Suosittu pyöräpalvelu Pyöräkeskus avautuu jälleen perjantaina 1.huhtikuuta

Pyöräkeskus avautuu perjantaina 1.4.2022 Baanalla Ruoholahden päässä, Porkkalankadun sillan alla. Keskuksessa kaupunkilaiset voivat huoltaa pyöräänsä itse, tarvittaessa saa apua ja opastusta ammattilaisilta. Isommissa huoltotarpeissa kerrotaan, mitä tarvikkeita tai varaosia tarvitaan sekä neuvotaan minne pyörän voi viedä huoltoon.
Keskukselta saa lisäksi tietoa kaupunkipyöristä ja käytännön opastusta niiden käytöstä. Pyöräkeskukselta löytyy myös pumppauspiste ja oleellisimmat työkalut ketjuruoskasta nippeliavaimiin. Henkilökunnalta voi kysyä myös reittivinkkejä ja apua liikennesääntöihin.
Pyöräkeskus on osa Kaupunkiliikenne Oy:n kaupunkilaisille tuottamia pyöräilypalveluita ja se on osa Helsingin kaupungin pyöräliikenteen kehittämisohjelmaa. Pyöräkeskus on toiminut jo vuodesta 2012 alkaen pienimuotoisesti ja nykyisellä paikalla Baanan varressa se on ollut vuodesta 2021. Pyöräkeskuksen ja muiden pyöräilyn palveluiden tavoitteena on kannustaa kaupunkilaisia nykyistäkin enemmän pyöräilyn pariin ja siten edistää pyöräilyä vastuullisena ja nopeana liikkumismuotona.
- Nykyinen sijainti Baanalla on osoittautunut erinomaiseksi. Vilkkaan Baanan varressa käyttäjiä oli viime vuonna runsaasti ja asiakkaiden antama palaute palveluista oli erinomaista. Kehitämme toimintaa jatkossakin käyttäjiltä saamamme palautteen pohjalta, kertoo Kaupunkiliikenteen palveluasiantuntija Johanna Partti.
Pyöräkeskus palvelee pitkälle syksyyn maanantaista perjantaihin klo 9 – 17.
Infoboksi: Baana
Kiasmalta Ruoholahteen kulkeva 1,3 kilometrin pituinen kevyen liikenteen väylä. Kesäisin Baanan kautta tehdään vuorokaudessa noin 7000 pyörämatkaa ja vuositasolla noin miljoona.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Magnus Liljestrand
Suomen Työsuhdepyörä Oy
puh +358 400185451
Palveluasiantuntija Johanna Partti
Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenne Oy
puh +358 40 6159519
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 55250
00099 Helsingin kaupunki
(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy jatkaa HKL:n työtä joukkoliikenneinfran ja kaluston ylläpitäjänä ja kehittäjänä sekä metron ja raitiovaunujen liikennöijänä. Vastaamme myös Suomenlinnan lautan liikennöinnistä sekä Helsingin kaupunkipyöräpalvelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Kaksi laadukkainta tarjoajaa etenee Koskelan varikon kilpailutuksessa12.5.2023 08:00:04 EEST | Tiedote
Koskelan varikolla vuonna 2024 alkavan mittavan uudishankkeen kilpailutus on edennyt välipäätökseen. Valmistuttuaan Koskelasta tulee toinen pääraitiovaunuvarikko rakenteilla olevan Ruskeasuon varikon ohella. Varikkoa rakennuttaa Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy.
Kaupunkiliikenne mukana valtakunnallisella pyöräilyviikolla 5.–14.5.5.5.2023 12:18:51 EEST | Tiedote
Valtakunnallista Pyöräilyviikkoa vietetään 5.–14.5.2023. Sen tavoitteena on kannustaa ihmisiä pyöräilemään sekä tarjota hyödyllisiä pyöräilyyn liittyviä vinkkejä ja tapahtumia. Myös me Kaupunkiliikenne Oy:llä olemme osaltamme mukana rakentamassa parempaa pyöräilykaupunkia.
Matkustajakysely: Vastaajat pitivät Rautatientorin metroaseman liukuportaiden uutta järjestystä toimivampana5.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Lokakuussa 2022 käynnistimme Rautatientorin metroasemalla kokeilun, jonka tarkoituksena oli selvittää, muuttuuko asemalla liikkuminen sujuvammaksi ja nopeammaksi liukuportaiden kulkusuuntia muuttamalla. Muutoksen vaikutusta tutkittiin matkustajille suunnatulla kyselyllä sekä havainnoimalla tilannetta paikan päällä.
Askel kohti kestävää kasvua – Kaupunkiliikenne Oy:n vuosikertomus 2022 on julkaistu28.4.2023 15:29:55 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy aloitti toimintansa hieman yli vuosi sitten 1.2.2022. Jatkamme HKL:n työtä pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen ylläpitäjänä ja tuottajana sekä tulevaisuuden joukkoliikenneinfran kehittäjänä.
Ruskeasuolle nousevan raitiovaunu- ja bussivarikon rakentaminen on pitkällä27.4.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Ruskeasuon raitiovaunu- ja bussivarikon runko on valmistunut ja rakennus noussut harjakorkeuteen. Alkuvuonna 2024 valmistuva raitiovaunuvarikko tulee olemaan Helsingin raitioliikenteen päävarikko Koskelan varikon ohella, minkä lisäksi varikkoalue palvelee Helsingin seudun liikenteen bussivarikkona. Varikon tilaaja on Kaupunkiliikenne Oy:n tytäryhtiö Ruskeasuon Varikkokiinteistö Oy ja pääurakoitsija on Skanska.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme