Suomi vaihtaa talvirenkaisiin lumirajan mukaan
Kun keli niin vaatii, marraskuun ensimmäisestä päivästä lähtien autossa on oltava alla talvirenkaat. Eri puolilla Suomea talvirenkaita on vaihdettu viime viikkoina alle hyvin eri tahtiin. Pisimmällä vaihtosesonki on jo talvisessa Pohjois-Suomessa.
”Vaihtosesonki alkoi jo lokakuun ensimmäisellä viikolla. Esimerkiksi Rovaniemellä noin 80–85 prosenttia rengashotellin asiakkaista on vaihtanut renkaansa, mikä kuvaa kohtuullisen hyvin renkaanvaihdon tilannetta pohjoisessa”, Lapin Kumi Oy:n Ville Ruokanen kertoo.
Etelämmässä renkaita on vaihdettu vähemmän. Kantolan Rengasta isännöivä Joni Larvanto kertoo, että Mikkelin toimipisteellä on vaihdettu talvirenkaista vasta noin 40 prosenttia. Yrityksen asiakkaista Kouvolassa, Kuusankoskella ja Haminassa talvirenkaat on vaihdattanut vasta joka kolmas.
”Ensimmäiset renkaanvaihtajat tulivat oikeastaan samoihin aikoihin kuin aina ennenkin eli syyskuun viimeisellä viikolla, mutta enenevissä määrin sesonkivaihtoja aloimme tänä vuonna tehdä lokakuun ensimmäisellä viikolla. Oikeastaan vasta tämä viikko on ollut ensimmäinen varsinainen kiireisempi sesonkiviikko”, Larvanto kertoo
Etelässä eivät nastat vielä rapise
Kuluva syksy on edennyt hyvin eri tahtiin eri puolilla Suomea. Nykyinen tieliikennelaki edellyttää talvirenkaita, kun keli niin vaatii. Etelässä saadaan ennusteiden mukaan nauttia lämpimistä syyskeleistä vielä ainakin parisen viikkoa. RengasCenter Tikkurilan Renkaassa talvirenkaat renkaat onkin vaihdettu vasta joka viidennelle asiakkaalle.
”Samalla kuitenkin suurin osa autoilijoista ymmärtää sen, että talvirenkaiden tarve ei ole viimesyksyisen lakimuutokseen myötä kadonnut mihinkään. He vaihtavat renkaat normaalisti kuten ennenkin”, Teemu Lappeteläinen Tikkurilan renkaasta sanoo.
Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora muistuttaa, ettei talvirenkaiden vaihtoa ole järkevää lykätä suotta. Kylmien öiden jälkeen tiet ovat liukkaita ja talven lähestyessä säätila voi vaihtua nopeastikin.
”Vaikka päätiet ovat sulia, on talvirenkaat oltava alla, jos ajoreitille voi osua talvisia olosuhteita. Nykyisen tieliikennelain mukaan on kuljettajan vastuulla varmistaa, että autossa on keliin sopivat renkaat eli talviaikana talvirenkaat”, Nuora sanoo.
Riittääkö hyllyssä rengasta?
Vaihtosesonki on myös renkaiden uusimisen aikaa. Tänä syksynä rengasliikkeiden asiakkailla on ollut tavallista enemmän kysymyksiä.
”Asiakkaita arveluttaa tällä hetkellä tuotteiden saatavuus ja hintojen nousu. Saatavuuden heikkenemistä pelättiin varsinkin keväällä paljon ja kuluttajat olivat huolissaan”, Ville Ruokanen kertoo.
Talvirenkaita kuitenkin riittää kaikille ja jokaiseen autoon.
”Kaikkiin automalleihin löytyy rengasta. Tuotannon haasteiden vuoksi kannattaa kuitenkin varautua siihen, että jokaisen merkin jokaista kokoa ja mallia ei ehkä löydy suoraan hyllystä”, Nuora sanoo.
Myös Mikkelissä Joni Larvannolle on kysymykset saatavuudesta ovat tuttuja. Samalla yhä useampi asiakas on aiempaa kiinnostuneempi renkaista.
”Ihmisten käyttäytyminen varsinkin Mikkelin seudulla on muuttunut paljon siihen suuntaan, että meiltä tullaan kysymään enemmän ja enemmän asiantuntijuuskysymyksiä, eikä enää niinkään renkaan hintaa”, Larvanto sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Autonrengasliitto
Jarmo Nuora
Puheenjohtaja
040 557 5690
jarmo.nuora@rengasnuora.fi
Tietoja julkaisijasta

Eteläranta 10 - Södra kajen 10
00130 HELSINKI - HELSINGFORS
020 595 5000http://www.autonrengasliitto.fi
Autonrengasliitto ry on yrittämistä ja yhteistyötä arvostava rengasalan toimialajärjestö, joka perustettiin vuonna 1944. Sen tehtävänä on rengasliikkeiden ja pinnoitusyritysten elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvonta. Liitolla on 70 jäsenyritystä, joilla on yhteensä noin 250 toimipaikkaa. Yhteisen vision mukaan renkaat hankitaan ja huolletaan Suomessa jatkossakin ensisijaisesti rengasalan erikoisliikkeissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Autonrengasliitto ry - Bildäcksförbundet rf
Pääsiäisenä pitoa tarvitaan sukselta ja renkaalta5.4.2023 05:12:00 EEST | Tiedote
Pääsiäisliikenteeseen on lähdettävä vain talvirenkailla, sillä keväisen miniloman kynnyksellä koko Suomessa vallitsevat vielä talviset kelit. Kun lumien sulettua renkaanvaihdon aika lopulta koittaa, on kesärenkaan urasyvyys ja kunto käytävä tarkasti läpi. Hyvä kesärengas on turvallinen ajaa vielä syksylläkin.
Suksiboksi ja hyväkuntoiset talvirenkaat ovat lomaliikenteen lyömätön resepti14.2.2023 05:12:00 EET | Tiedote
Vaihtelevat talvikelit ovat vaurioittaneet teitä ja aiheuttavat usein tielle vaarallista ja hankalasti hallittavaa sohjoa. Pian alkavassa talvilomaliikenteessä haastavat olosuhteet edellyttävät ennakoivaa asennetta ja ensiluokkaisessa kunnossa olevia talvirenkaita.
Joululiikenne ja liukas tie vaatiivat talvirenkaalta pitoa19.12.2022 12:03:52 EET | Tiedote
Kun kaunis alkutalvi vaihtuu sateiden myötä pääkallokeliksi, ei vilkkaassa joululiikenteessä kuluneiden talvirenkaiden pito enää riitä. Uudet talvirenkaat ovat turvallinen joululahja, jonka ehtii vielä hankkia ennen joululiikenteeseen lähtemistä.
Renkaiden kunto on parantunut, mutta talvirenkaita kesäaikaan näkyy yhä useammin23.9.2022 05:12:00 EEST | Tiedote
Viime viikolla päättynyt Rengasratsia kertoo myönteisen rengaskehityksen jatkuvan Suomessa. Samalla suurta hämmästystä herättävät vuodenaikaan nähden suuri talvirenkaiden määrä ja joka kymmenennellä autolla esiintyneet huomattavan matalat rengaspaineet.
Runsaat talvirenkaat syyskuussa ovat mysteeri15.9.2022 14:45:32 EEST | Tiedote
Rengasratsian ensimmäisten tulosten mukaan suomalaisten autojen rengaskunto jatkaa paranemistaan. Samalla huolta herättää viime vuoteen verrattuna kaksinkertaistunut talvirenkaiden määrä. Vetisillä syyskeleillä talvirenkaat kasvattavat jarrutusmatkoja ja vesiliirron riskiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme