SuPer: Työnantajan toimet siirtävät lakon vaikutukset muihin kuin lakossa oleviin yksiköihin

SuPerin tietoon on kantautunut huolestuttavaa viestiä lakkokohteiden ulkopuolelta henkilöstöresursseista sekä työntekijöiden esimiehiltään saamista ohjeista. Täysin riittämättömästä henkilöstömäärästä johtuen on työntekijöitä jopa ohjeistettu karuimmillaan tekemään vain henkeä uhkaava välttämätön työ. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiakkaille annetaan vain lääkkeet ja ruoka.
– Työnantaja haluaa näyttää, ettei lakolla olisi mitään vaikutusta, vaikka muissa yrityksen yksiköissä asiakkaat jäävät ilman heille kuuluvaa ja heidän tarvitsemaa hoitoa ja hoivaa, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola moittii.
Lakko sote-sektorilla herättää aina keskustelua potilasturvallisuudesta. Lakkokohteita on ammattiliitonkin helppo valvoa, mutta jos työnantaja toiminnallaan siirtää lakkokohteen, on potilasturvallisuus vaarassa. SuPer on ilmoittanut tilanteesta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle ja/tai Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla palkat ovat tunnetusti jopa satoja euroja alhaisempia kuin julkisella sektorilla vastaavasta työstä. Nyt käynnissä olevilla yksityisen sosiaalipalvelualan lakoilla pyritään vauhdittamaan neuvotteluja. SuPerin tavoitteena on parantaa lähihoitajan työsuhteen ehtoja yksityisellä sektorilla ja turvata, että sektorilla tulevaisuudessakin olisi koulutettua henkilökuntaa.
SuPer kuuluu neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, joka neuvottelee yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 työntekijää, joista Sote ry edustaa selvästi valtaosaa. SuPer on suurin yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijöitä edustava ammattiliitto.
Lisätietoja:
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 5275 085
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer: Yksityisen sosiaalipalvelualan lakot jatkuvat – Torstaina alkavan lakon piirissä ovat erikseen ilmoitetut työyksiköt31.5.2023 09:01:23 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan henkilöstöä edustavat Sote ry:n (SuPer, Tehy, Erto) ja Hyvinvointiala HALI ry:n välisessä sovittelussa ei ole saavutettu tulosta. Lakko alkaa torstaina 1.6.2023 klo 00.01 ja koskee lakon aikana alkavia työvuoroja. Lakko päättyy lauantaina 3.6.2023 klo 23.59.
SuPer: Yksityisen sosiaalipalvelualan lakot laajenevat ilmoitettuihin lastensuojelun yksiköihin keskiviikkona30.5.2023 15:16:00 EEST | Tiedote
Lakko koskee työvuoroja, jotka alkavat keskiviikon 31.5.2023 klo 00:01 ja lauantain 3.6.2023 klo 23:59 välisenä aikana, ja kestää päättyvän työvuoron loppuun. Lakoilla pyritään vauhdittamaan kesken olevia yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen (SOSTES) palkkaneuvotteluita.
SuPer: Yksityisen sosiaalipalvelualan lakot jatkuvat – Varhaiskasvatuksen yritysten lakko alkaa keskiviikkona30.5.2023 15:14:59 EEST | Tiedote
Lakko koskee työvuoroja, jotka alkavat keskiviikon 31.5.2023 klo 00:01 ja perjantain 2.6.2023 klo 23:59 välisenä aikana, ja kestää päättyvän työvuoron loppuun. Lakoilla pyritään vauhdittamaan kesken olevia yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen (SOSTES) palkkaneuvotteluita.
SuPer: Ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu yksityisellä sosiaalipalvelualalla30.5.2023 12:00:18 EEST | Tiedote
SuPerin, Tehyn ja Erton (Sote ry) julistama ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu koko yksityisellä sosiaalipalvelualalla. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkoi 2.5.2023 klo 13.00 ja päättyy 14.6.2023 klo 15.00. Työtaistelutoimia voidaan tarvittaessa jatkaa tämän jälkeen. Kiellolla on vaikutuksia muun muassa alalla toimiviin hoiva-alan yrityksiin, kotipalveluun ja varhaiskasvatukseen.
SuPer: Henkilöstömitoitus on yksi ratkaisu hoitajapulaan26.5.2023 14:29:52 EEST | Tiedote
Puheet vuonna 2020 määritellyn lainmukaisen minimihenkilöstömitoituksen laskemisesta ovat kiihtyneet hallitusneuvotteluiden myötä. – Henkilöstömitoituksessa ei ole kyse vain hoidon laadusta, vaan lainuudistuksella pyritään vahvistamaan hoitoalan veto- ja pitovoimaa sekä torjua hoitajapulaa, muistuttaa SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme