SuPer: Eksoten kotihoidon hätähuuto kuuroille korville – ylin valvontaviranomainen jyrähti
10.1.2020 13:15:37 EET | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote

Useat kotihoidon työntekijät olivat olleet pitkään huolissaan Eksoten kotihoidon tilanteesta. Huoli koski erityisesti asiakkaiden saamaa hoidon laatua sekä työntekijöiden haitallista kuormittumista. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on antanut SuPerin kantelusta 31.12.2019 päätöksen, jossa hän pitää Eksoten kotihoidon epäkohtia ja puutteita vakavina. Erityisesti ongelmat koskevat kotihoidon oikea-aikaisuutta, lääkehoidon toteuttamista, omavalvontasuunnitelmaa ja turva-auttajan toimenkuvaa.
Eksoten työntekijät olivat kertoneet kotihoidon ongelmista esimiehilleen, mutta muutosta ei tapahtunut. SuPerin paikalliset aktiivit yrittivät yhdessä liiton asiantuntijoiden kanssa saada Eksoten johtoa korjaamaan tilannetta. Tämän jälkeen SuPer teki kantelun valvontaviranomaisille ja vasta tämä ja suuri mediajulkisuus johtivat muutoksiin.
Mikäli Eksoten johto ei olisi vähätellyt kotihoidon työntekijöiden esille tuomia huolenaiheita, asiakkaiden hoidon laatuun olisi puututtu aiemmin. Ei olisi tarvittu luottamushenkilöitä, ammattiliittoa, tarkastuslautakuntaa, aluehallintovirastoa, Valviraa ja eduskunnan apulaisoikeusasiamiestä.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen antamassa vastauksessa ilmenee, että Eksoten kotihoidon tilanne ei edelleenkään täytä lainsäädännön edellyttämiä vaatimuksia. Tämän vuoksi Eduskunnan apulaisoikeusmies pyytää lisäselvityksiä Eksoten johdolta.
- Sosiaalihuoltolain mukaan vanhustenhoidossa työntekijän on ilmoitettava työnantajalleen vanhusten hoidossa havaitsemistaan puutteista. Lain mukaan tästä ei saa seurata ilmoituksen tekijälle kielteisiä vastatoimia. Käytännössä ilmoitukset usein jäävät pelon takia tekemättä tai työntekijät kuitenkin joutuvat työnantajan kostotoimien kohteeksi. Lainsäätäjän on tähän nyt puututtava, sanoo puheenjohtaja Paavola.
- Ilman aktiivisia superilaisia Eksoten kotihoidon ongelmiin ei olisi saatu parannusta. Arvostavassa työorganisaatiossa työntekijät antavat kehittämisehdotuksia ja he tulevat kuulluiksi. Jokaisessa työntekijäportaassa tulisi puhaltaa yhteen hiileen asiakkaan parhaaksi. Työntekijöiden viesti on syytä ottaa tosissaan. Työntekijöillä ei ole syytä vääristää tilannetta, vaan heillä on todellinen huoli asiakkaiden terveydestä ja turvallisesta hoidosta, Paavola muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
SuPerin asiantuntija Sari Erkkilä, 050 341 6079
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerRatamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer: Yksityiselle terveyspalvelualalle on syntynyt sopimusratkaisu – palkkaratkaisu on yleisen linjan mukainen12.5.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Sote ry (SuPer, Tehy ja Erto) ja työnantajaliitto Hyvinvointiala Hali ry ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksesta. Uudessa työehtosopimuksessa palkankorotukset määräytyvät niin sanotun yleisen linjan mukaan. Sopimuskausi on 1.5.2026–30.4.2028.
SuPer: Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksesta neuvottelutulos11.5.2026 11:30:00 EEST | Tiedote
SuPer osana Sote ry:tä sekä työnantajia edustava Hyvinvointiala Hali ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen terveyspalvelualan työehtosopimusneuvotteluissa. Sopimuksen hyväksyminen vaatii vielä kaikkien neuvotteluosapuolten hallintojen käsittelyn.
SuPerin Inberg: Henkilöstön vähimmäismitoitus ikääntyneiden palveluissa tulee nostaa tasolle 0,76.5.2026 12:35:14 EEST | Tiedote
SuPer vaatii ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen laissa määritellyn vähimmäishenkilöstömitoituksen korottamista tasolle 0,7, koska nykyinen 0,6 ei riitä turvaamaan inhimillistä hoitoa kaikkialla. Edellisellä hallituskaudella päätettiin nostaa vähimmäismitoitus vaiheittain tasolle 0,7, mutta nykyinen hallitus pyörsi päätöksen. – Vähimmäishenkilöstömitoituksen liian matala taso on aiheuttanut ikääntyneiden palveluissa suuria ongelmia. Vaikka todellisen henkilöstömäärän pitää perustua asiakkaiden hoitoisuudelle, osa työnantajista noudattaa vain vähimmäismitoitusta, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg kertoo.
SuPerin Inberg: On tärkeää, että lähihoitaja pysyy jatkossakin nimikesuojattuna ammattihenkilönä5.5.2026 15:38:42 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltava ammattihenkilölainsäädännön uudistus jatkuu yli vaalikauden. SuPerille on uudistuksessa välttämätöntä, että asiakas- ja potilastyötä tekevien lähihoitajien ja perustason ensihoitajien rekisteröinti sekä nimikesuoja säilyvät. SuPer on vaikuttanut asiaan aktiivisesti koko valmistelun ajan.
SuPerin Inberg on tyytyväinen esitykseen ammattihenkilöiden kielitaidon vahvistamisesta29.4.2026 12:04:18 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriössä on ollut valmisteilla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistus. Nyt valmisteilla olevalla esityksellä halutaan muun muassa vahvistaa ammattihenkilöiden kielitaitoa sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme