9.2019. Koko perheelle suunnattua, Suomen suurinta tiedetapahtumaa juhlitaan 11 paikkakunnalla samanaikaisesti. Tapahtuman aikana suuri yleisö pääsee tutustumaan tieteen ja tutkimuksen maailmaan tutkijoiden opastamana.

Tutkijoiden yötä vietetään jälleen 11 eri paikkakunnalla 27.9.2019 yhtä aikaa yli 300 muun Euroopan kaupungin kanssa. Koko perheelle suunnatussa ohjelmassa suurella yleisöllä on mahdollisuus vauvasta vaariin päästä kokemaan, miten tiedettä tehdään. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy, tervetuloa! 

Tapahtuman ideana on tuoda esiin tutkijoita, tutkijoiden tekemää työtä ja tieteen merkitystä jokapäiväisessä elämässämme mielenkiintoisella ja innostavalla tavalla. Tänä vuonna tapahtuman teemana on jäljet. Minkälaiset jäljet tiede jättää tähän maailmaan? Minkälaisen haasteen esimerkiksi avaruusromu luo ihmiskunnalle? Kokonaisen päivän ja illan aikana ihmiset pääsevät tutkijoiden opastamana tutustumaan erilaisten työpajojen, luentojen ja tutustumiskierrosten kautta tutkijoiden työhön.  

Tapahtuman ideana on tuoda esiin tutkijoita, tutkijoiden tekemää työtä ja tieteen merkitystä jokapäiväisessä elämässämme mielenkiintoisella ja innostavalla tavalla. Tänä vuonna tapahtuman teemana on jäljet. Minkälaiset jäljet tiede jättää tähän maailmaan? Minkälaisen haasteen esimerkiksi avaruusromu luo ihmiskunnalle? Kokonaisen päivän ja illan aikana ihmiset pääsevät tutkijoiden opastamana tutustumaan erilaisten työpajojen, luentojen ja tutustumiskierrosten kautta tutkijoiden työhön.  

Tutkijoiden yössä on mahdollisuus muun muassa päästä tutustumaan insinööriopiskelijoiden rakentamaan formula-autoon, mitata omaa hyppyvoimaa ja kokeilla mikrokirurgiaa. Miten ruoka voi olla ratkaisuna yhteiskunnan ja planeettaamme uhkaaviin haasteisiin? Miten kemian avulla voidaan ratkoa rikoksia? Entä oletko halunnut nähdä, mitä kiihdytinlaboratoriossa tehdään? Näihin kysymyksiin löydät vastaukset tulemalla Tutkijoiden yöhön! 

Tänä vuonna Tutkijoiden yön ohjelmaan voi Suomessa osallistua Espoossa, Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kokkolassa, Kuopiossa, Oulussa, Rovaniemellä, Sodankylässä, Tampereella ja Turussa. Monipuolisesta ohjelmasta vastaavat yhdeksän suomalaista yliopistoa, Ranskan instituutti ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. 

Tutkijoiden yö -projekti rahoitetaan Euroopan komission Marie Skłodowska-Curie toimien alaisena sopimusnumerolla 817987. 

https://www.tutkijoidenyo.fi/  

Yhteyshenkilöt

Koordinaattori Janne Pakarinen, puh. 040 805 4900, janne.pakarinen@jyu.fi


Viestintäpäällikkö Liisa Harjula, puh. 040 805 4403, liisa.harjula@jyu.fi


Viestintäharjoittelija Reetta Kalliola, puh. 040 664 0612, reetta.j.kalliola@jyu.fi


https://www.tutkijoidenyo.fi/

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Euroopan vanhat metsät puntarissa Brysselissä: Tutkijat ja EU-päättäjät saman pöydän ääressä keskustelemassa23.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote

Miten Euroopan jäljellä olevat vanhat metsät tunnistetaan ja miten niiden suojelu voidaan varmistaa? Tervetuloa seuraamaan etänä 29.9.2026 järjestettävää tilaisuutta, jossa pohjoismaiset ja baltialaiset tutkijat esittelevät uuden tutkimukseen perustuvan viitekehyksen vanhojen metsien tunnistamiseen Pohjois-Euroopassa. Tilaisuudessa tarkastellaan myös Euroopan unionin mahdollisuuksia varmistaa, että jäsenmaat toteuttavat unionin biodiversiteettitavoitteita yhdenmukaisesti ja tieteelliseen näyttöön perustuen.

Jyväskylän yliopisto kutsuu keskisuomalaiset mukaan laajaan terveystutkimukseen23.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimuksen, jossa kerätään tietoa keskisuomalaisten elämäntavoista. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään kaikille Keski-Suomen Biopankkiin näytteen ja yhteydenottoluvan antaneille henkilöille syksyn aikana. Tutkimukseen voi edelleen tulla mukaan antamalla biopankkinäytteen syksyn aikana. Erityisesti tutkimukseen toivotaan mukaan lisää työikäisiä ja nuoria aikuisia.

Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote

Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye