SUP-lauta on tämän kesän hitti – myynti räjähti kasvuun heti säiden lämmettyä
3.6.2021 08:12:29 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

S-ryhmän myyntidatasta selviää, että lämpimät säät näkyivät välittömästi myyntipiikkinä käyttötavarapuolella. Esimerkiksi vesiurheiluvarusteiden myynti noin kolminkertaistui toukokuussa viikolla 19 viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Erityinen hitti ovat olleet SUP-laudat. Myös suppailuun ja muihin vesiharrastuksiin liittyvät oheistarvikkeet käyvät hyvin kaupaksi: esimerkiksi pelastus- ja veneilyliivien myynti on tällä hetkellä selkeässä kasvussa.
”Suomalaiset innostuivat hankkimaan SUP-lautoja jo viime kesänä niin paljon, että ne loppuivat Prismoista kesken jo melko aikaisessa vaiheessa kesän aikana. Trendi on kasvanut edelleen, ja ennustamme, että tämän kesän aikana tulemme myymään lautoja kaksinkertaisen määrän viime vuoteen nähden”, paljastaa S-ryhmän sportin ja jalkineiden myyntipäällikkö Matti Viitanen, ja vinkkaa:
”Olemme laajentaneet Prisman SUP-lautavalikoimaa vuoden takaisesta ja tuoneet tarjolle uusia vaihtoehtoja eri hintaluokista. Jos oman laudan hankkiminen on ollut haaveissa, kannattaa toimia nyt, kun tuotteiden saatavuus on hyvällä tasolla.”
Perinteiset purkkijalat ovat taas pihaleikkien suosikki
Toukokuun hellepäivät nostattivat myös monien muiden kesätuotteiden myyntiä. Esimerkiksi lasten muovisten astioiden, kuten juomapullojen sekä kylmälaukkujen ja -varaajien myynti yli kaksinkertaistui viikolla 19 viime vuoteen verrattuna. Myös ulkoleluja myytiin kyseisellä viikolla yli kaksinkertaisesti viime vuoteen verrattuna, ja niistä on löytynyt myös yllättäviä hittejä.
”Ulkoleluissa myytiin erityisen hurja määrä erilaisia saippuakuplia, hiekkaleluja sekä vesipyssyjä. Saippuakuplissa hittejä näyttävät olevan erityisesti Ryhmä Hau-, Muumi- ja Pipsa Possu -tuotteet. Myös Frozen on edelleen kaikkien pienten prinsessojen suosikki. Ulkona myös hypitään hyppynaruilla, pelataan mölkkyä ja pyöritetään hulavannetta. Tämän kevään ehdoton suosikki ovat kuitenkin olleet vanhanaikaiset purkkijalat. Niissä kysyntä on osoittautunut suuremmaksi kuin osasimme odottaa, minkä vuoksi tuotteita ei valitettavasti riitä kaikille”, kertoo S-ryhmän kodin ja viihteen myyntipäällikkö Rauna Junnila.
Uimaleluissa myynti käynnistyi toukokuun helteiden myötä niinkin vauhdikkaasti, että ne lähestulkoon loppuivat S-ryhmän varastosta. Tavoitteena on, että uimaleluihin saataisiin vielä lisää uusia tuotteita kesken kauden. Kesän hiteiksi ennustetaan viime vuoden tapaan erityisesti jättikokoisia puhallettavia uimaleluja, joita ostavat myös aikuiset. Viime vuonna isot uimalelut myytiin helteiden myötä loppuun jo kesän aikana.
Vesiurheilun ja ulkolelujen lisäksi myynti on kasvanut rajusti myös retkeilyvarusteissa. Matti Viitanen uskoo, että viime kesänä alkanut retkeilybuumi jatkuu edelleen, kun ihmiset viettävät kesälomiaan pitkälti kotimaassa.
Merkittävä havainto myyntidatasta on, että varusteita on haettu erityisesti päiväretkille, joille on suunnattu koko perheen voimin. Sekä viime kesänä että tänä keväänä on myyty erityisen paljon retkikeittimiä ja niiden polttoaineita sekä erilaisia retkiruokia. Myös yöpymistarvikkeet käyvät kaupaksi, mutta niiden menekissä on enemmän vaihtelua: keskihintaisia vaellustelttoja menee suuria määriä, kun taas edulliset ”festariteltat” myyvät tavallista vaisummin koronatilanteen vuoksi.
”Viime kesänä kotimaanmatkailu- ja retkeilyinnostus pääsi hieman yllättämään meidät, mutta nyt olemme pystyneet ennakoimaan paremmin ja retkeilytuotteita on hyvin varastossa kesää varten”, Viitanen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti Viitanen, myyntipäällikkö, S-ryhmän marketkauppa, matti.viitanen@sok.fi, puh. 010 768 0704
Rauna Junnila, myyntipäällikkö, S-ryhmän marketkauppa, rauna.junnila@sok.fi, puh. 010 7680 731
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Joka viides S-ryhmän bonusosto kirjataan nyt puhelimella – mobiilibonustelu ohitti maksukortin sirun24.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Puhelimessa olevasta S-Etukortista on tullut S-ryhmän asiakasomistajille toiseksi suosituin tapa kerryttää Bonusta. Yleisempää on enää vain maksukortin lähimaksu.
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
