Suosittu pientalojen monilokerokeräys laajenee – sekajätteen määrä väheni kokeilussa 66 %
30.9.2020 08:41:12 EEST | HSY | Tiedote

HSY aloitti pientalojen monilokeroisen jäteastian kokeilun toukokuussa 2019 noin tuhannella pienkiinteistöllä pääkaupunkiseudulla. Alun perin kaksivuotiseksi määriteltyä kokeilua jatketaan nyt vuodella toukokuusta 2021 kevääseen 2022. Mukaan otetaan enintään 700 uutta kiinteistöä samoilta tai lähialueilta. Kokeilun kiinteistöt valitaan mahdollisimman tiiviiltä alueelta, jotta jätteiden kerääminen on ystävällisempää niin lompakolle kuin ympäristöllekin. HSY on lähettänyt kirjeen niille asiakkailleen, joilla on mahdollisuus ilmoittautua mukaan kokeilun jatkoon.
Sekajätteen määrä väheni 66 prosenttia
Pientalojen monilokerokokeilu on ollut menestys. Se on lisännyt lajittelua ja vähentänyt jätteen määrää. Kokeilun osallistujien keskimäärin tuottaman sekajätteen määrä on vähentynyt 66 prosenttia ja kokonaisjätteen määrä 22 % verrattuna kokeilua edeltäneeseen aikaan. Kokeilijat kertovat lajittelevansa erityisesti biojätettä ja muovipakkauksia merkittävästi aiempaa aktiivisemmin.
– Tulokset osoittavat, että kokeilun osallistujat eivät ainoastaan lajittele jätteitään aiempaa enemmän, vaan kiinnittävät lisääntyneen lajittelun myötä huomiota myös tuottamansa jätteen määrään. On hienoa, että saamme palvelujamme kehittämällä aikaan näin merkittävän muutoksen, iloitsee käyttöpäällikkö Juho Nuutinen.
Kokeilun vaikutusta arvioitiin vertaamalla osallistujien lajittelutottumuksia ennen kokeilua ja sen aikana. Osallistujilta kerättyjen jätteiden määrää ja koostumusta tutkittiin kahdesti, minkä lisäksi heiltä kysyttiin heidän lajittelutottumuksistaan.
Tyytyväiset kokeilijat pääsivät testaamaan myös erilaisia biojätepusseja
HSY:n kyselyyn helmikuussa 2020 vastanneista kokeilun osallistujista 99,7 prosenttia kertoi haluavansa jatkaa pientalon monilokeropalvelua. 92 % kokeilijoista kertoi palvelun vastanneen odotuksia hyvin tai erittäin hyvin. Ystävilleen palvelua suosittelisi 90,2 % vastanneista.
– Kokeilussa on haettu toimivaa jätepalvelua yhdessä asiakkaiden kanssa. Testasimme asiakkaiden kanssa biojätteen huolellista pakkaamista eri materiaaleista valmistettuihin biojätepusseihin, kun ilmeni haasteita saada biojätelokero siististi tyhjennettyä, kertoo logistiikkasuunnittelija Saara Valtonen.
Kokeilun osallistujille jaetut paperiset ja tärkkelyspohjaiset kompostoituvat biojätepussit edistivät biojätelokeron tyhjentymistä ja pysymistä siistimpänä.
– Asiakkaiden tavoin olemme olleet tyytyväisiä kokeiluun ja haluamme jatkaa sitä vielä vuodella yhä useamman asiakkaan kanssa. Kokeilun tulosten perusteella päätämme käynnistämmekö palvelun laajemmin pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella, Nuutinen toteaa.
Monilokeroinen jäteastia helpottaa lajittelua
Pientalojen monilokerokokeilu helpottaa lajittelua tuomalla kierrätyspisteen omaan kotipihaan: pientalon monilokerossa kerätään neljää jätelajia samanaikaisesti. Jäteastian tyhjentää tarkoitukseen suunniteltu monilokeroinen jäteauto. Astian kaikki lokerot tyhjennetään samalla kertaa jäteauton vastaaviin lokeroihin. Näin jätelajit pysyvät erillään ja raaka-aine saadaan kiertoon teollisuudelle.
HSY on lanseeraamassa alueellaan monilokeroisen jäteastian myös 5–9 asunnon kiinteistöille keväällä 2021. Toisin kuin pientalon monilokerossa, tähän monilokeroastiaan kerätään vain pakkausjätteitä ja pienmetallia. Pakkausten monilokeroon asukkaat voivat lajitella muovipakkaukset, kartongin, lasin ja metallin. Uudistus liittyy pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen tuoreisiin jätehuoltomääräyksiin, joiden myötä vuoden 2021 aikana kaikissa vähintään viiden asunnon kiinteistöissä alkaa biojätteen, kartonki-, lasi- ja muovipakkausten sekä pienmetallin keräys. HSY lähestyy kirjeillä niitä asiakkaitaan, joita ensi vuoden muutos koskee.
Lisätietoja:
HSY:n logistiikkasuunnittelija Saara Valtonen, saara.valtonen@hsy.fi, puh. 045 657 6126
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY aloittaa etäluettavien vesimittarien asennukset syksyllä 202624.4.2026 10:18:11 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY siirtyy käyttämään asiakkaiden vedenkulutuksen mittauksessa etäluettavia vesimittareita. Kaikki HSY:n toiminta-alueen 85 000 perinteistä vesimittaria korvataan etäluettavilla vesimittareilla. Vesimittarit vaihdetaan kiinteistöihin syksystä 2026 alkaen vaiheittain noin viidessä vuodessa. HSY:n hallitus teki kokouksessaan 24.4.2026 hankintapäätöksen etäluettavista vesimittareista ja niiden takaiskuventtiileistä.
HSY saneeraa vesihuoltoa Lehtisaaressa ja Kuusisaarentiellä24.4.2026 10:17:46 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY aloittaa vesihuoltoverkoston saneerauksen Helsingin Lehtisaaressa ja Kuusisaarentiellä. Työt kestävät toukokuun lopusta joulukuuhun 2026.
HSY:n hallituksen päätökset 24.4.2026 – etäluettavat vesimittarit ensimmäisiin kohteisiin24.4.2026 10:17:15 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen perusparannuksen ja kapasiteetinnoston hankesuunnitelman päivitys - etäluettavat vesimittarit ja niihin sopivat takaiskuventtiilit hankitaan Effectio Oy:ltä, LoRaWAN Kamstrup A/S Finland:lta ja Kaiko Oy:ltä - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen vedenottamon saneerauksen rakennusurakoitsijaksi valittiin Peab Industri Oy - Kuusisaarentien ja Lehtisaaren vesihuollon saneeraamisen urakoitsijaksi valittiin Tieluiska Oy - 140-770 litran jäteastiat hankitaan Finncont Ympäristötuotteet Oy:ltä ja Molok Oy:ltä. Hallitus sai tiedoksi pääkaupunkiseudun hiilitaseselvityksen, josta käy ilmi maankäyttösektorin hiilivarastot ja -taseet. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Lisätietoa aiemmista sekä muista käsitellyistä asioista on saatavilla esityslistalta, ja ne julkaistaan myöhemmin myös pöytäkirjassa: https
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 24.4.2026 – etäluettavat vesimittarit ensimmäisiin kohteisiin22.4.2026 07:35:00 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 24.4.2026 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen perusparannuksen ja kapasiteetinnoston hankesuunnitelman päivitys - etäluettavien vesimittareiden ja niihin sopivien takaiskuventtiilien hankinta - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen vedenottamon saneerauksen rakennusurakoitsijan valinta - Kuusisaarentien ja Lehtisaaren vesihuollon saneeraamisen urakoitsijan valinta. Hallitus saa tiedoksi pääkaupunkiseudun hiilitaseselvityksen, josta käy ilmi maankäyttösektorin hiilivarastot ja -taseet. HSY tiedottaa kokouksen jälkeen etäluettavista vesimittareista sekä Kuusisaarentien ja Lehtisaaren vesihuollon saneerauksesta. Ystävällisin terveisin Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä viestintäjohtaja Riitta-Liisa H
Jorvaksen ja Ämmässuon Sortti-asemat palvelevat huhti–toukokuussa neljänä lauantaina20.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
HSY pitää Jorvaksen ja Ämmässuon Sortti-asemat auki neljänä lauantaina huhti–toukokuussa. Lisäaukiolot helpottavat kevätsiivouksia ja sujuvoittavat Sortti-asemilla asiointia vilkkaimpaan aikaan. Lisäksi Kivikon, Konalan ja Ruskeasannan Sortti-asemat ovat avoinna viikonloppuisin vuoden ympäri: Kivikko lauantaisin kello 11–18 sekä Konala ja Ruskeasanta lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11–18.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
