Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPer ja Tehy: Kansalaisilta vahvaa tukea hoitajille

Jaa

Kansalaisten mielestä hoitajapulan ratkaiseminen on välttämätöntä sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta ja keskeisenä keinona nähdään alan palkkatason nostaminen. Tämä ilmenee Tehyn ja SuPerin teettämässä hoitajapulaa ja sen ratkaisukeinoja koskeneessa kyselyssä, jonka toteutti Kantar Public kuluneella viikolla.

Kyselyn vastaajista 94 % näki hoitajapulan ratkaisemisen välttämättömänä sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta ja palkkauksen yhteys hoitajapulaan tuli esiin vahvasti. Vastaajista 85 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että parempi palkkaus lisäisi hoitoalan vetovoimaa ja koulutettujen osaajien pysymistä alalla ja 81 % näki, että palkkoja on nostettava hoitajapulan ratkaisemiseksi.

Kansalaiset ilmaisivat kyselyssä vahvaa tukea hoitajajärjestöjen tavoitteille. Kolme neljästä piti hoitajien ja muiden koulutettujen sote-ammattilaisten vaatimuksia paremmasta palkkatasosta oikeutettuina. Myös työtaistelutoimia pidettiin oikeutettuina. Vastaajista 75 % oli joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että hoitajien työtaistelu hoitajapulan ratkaisemiseksi ja palkkauksen nostamiseksi on oikeutettu.

Kyselyn mukaan yhteiskunnan panostusta sote-sektoriin tulee lisätä. Suuri enemmistö eli 84 % katsoi, että Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon resurssit pitää nostaa pohjoismaiselle tasolle pitkällä tähtäimellä.

Kysely selvitti myös kansalaisten mielipiteitä siitä, kenellä on vastuu hoitajapulan ratkaisuista. Vastaajien mielestä hoitajapulan ratkaisu kuuluu sekä hallitukselle että työantajille. Tätä mieltä oli selvä enemmistö eli 61 % vastaajista. Työantajien vastuuta peräänkuulutti 19 % vastaajista ja hallitusta piti päävastuullisena 16 %.

Kyselyssä kartoitettiin lisäksi kansalaisten näkemystä ns. pakkotyölakiin. Aihe jakoi odotetusti mielipiteitä, mutta enemmistö eli 54 % vastaajista ei pitänyt pakkolakia oikeana ratkaisuna.

Kantar Publicin kyselyyn vastasi 1 112 täysi-ikäistä Gallup Forum -vastaajapaneelissa manner-Suomessa 7.-9.9.2022. Kyselyn virhemarginaali on +-3 prosenttiyksikköä.

Lisätietoja: Tehyn viestintäjohtaja Katri Lindqvist, p. 040 588 3431, katri.lindqvist@tehy.fi

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

09 2727 910http://www.superliitto.fi

SuPeriin kuuluu noin 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPer och Tehy accepterade förlikningsförslaget: Avtalet för social- och hälsovården har ett eget löneprogram, coronaersättning och flera förbättringar av arbetsvillkoren3.10.2022 20:31:21 EEST | Tiedote

SuPer och Tehy har accepterat riksförlikningsmedlarens förlikningsförslag i arbetskonflikten mellan sjukskötareorganisationerna och Kommun- och välfärdsområdens arbetsgivare. Enligt förlikningsförslaget kommer medellönen per uppgift inom hälso- och sjukvårdssektorn att öka i genomsnitt med minst 17,3 % under fem år, med främre betoning så, att höjningen blir 15,3 % de första tre åren . Lösningen består av social- och hälsovårdavtalets eget treåriga löneprogram, det tidigare förhandlade kommunala löneprogrammet och de s.k. normala avtalsförhöjningarna. Dessutom innehåller lösningen en separat engångsbonus på 600 euro för några av dem som deltagit i behandlingen av coronapatienter och flera förbättringar av arbetsvillkoren.

SuPer ja Tehy hyväksyivät sovintoehdotuksen: Sote-sopimukseen oma palkkaohjelma, koronakorvaus ja useita parannuksia työoloihin3.10.2022 18:14:28 EEST | Tiedote

SuPer ja Tehy ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen hoitajajärjestöjen ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien työriitaan. Sovintoehdotuksen mukaan sote-alalla tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvo nousee keskimäärin vähintään 17,3 % viiden vuoden aikana etupainotteisesti siten, että kolmena ensimmäisenä vuonna nousu on 15,3 %. Ratkaisu koostuu sote-sopimuksen omasta kolmivuotisesta palkkaohjelmasta, aiemmin neuvotellusta kunta-alan palkkaohjelmasta sekä ns. normaaleista sopimuskorotuksista. Lisäksi ratkaisu sisältää koronapotilaiden hoitoon osallistuneille erillisen 600 euron kertapalkkion ja useita parannuksia työoloihin.

SuPerin Paavola: Vanhuksilla ja heidän hoitajillaan ei ole aikaa odottaa – hoitajamitoitusta ei saa lykätä28.9.2022 14:01:43 EEST | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola moittii hallituksen esitystä, joka siirtää 0,7 hoitajamitoituksen toteutumisen loppuvuoteen 2023. Hallituspuolueiden edustajat kertoivat tänään asiasta Ylen aamussa. – Vanhustenhoidon arvostuksen puute näkyy tässäkin hallituksen esityksessä ja se, ettei vanhustenhoidon kriisiä edelleenkään täysin ymmärretä, Paavola sanoo. – On muistettava, että minimihoitajamitoitus on säädetty lakiin, koska monessa yksikössä koulutettua hoitohenkilökuntaa on ollut täysin riittämättömästi eivätkä asiakkaat ole saaneet tarvitsemaansa ja heille luvattua palvelua. Myös asiakasturvallisuus on vaarantunut pahasti ja tilanne on edelleen vakava, Paavola kertoo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme