Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Suomessa korkeakoulutus tuo suurimman lisäyksen taloudelliseen mielenrauhaan Pohjoismaissa – Danske Bank ja Akava jatkavat yhteistyötään

Jaa

Korkeakoulutus lisää taloudellista mielenrauhaa usealla talouden osa-alueella. Suomessa korkeakoulutuksen vaikutus taloudelliseen mielenrauhaan on ollut suurempi kuin muissa Pohjoismaissa, kertoo Danske Bankin taloudellinen mielenrauha -tutkimus. Danske Bank ja Akava jatkavat yhteistyötään.

Korkeakoulutuksen tuottama taloudellinen mielenrauha on kasvanut viime vuosina. Danske Bankin vuodesta 2018 teettämän Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksen mukaan vuonna 2018 ja 2019 korkeakoulutettujen suomalaisten taloudellinen mielenrauha oli 6,6. Nyt luku on 7. Koko väestön taloudellinen mielenrauha oli tämän vuoden tutkimuksessa 6,4. Taloudellinen mielenrauha -indeksi vaihtelee välillä 1-10, suuremman luvun osoittaessa parempaa mielenrauhaa.

Indeksin osa-alueet mittaavat muun muassa luottamusta omaan talouteen, tulevaisuuden uskoa ja rahojen riittämistä arjessa. Esimerkiksi 33 prosenttia suomalaisista suhtautuu omaan talouteensa luottavaisesti, kun korkeakoulutetuilla osuus on 50 prosenttia.

“Korkeakoulutusta pidetään porttina parempiin tuloihin ja vakuutuksena esimerkiksi työttömyyttä vastaan. Korkeakoulutus näyttää kuitenkin myös lisäävän oman talouden tuntemusta ja suunnittelua. On myönteistä, että korkeakoulutettujen taloudellinen mielenrauha on noussut samalla kuin myös muiden suomalaisten”, kertoo Danske Bankin henkilöasiakkaista vastaava johtaja Riikka Laine-Tolonen.

Danske Bank, korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava ja Akavan jäsenliitot ovat vuodesta 2016 asti tehneet yhteistyötä muun muassa asuntolainoissa ja sijoituspalveluissa. Yhteistyön myötä keskimääräinen akavalainen asuntolaina-asiakas on hyötynyt asuntolainaedusta jo noin 2400 euroa, jos on ottanut 175 000 euron asuntolainan vuonna 2018, jolloin yhteistyö asuntolainoissa alkoi.*

”Olemme vuodesta 2016 alkaen tarjonneet Akavan jäsenliittojen jäsenille merkittäviä etuja asuntolainaan, sijoittamiseen ja pankkipalveluihin. Nyt olemme sopineet yhteistyön jatkamisesta seuraavaksi kolmeksi vuodeksi”, Laine-Tolonen sanoo.

Akava on kehityspäällikkö Jaana Ignatiuksen mukaan tyytyväinen yhteistyön jatkumiseen.

”Yhteistyö Danske Bankin kanssa on tuonut liittojemme jäsenille konkreettisia etuja. Palveluita on suunniteltu ja rakennettu yhteistyössä Akavan liittojen asiantuntijoiden ja Danske Bankin kanssa. On hienoa, että yhteistyö jatkuu”, toteaa Akavan kehityspäällikkö Jaana Ignatius.

Korkeakoulutuksesta suurin hyöty Suomessa

Pohjoismaisen vertailun mukaan suomalaiset korkeakoulutetut ovat ottaneet muita Pohjoismaita kiinni taloudellisessa mielenrauhassa vuodesta 2018. Tuolloin suomalaisista korkeakoulutetuista 38 prosenttia suhtautui omaan taloudelliseen tilanteeseen luottavaisesti, kun Tanskassa vastaava osuus oli 61 prosenttia ja Norjassa sekä Ruotsissa 55 prosenttia. Nyt Tanskan ja Norjan osuudet ovat pysyneet ennallaan, mutta Suomen noussut 50 prosenttiin ja Ruotsin 71 prosenttiin.

Koko indeksin tasolla Suomi on noussut korkeakoulutetuissa Norjan ja Ruotsin ohi. Suomessa korkeakoulutuksen tuottama hyöty on Pohjoismaista suurin, sillä Suomessa tämän vuoden tutkimuksessa ero korkeakoulutettujen taloudellisessa mielenrauhassa koko väestöön verrattuna oli 0,6, kun se Tanskassa oli 0,3, Ruotsissa 0,3 ja Norjassa vain 0,1.

”Suomessa korkeakoulutus tuottaa selvästi parhaan lisähyödyn, kun katsotaan taloudellista mielenrauhaa. Korkeakoulutus on Suomessa siis erityisen kannattavaa”, Laine-Tolonen sanoo.

*Laskelma perustuu akavalaisen asiakkaan keskimääräisen asuntolainan kokoon 175 000 euroa, josta arvioitu asiakaskohtainen etu ensimmäisenä vuonna 1200 euroa ja sen jälkeen 400 euroa.

Tietoa tutkimuksesta

Danske Bank on tehnyt Taloudellinen mielenrauha ’tutkimuksia vuodesta 2018 asti. Tällä kertaa kyselytutkimukseen vastasi 3030 suomalaista ja kaikissa pohjoismaissa vastaajia oli yhteensä 8065. Kyselytutkimuksen aineisto kerättiin Suomessa 13.-24.8.2021.

Taloudellisen mielenrauhan tasoa seurataan vuosittain Pohjoismaissa Danske Bankin kehittämän indeksin avulla. Taloudellisen mielenrauhan indeksi on rakennettu kysymyksistä, jotka mittaavat ihmisten luottavaisuutta omaan taloudelliseen tilanteeseensa, talouteen liittyvien huolten määrää ja taloudellisen tilanteen tulevaisuudennäkymiä.

Korkeakoulutus poistaa eniten arkeen liittyviä taloushuolia. Suomalaisista 47 prosenttia kertoo olevansa vähintään kuukausittain huolissaan rahojen riittämisestä, mutta korkeakoulutettujen osuus on 17 prosenttiyksikköä matalampi.

Pienimmät erot korkeakoulutettujen ja muun väestön osalla oli varallisuuteen liittyvissä huolissa ja näkemyksessä siitä, millainen oma taloudellinen tilanne on 5 vuoden päästä.

Taloudellinen mielenrauha -indikaattorin yhdeksästä alueesta ero on suuri myös optimismiin, tuloihin ja kuluttamisvalintoihin liittyvissä teemoissa.

Yhteyshenkilöt

Lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, 050 32 69 701, josi.tikkanen@danskebank.fi

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bank: Suomessa taloudellisessa mielenrauhassa Pohjoismaiden suurin epätasa-arvo – suurimmat huolet rahojen riittäminen arjessa ja eläkkeen karttuminen29.11.2021 10:45:00 EET | Tiedote

Suomalaisnaisten taloudellinen mielenrauha on kaukana suomalaismiehistä, kun muissa Pohjoismaissa sukupuolten erot ovat pienet. Naisten taloudellinen mielenrauha on miehiä heikompi lähes kaikilla osa-alueilla, mutta erityisen paljon naiset kokevat huolta rahan riittävyydestä ja eläkkeen karttumisesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme