SuPer: Sairaaloiden vuodenosastojen on varauduttava vastaanottamaan vanhuksia lakkojen aikana

SuPer on antanut lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ympärivuorokautiseen palveluasumiseen, varhaiskasvatukseen ja lastensuojeluun. Lakkojen piirissä ovat aikaisemmin ilmoitetut yritykset ja toimipisteet. Ensimmäiset lakot ympärivuorokautisessa palveluasumisessa ja varhaiskasvatuksessa alkavat 23.5. klo 00:01, jos ratkaisuun ei päästä. Työnantajan tulee varautua turvaamaan asiakas- ja potilasturvallisuus lakkojen aikana. Lakkojen aikana asiakkaat on viime kädessä siirrettävä hyvinvointialueen hoidettavaksi.
– Vastuu asiakas- ja potilasturvallisuudesta työtaistelun aikana on työnantajalla ja viime kädessä julkisella vallalla eli hyvinvointialueilla ja kunnilla, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola ja sopimusneuvottelija Jukka Parkkola muistuttavat. – Lainsäädännössä palveluntuottajille asetettuja velvoitteita koskien esimerkiksi henkilöstömitoitusta tulee noudattaa myös työtaistelun aikana.
Vanhuspalveluiden järjestämisvastuussa olevan hyvinvointialueen ja yksityisen työnantajan, jonka tuotettavaksi palvelut on siirretty, on tullut etukäteen varautua häiriötilanteisiin, kuten työtaisteluihin. Osapuolten on tullut sopia palvelusopimuksessa häiriötilanteisiin varautumisesta.
– Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa palveluja tuottavan yksikön johto ja hyvinvointialueen vanhustyön johtavat viranhaltijat ovat vastuussa asiakasturvallisuudesta. Hoidettavat on viime kädessä siirrettävä sairaaloiden vuodeosastoille, jos työtaisteluun ei ole varauduttu ajoissa. Aika päätösten tekemiseen juoksee nyt kuin hiekka tiimalasissa. Ellei neuvotteluratkaisua osapuolten kesken synny, hoitoa tarvitsevien vanhusten siirron toteutus on aloitettava hyvin nopeasti, Paavola sanoo.
Viime kädessä asiakkaat on siirrettävä hyvinvointialueen hoidettavaksi
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (8 § 2 mom.) edellyttää, että hyvinvointialueella on oltava riittävä osaaminen, toimintakyky ja valmius vastata sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Sen on huolehdittava asukkaidensa palvelutarpeen mukaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuudesta kaikissa tilanteissa.
Myös valvontaviranomaisilla on kaikissa tilanteissa velvollisuus varmistaa asiakkaiden säädösten mukaisen hoidon toteutuminen ja tarvittaessa puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin.
SuPer asetti ylityö- ja vuoronvaihtokiellon koko yksityiselle sosiaalipalvelualalle 2.5.2023 ja ilmoitti 16.5. kiellon jatkumisesta kahdella viikolla. SuPer on antanut 4.5. lakkovaroitukset yksityiselle sosiaalipalvelualalle ympärivuorokautiseen palveluasumiseen ja varhaiskasvatukseen sekä 16.5. varhaiskasvatukseen ja lastensuojeluun. SuPer on tänään antanut toisen lakkovaroituksen ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Lakkojen piirissä ovat ilmoitetut työpaikat ja yritykset. Ensimmäisten lakkojen on ilmoitettu alkavan 23.5.2023 klo 00:01.
SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Lisätietoja:
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 5275 085
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle neuvottelutulos8.6.2023 14:54:59 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan (SOSTES) työehtosopimuksesta käydyissä neuvotteluissa on saavutettu tänään neuvottelutulos. Neuvotteluosapuolina on useita työntekijäliittoja Sote ry:n jäsenliittojen (SuPer, Tehy ja Erto) lisäksi ja työnantajapuolella Hyvinvointiala HALI ry.
Video: Yksityisen sosiaalipalvelualan lakkotunnelmia 1.6.20231.6.2023 15:18:46 EEST | Uutinen
Lakko ilmoitetuissa yksityisen sosiaalipalvelualan työyksiköissä alkoi 1.6.2023 klo 00:01 ja päättyy 3.6.2023 klo 23.59. Lakko koskee esimerkiksi Esperi Caren, Saga Caren, Validian, Mehiläisen ja Mainiokotien ilmoitettuja työyksikköjä. Lakoilla halutaan vauhdittaa SuPerin, Tehyn ja Erton (Sote ry) ja työnantajapuoli Hyvinvointiala HALI ry:n välisiä palkkaneuvotteluja. Esperiläisen Palvelukoti Kivipuiston henkilöstön taistelutahto on korkealla. ”Periksi ei anneta,” superilainen Minna Pirnes vakuuttaa. "Päätyyn asti!" lisää pääluottamusmies Tiina Auvinen. Video: Timo Väkimies / SuPer (youtube.com/SuPerliitto) Videon saa julkaista vain ko. lakon uutisoinnin yhteydessä. Lisätietoja: SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:3031.5.2023 16:17:29 EEST | Ilmoitus
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla yksityisen sosiaalipalvelualan lakossa olevan työyksikön Esperi Palvelukoti Kivipuistossa Järvenpäässä klo 9:30 alkaen. Parkkola tapaa lakossa olevia hoitajia. Palvelukodin osoite on Sorronrinne 9, 04410 Järvenpää. Lakko kyseisessä kohteessa alkaa torstaina 1.6.2023 klo 00.01. Lisätietoja: SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto31.5.2023 15:10:10 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry (SuPer, Tehy ja Erto) on julistanut tänään 31.5. määräaikaisen ja rajatun hakusaarron, joka alkaa 31.5.2023 kello 15:00 ja päättyy 14.6.2023 kello 15:00.
SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon31.5.2023 15:09:26 EEST | Tiedote
SuPer on antanut tänään ilmoitukset uusista työtaistelutoimista yksityiselle sosiaalipalvelualalle. SuPer on mukana kolmessa lakossa. Mittaviin toimiin on ryhdytty, jotta alan huolestuttava tilanne ymmärrettäisiin paremmin. Ongelmat hoitohenkilöstön ja palvelujen saatavuudessa tulevat syvenemään entisestään lähivuosina, jos tilannetta ei korjata.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme