Suomen vienti Iraniin hyytynyt rahoitushaasteiden johdosta
19.8.2019 12:46:43 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuoren mukaan keskeisenä syynä Iranin kaupan vaikeutumiseen on USA:n asettamat uudet Iran-sanktiot. USA:n merkitys kansainvälisen kaupan rahoitusmarkkinoilla on niin keskeinen, ettei yksikään länsimainen pankki halua nyt ottaa asiassa uutta Iran-riskiä, arvioi tilannetta Vuori.
”Tosin USA:n oma vienti Iraniin kasvoi vielä vuonna 2018 peräti 60 prosenttia. Tänä vuonna USA:nkin tavaravienti Iraniin on laskenut 50 prosenttia. Sanktioista huolimatta kansainvälinen kaupankäynti Iranin kanssa ei siis ole täysin loppunut”, huomauttaa johtaja Timo Vuori. Tästä syystä EU:n ja Suomen on tarkasti seurattava tilannetta.
Vuoren mukaan Suomelle Iranin 80 miljoonan markkina olisi houkutteleva vientikohde, sillä maassa on huutava pula esimerkiksi energia-, metsä- ja kaivosteollisuuden osaamisesta ja teknologista sekä maatalous- ja vesiosaamisesta.
”Vielä muutama vuosi sitten useat suomalaiset vientiyritykset isoista pienempiin virittelivät kauppaa Iranin kanssa, mutta jo vuonna 2017 moni yritys huomasi Iranin markkinan vaikeuden. Syynä oli maan puutteellinen sääntely, jolloin esimerkiksi kaupan osapuolten tunnistaminen aiheutti suunnattomia ongelmia yritysten riskienhallinnalle ja compliance-toiminnalle”, sanoo Vuori.
Vuoren mukaan suomalaiset vientiyritykset ovat toimineet toistaiseksi Iranissa paikallisen edustaja kautta. Muutama yritys on tehnyt suoran investoinnin Iraniin ja joitain joint venture -yrityksiä on perustettu. Kymmenkunta suomalaisyritystä on perustanut tytäryhtiön Iraniin. Sanktioiden ja poliittisen epävarmuuden kasvaessa yhä useampi yritys on kuitenkin jäädyttänyt Iraniin liittyviä hankkeitansa, osa yrityksistä on kokonaan jättänyt Iranin markkinan.
”Yritysten riskien ja imagon hallinnan kannalta on ollut hyvin perusteltua unohtaa Iranin markkina toviksi”, arvioi Vuori.
Iranin kaupan tulevaisuus ratkeaa poliittisissa pöydissä, arvioi Vuori. Euroopan unioni ja EU-maat eivät ole vielä vetäytyneet USA:n tavoin Iranin kanssa tehdystä ydinsopimuksesta. Vaihtoehtoisia rahoituskanavia on esimerkiksi etsitty humanitaaristen tuotteiden viennin rahoittamiseksi, toteaa Vuori.
”On hyvä, että Suomi EU-puheenjohtajamaana käy dialogia myös Iranin poliittisen johdon kanssa, mistä osoituksena ulkoministeri Zarifin pikavierailu. Iranin taloudellinen eristäminen on tuskin paras vaihtoehto ratkaista poliittisia kiistoja, sillä jo nyt Kiina ja Venäjä ovat vahvistaneet USA:n ja EU:n sijasta asemaansa Iranin markkinoilla”, muistuttaa Vuori. Mutta myös Iranin on muututtava säilyttääkseen asemansa länsimaiden kauppakumppanina, korostaa Vuori.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo VuoriJohtaja, kansainväliset asiat; Maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC
Puh:050 553 5319timo.vuori@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Myytkö tavaroitasi ahkerasti netissä? Siinä saattaa piillä yllättävä veroansa6.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Netti tarjoilee lukuisia mahdollisuuksia tarpeettomien tavaroiden myyntiin ja lisätulon hankintaan. Harva kuitenkaan tietää, että verottaja saattaa iskeä ahkeraan nettimyyjään yllättävän nopeasti.
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme