720°

Suomi maksaa huonosta sisäilmasta yli 650 miljoona euroa vuodessa

Jaa

Suomalaiset yritykset menettävät työtehoa sisäilman takia keskimäärin 266 euroa, mutta pahimmillaan 2080 euroa jokaista työntekijää kohti vuodessa. Näin laskee sisäilmavalvontaan ja -analytiikkaan erikoistunut 720 Degrees. Laskelma pohjautuu 1,5 miljoonan työtunnin aikana tehtyihin sisäilman laadun mittauksiin kolmen vuoden aikana.

Rick Aller, operatiivinen johtaja, 720 Degrees
Rick Aller, operatiivinen johtaja, 720 Degrees

720 Degrees toisti Harvardin yliopiston vuonna 2016 julkaiseman tutkimuksen suomalaisella aineistolla. Analyysiä varten 720 Degrees laski sisäilman laadusta kolmen vuoden ajan kerättyä dataa yhteensä 1,5 miljoonan työtunnin aikana 170 eri rakennuksessa.

– Hyvin huollettu kiinteistö ei menetä työtehoa prosenttiakaan, mutta pahimmillaan kiinteistö on sisäilman laadussa optimitasojen ulkopuolella 32 prosenttia vuorokaudesta, sanoo 720°:n operatiivinen johtaja Rick Aller.

Laskelmissa on huomioitu vaikutukset ainoastaan tuottavuuteen ja kognitiviisiin tuloksiin. Mukana ei ole esimerkiksi sisäilman aiheuttamien sairauksien ja muun oireilun kustannuksia.

720 Degrees seuraa sisäilman laatua pysyvästi muun muassa kouluissa, toimistoissa ja muissa työskentelytiloissa. 720 Degreesin antureiden mittauksista syntyy Harvardin tutkimusta huomattavasti laajempi aineisto.

Strateginen päätöksenteko heikentyy

– Heikkolaatuisessa sisäilmassa tehdään selvästi heikompia strategisia päätöksiä kuin optimitilanteessa. Esimerkiksi yksittäisissä neuvotteluhuoneissa päätöksenteon laskennallista tehokkuutta voitaisiin lisätä jopa 73 prosenttia nykyisestä kiinnittämällä parempaa huomiota ilmanvaihdon toimivuuteen, Aller kertoo.

Hän muistuttaa, että ihminen hengittää vuorokaudessa 15 000 litraa ilmaa, josta noin 90 prosenttia sisätiloissa.

– Tyypillisin syy huonoon sisäilman laatuun on puutteellinen ilmanvaihto. Nopeimmin yleistyvä ongelma tällä hetkellä ovat materiaalipäästöt ja niiden huono seuranta. Haihtuvista orgaanista yhdisteistä (VOC-päästöt) voi seurata esimerkiksi päänsärkyä tai hengitysteiden ärsytystä, Aller huomauttaa.

Lisätietoja:
Rick Aller, operatiivinen johtaja, puh. 040 822 7580, rick@720.io

Tausta-aineistot:

*Harvardin tutkimus:
Allen J.G., MacNaughton P., Satish U., Santanam S., Vallarino J. & Spengler J. D. 2016: Associations of Cognitive Function Scores with Carbon Dioxide, Ventilation, and Volatile Organic Compound Exposures in Office Workers: A Controlled Exposure Study of Green and Conventional Office Environments. Environmental Health Perspectives 124(6), 805–812. https://ehp.niehs.nih.gov/15-10037/

*720 Degreesin tutkimus:
Samy Clinchard, Salvatore della Vecchia, Rick Aller, Ulla Haverinen-Shaughnessy 2018: Modelling the Effects of Ventilation and Thermal Comfort in Office Rooms. (julkaistaan Sisäilmastoseminaarissa 15.3.2018)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rick Aller, operatiivinen johtaja, puh. 040 822 7580, rick@720.io

Kuvat

Rick Aller, operatiivinen johtaja, 720 Degrees
Rick Aller, operatiivinen johtaja, 720 Degrees
Lataa

Tietoja julkaisijasta

720°
720°
Kuortaneenkatu 2
00510 Helsinki

040 969 2770http://www.720.fi

720 Degrees on suomalainen sisäilmavalvontaan keskittynyt yritys, jonka mukaan kaikilla on oikeus hengittää terveellistä sisäilmaa. 720° mittaa ja analysoi asiakkaidensa sisäilman laatua, muun muassa hiukkasia, VOC-päästöjä, ilmankosteutta, lämpötilaa, hiilidioksidia sekä melutasoja pysyvällä mittausmenetelmällä. www.720.io

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta 720°

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme