SuPerin edustajisto: Lähihoitajien on saatava tehdä koulutustaan ja ammattiaan vastaavaa työtä

Koulutettujen lähihoitajien tulee tehdä koulutustaan ja ammattiaan vastaavaa työtä. Asia todetaan myös STM:n marraskuussa 2021 käynnistämän Sosiaali- ja terveysalan henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden ohjelman työryhmän raportissa. Ohjelman tavoitteena oli löytää kestäviä ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimatarpeen kattamiseen nyt ja tulevina vuosina, ja siinä hoitajien työn sisältö ja työnjako nousivat keskeiseksi.
Tilastojen mukaan suurin pula nyt ja tulevina vuosina on juuri lähihoitajista. – Hoitajapula ei häviä itsestään. Sote-sektorin ja varhaiskasvatuksen veto- ja pitovoiman parantamiseksi tulee tehdä työtä kaikilla tasoilla, sanoo työryhmässä SuPeria edustanut SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.
SuPer on esittänyt tilanteeseen useita ratkaisuja, keskeisimpänä näistä ovat työnkuvan, työolosuhteiden ja palkkauksen parantaminen. Koulutettujen ammattihenkilöiden työ tulee työpaikoilla kohdentaa koulutusta vastaaviin tehtäviin ja avustavan ja tukipalveluhenkilöstön määrää pitää lisätä niin, ettei asiakas- ja potilasturvallisuutta vaaranneta eikä alan kelpoisuusvaatimuksia alenneta.
– Lähihoitajatutkinnon suorittaneen työtä ei ole siivous, pyykkäys tai ruoanlaitto, vaan eri-ikäisten ihmisten hoitaminen, kasvatus ja kuntoutus, edustajiston puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo. Esimerkiksi SuPerin erikoissairaanhoidon selvityksen perusteella lähihoitajat eivät edelleenkään erikoissairaanhoidossa saa tehdä tutkinnon tuottaman osaamisen mukaisia tehtäviä.
Lähihoitajakoulutus tulee säilyttää laadukkaana
Sosiaali- ja terveydenhuollon ja varhaiskasvatuksen palvelujen tuottaminen tulee jatkossakin perustua koulutettujen ammattihenkilöiden osaamiselle ja riittävälle kielitaidolle. Tämä myös takaa asiakas- ja potilasturvallisuuden . SuPer on vaatinut pakollisten, karsivien soveltuvuus- ja pääsykokeiden palauttamista lähihoitajatutkintoon, jotta koulutukseen ja alalle ei ohjautuisi sinne soveltumattomia henkilöitä ja koulutuksen keskeyttäneiden määrä olisi pienempi.
Lähihoitajatutkinto tuottaa osaamista laajasti koko sote-sektorille ja varhaiskasvatukseen. Koulutusta on kehitetty koko ajan vastaamaan muuttuviin työelämän tarpeisiin. Lähihoitajan tehtävänkuvaan kuuluu muun muassa asiakkaan tai potilaan yleistilan seuranta ja arviointi, sairaanhoidolliset toimet ja kuntouttava toiminta. Varhaiskasvatuksessa lähihoitajat edistävät lapsen kasvua, hyvinvointia ja oppimista ja ovat ainoa ammattiryhmä, jolla on koulutus ja oikeus toteuttaa lääkehoitoa. Lähihoitajan työssään kohtaamat tilanteet ovat usein haastavia ja monimutkaisia sekä vaativat vahvaa ammatillista osaamista ja eettisyyttä.
SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla. Edustajisto on liittokokouskauden aikana SuPerin ylin päättävä elin, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Edustajisto on koolla 26.–27.4.2023 Tampereella.
Lisätietoja:
SuPerin edustajiston puheenjohtaja Päivi Inberg, 040 705 9115
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Video: Yksityisen sosiaalipalvelualan lakkotunnelmia 1.6.20231.6.2023 15:18:46 EEST | Uutinen
Lakko ilmoitetuissa yksityisen sosiaalipalvelualan työyksiköissä alkoi 1.6.2023 klo 00:01 ja päättyy 3.6.2023 klo 23.59. Lakko koskee esimerkiksi Esperi Caren, Saga Caren, Validian, Mehiläisen ja Mainiokotien ilmoitettuja työyksikköjä. Lakoilla halutaan vauhdittaa SuPerin, Tehyn ja Erton (Sote ry) ja työnantajapuoli Hyvinvointiala HALI ry:n välisiä palkkaneuvotteluja. Esperiläisen Palvelukoti Kivipuiston henkilöstön taistelutahto on korkealla. ”Periksi ei anneta,” superilainen Minna Pirnes vakuuttaa. "Päätyyn asti!" lisää pääluottamusmies Tiina Auvinen. Video: Timo Väkimies / SuPer (youtube.com/SuPerliitto) Videon saa julkaista vain ko. lakon uutisoinnin yhteydessä. Lisätietoja: SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:3031.5.2023 16:17:29 EEST | Ilmoitus
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla yksityisen sosiaalipalvelualan lakossa olevan työyksikön Esperi Palvelukoti Kivipuistossa Järvenpäässä klo 9:30 alkaen. Parkkola tapaa lakossa olevia hoitajia. Palvelukodin osoite on Sorronrinne 9, 04410 Järvenpää. Lakko kyseisessä kohteessa alkaa torstaina 1.6.2023 klo 00.01. Lisätietoja: SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto31.5.2023 15:10:10 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry (SuPer, Tehy ja Erto) on julistanut tänään 31.5. määräaikaisen ja rajatun hakusaarron, joka alkaa 31.5.2023 kello 15:00 ja päättyy 14.6.2023 kello 15:00.
SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon31.5.2023 15:09:26 EEST | Tiedote
SuPer on antanut tänään ilmoitukset uusista työtaistelutoimista yksityiselle sosiaalipalvelualalle. SuPer on mukana kolmessa lakossa. Mittaviin toimiin on ryhdytty, jotta alan huolestuttava tilanne ymmärrettäisiin paremmin. Ongelmat hoitohenkilöstön ja palvelujen saatavuudessa tulevat syvenemään entisestään lähivuosina, jos tilannetta ei korjata.
SuPer: Yksityisen sosiaalipalvelualan lakot jatkuvat – Torstaina alkavan lakon piirissä ovat erikseen ilmoitetut työyksiköt31.5.2023 09:01:23 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan henkilöstöä edustavat Sote ry:n (SuPer, Tehy, Erto) ja Hyvinvointiala HALI ry:n välisessä sovittelussa ei ole saavutettu tulosta. Lakko alkaa torstaina 1.6.2023 klo 00.01 ja koskee lakon aikana alkavia työvuoroja. Lakko päättyy lauantaina 3.6.2023 klo 23.59.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme