SuPer muistutti kuntia valvontavelvollisuuksien laiminlyönneistä joulukuussa
1.2.2019 10:52:39 EET | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote

Olemme viime päivinä lukeneet valitettavia seurauksia sote-palvelujen ja varhaiskasvatuksen ulkoistuksista ja julkisuuteen on noussut puutteellinen valvonta. Jotkut kuntien viranhaltijat ovat tietämättömiä omasta valvontavelvollisuudestaan. Joko viranhaltijat eivät ole tiedostaneet omaa velvollisuuttaan tai he ovat ulkoistaneet vastuunsa ja luottaneet siihen, että esimerkiksi yritysten omavalvontasuunnitelmat ja aluehallintovirastot hoitavat valvontatehtävän.
Kun kunnat siirtävät omassa tuotannossaan olevia, yhteisillä verorahoilla kustannettavia, palveluja yritysten tuotettavaksi joko kilpailutusten tai palvelusetelien kautta, se ei suinkaan vapauta kuntia valvomasta näiden palvelujen tuotantoa. Kuntien on myös useiden lakien velvoittamina puututtava palvelutuotannossa ilmeneviin epäkohtiin.
Valitettavasti tämä valvontavelvollisuus on laiminlyöty monissa kunnissa ja näiden laiminlyöntien vuoksi työntekijät ja monet palveluja tarvitsevat asiakkaat ovat joutuneet sopimuksia ja ohjeita noudattamattomien palveluntuottajien armoille. Näistä laiminlyönneistä aiheutuu kunnille myös merkittävät taloudelliset menetykset, koska kunnat eivät välttämättä saa sitä palvelua, mitä sopimuksia tehtäessä on ollut tarkoitus saada.
SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveys- sekä kasvatusalan ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Liite: SuPerin avoin kirje kuntien tarkastuslautakunnille (pdf)
Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085
Avainsanat
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerRatamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPerin Inberg: Hallitus haluaa jälleen laskea vanhustenhoidon henkilöstömitoitusta13.3.2026 16:43:54 EET | Tiedote
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg on pettynyt siihen, että ikääntyneiden hoitoa ei olla valmiita parantamaan, vaan päinvastoin sitä ollaan jälleen heikentämässä. Hallitus esittää, että teknologialla voidaan korvata välitöntä hoitotyötä ja näin laskea henkilöstömitoitusta. Inberg harmittelee, ettei vanhuspalvelulakia lähetetä uudestaan perustuslakivaliokunnan arvioon. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta äänesti asiasta tänään.
Blogi: Määräaikaisuuksia lisäävä laki voi osua pahasti harhaan13.3.2026 08:32:33 EET | Blogi
Suomen hallitus esittää mahdollisuutta solmia määräaikaiset työsopimukset ilman perustetta vuoden ajaksi. Ajatus näyttää yksinkertaiselta. Tavoitteena on madaltaa rekrytoinnin kynnystä ja lisätä työllisyyttä. Todellisuudessa vaikutukset voivat kulkea aivan toiseen suuntaan, erityisesti nuorten naisten, perheen perustamista suunnittelevien ja naisvaltaisilla aloilla työskentelevien kohdalla.
SuPer: Sote ry on antanut suostumuksensa, että JHL voi liittyä yksityisen sosiaalipalvelualan sopimusratkaisuun6.3.2026 12:05:57 EET | Tiedote
SuPer osana Sote ry:tä (SuPer, Tehy ja Erto) on antanut suostumuksen JHL:lle liittyä yksityisen sosiaalipalvelualan sopimusratkaisuun. SuPer saavutti yhdessä muiden osapuolten kanssa neuvottelutuloksen ja sopimusratkaisun 27.2.2026.
SuPer: Sopimusratkaisu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta – palkkaratkaisu hyvä lähihoitajille27.2.2026 14:55:00 EET | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvotteluissa on saavutettu tänään neuvottelutulos ja sen myötä myös sopimusratkaisu. Sopimusratkaisun osapuolia ovat SuPer osana Sote ry:tä (SuPer, Tehy ja Erto) sekä Jyty, Pro, Talentia ja työnantajaliitto Hyvinvointiala Hali ry.
Kutsu: SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg 28.2. Suomussalmella27.2.2026 05:00:00 EET | Kutsu
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg osallistuu Kainuun superilaisten hyvinvointipäivään lauantaina 28. helmikuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme