SuPerin edustajisto: Kesälle suunnittelut sulut heikentävät palveluita ja lisäävät hoitohenkilöstön kuormitusta

Keskeisten sulkujen ja supistusten vaikutukset ovat näkyvissä kaikkialla yhteiskunnassa. Kotihoidossa säästäminen johtaa ikäihmisten hoidon siirtymiseen terveyskeskuksiin ja ensiapuun. Terveyspalveluiden sulkeminen tarkoittaa kiireettömän hoidon lykkäämistä, ennakoivasta hoidosta puhumattakaan. Päiväkodeissa vinhaa tahtia vaihtuvat hoitajat, hoitopaikat ja hoidettavat eivät mahdollista lapsen yksilöllisiin kehityksellisiin tai terveydellisiin tarpeisiin perustuvaa, pitkäjänteistä hoitoa. – On selvää, että nykyinen kaaostilanne tulee jättämään jälkensä sekä kansanterveyteen että -talouteen, ellei kehityskulkua saada katkaistua, Inberg sanoo.
Nykyisen tilanteen vakava pitkäaikaisvaikutus on hoitohenkilökunnan jo vuosia jatkunut kohtuuton lisäkuormittuminen, joka väistämättä johtaa alalta poistumiseen. Suomella ei yhteiskuntana ole varaa tähän. Luonnollinen eläköityminen laskee hoitajakunnan määrää samaa tahtia hoidettavien määrän kasvaessa. – Hyvinvointiyhteiskuntamme ei tule kestämään, jos myös yhä työiässä olevat hoitajat opiskelijoista puhumattakaan väsyvät työtaakan alle ja hakeutuvat toisille aloille, huomauttaa Inberg.
SuPer on jo vuosien ajan puhunut tästä huolestuttavasta kehityssuunnasta ja tarjonnut konkreettisia ratkaisuja hoitajapulan selättämiseksi, mutta liiton varoituksia tai ehdotuksia ei ole otettu kuuleviin korviin. Eurosäästöt edellä tätä ongelmaa ei tulla ratkaisemaan. Raha on tärkeä tekijä tilanteen ratkaisemiseksi ja sitä pitää käyttää järkevästi.
Mahdollisuus suunnitella omat työvuorot helpottavat työn ja yksityiselämän yhteensovittamista, ja näin ollen lisää työssä jaksamista ja keventää työntekijöiden stressiä. Työpaikkoja tulee kannustaa siirtymään autonomiseen työvuorosuunnitteluun, jossa jokaisella työntekijällä on vastuu ja vapaus suunnitella omat työvuoronsa yhteistyössä muiden työntekijöiden kanssa, yhteisiä pelisääntöjä ja reunaehtoja kunnioittaen.
SuPer on yhdessä jäsentensä ja muiden hoitoalan työntekijöiden kanssa ajanut hoitajien palkkojen nostamista työn vaativuuden mukaiselle tasolle. Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen neuvottelut ovat käynnissä juuri nyt ja keskeisenä tavoitteena on nostaa yksityisen puolen hoitajien palkat edes julkisen puolen tasolle. – Mikään edellä mainituista toimistaan ei yksin riitä, mutta palkkauksen korjaaminen on yksi vahva signaali hoitajille, että heidän tekemää työtä tarvitaan ja arvostetaan, SuPerin edustajiston puheenjohtaja Päivi Inberg painottaa.
SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla. Edustajisto on SuPerin ylin päättävä elin liittokokouskauden aikana. Edustajisto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Edustajiston kokous pidetään 26.–27.4.2023.
Lisätietoja:
SuPerin edustajiston puheenjohtaja Päivi Inberg, 040 705 9115
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Video: Yksityisen sosiaalipalvelualan lakkotunnelmia 1.6.20231.6.2023 15:18:46 EEST | Uutinen
Lakko ilmoitetuissa yksityisen sosiaalipalvelualan työyksiköissä alkoi 1.6.2023 klo 00:01 ja päättyy 3.6.2023 klo 23.59. Lakko koskee esimerkiksi Esperi Caren, Saga Caren, Validian, Mehiläisen ja Mainiokotien ilmoitettuja työyksikköjä. Lakoilla halutaan vauhdittaa SuPerin, Tehyn ja Erton (Sote ry) ja työnantajapuoli Hyvinvointiala HALI ry:n välisiä palkkaneuvotteluja. Esperiläisen Palvelukoti Kivipuiston henkilöstön taistelutahto on korkealla. ”Periksi ei anneta,” superilainen Minna Pirnes vakuuttaa. "Päätyyn asti!" lisää pääluottamusmies Tiina Auvinen. Video: Timo Väkimies / SuPer (youtube.com/SuPerliitto) Videon saa julkaista vain ko. lakon uutisoinnin yhteydessä. Lisätietoja: SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:3031.5.2023 16:17:29 EEST | Ilmoitus
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla yksityisen sosiaalipalvelualan lakossa olevan työyksikön Esperi Palvelukoti Kivipuistossa Järvenpäässä klo 9:30 alkaen. Parkkola tapaa lakossa olevia hoitajia. Palvelukodin osoite on Sorronrinne 9, 04410 Järvenpää. Lakko kyseisessä kohteessa alkaa torstaina 1.6.2023 klo 00.01. Lisätietoja: SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto31.5.2023 15:10:10 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry (SuPer, Tehy ja Erto) on julistanut tänään 31.5. määräaikaisen ja rajatun hakusaarron, joka alkaa 31.5.2023 kello 15:00 ja päättyy 14.6.2023 kello 15:00.
SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon31.5.2023 15:09:26 EEST | Tiedote
SuPer on antanut tänään ilmoitukset uusista työtaistelutoimista yksityiselle sosiaalipalvelualalle. SuPer on mukana kolmessa lakossa. Mittaviin toimiin on ryhdytty, jotta alan huolestuttava tilanne ymmärrettäisiin paremmin. Ongelmat hoitohenkilöstön ja palvelujen saatavuudessa tulevat syvenemään entisestään lähivuosina, jos tilannetta ei korjata.
SuPer: Yksityisen sosiaalipalvelualan lakot jatkuvat – Torstaina alkavan lakon piirissä ovat erikseen ilmoitetut työyksiköt31.5.2023 09:01:23 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan henkilöstöä edustavat Sote ry:n (SuPer, Tehy, Erto) ja Hyvinvointiala HALI ry:n välisessä sovittelussa ei ole saavutettu tulosta. Lakko alkaa torstaina 1.6.2023 klo 00.01 ja koskee lakon aikana alkavia työvuoroja. Lakko päättyy lauantaina 3.6.2023 klo 23.59.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme