SuPerin kuntavaaliteemat: Hoitohenkilöstön vahva osaaminen on toimivien sote- ja varhaiskasvatuspalvelujen perusta
1.6.2021 05:38:00 EEST | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote

Sote- sekä kasvatusalan palveluiden tuottamiseen tarvitaan riittävä määrä koulutettuja alan ammattilaisia. Se on edellytys, jotta voidaan tuottaa kuntalaisille laadukkaat palvelut turvallisesti ja työntekijöiden työhyvinvointia ja työkykyä tukien. – Tarvitaan siis hyvän koulutuksen omaavia hoitoalan ammattilaisia ja vielä riittävä määrä heitä, jotta kuntalaiset saavat tarpeenmukaiset ja heille kuuluvat palvelut, Paavola painottaa. – Lähihoitajakoulutus tulee säilyttää laadukkaana ja lähiopetuksen määrää ei saa lyhentää.
– Kouluttamattomien tai puutteellisen koulutuksen omaavien työntekijöiden käyttö kuormittaa muuta henkilökuntaa, puheenjohtaja Paavola kertoo. – Tästä saan viestiä lähes päivittäin jäsenistöltämme, ja ongelma on mittava niin vanhustenhoidossa kuin varhaiskasvatuksessakin sekä myös muilla sektoreilla. Henkilöstöpula on suuri ja alan vetovoiman parantamiseen tulee tarttua tosissaan.
Alalle soveltumattomat tulee karsia jo opintojen hakuvaiheessa
Lähihoitajakoulutukseen hakeutuvien määrässä on ollut laskua viime aikoina. Työelämän epäkohtien korjaamisen lisäksi on tärkeää pitää koulutuksen laatu hyvänä ja kaikki opiskelijat alalle soveltuvina. SuPer on vaatinut valtakunnallisia, pakollisia ja karsivia soveltuvuuskokeita. Jo nyt on mahdollista todeta opiskelija alalle soveltumattomaksi opintojen aikana, mutta se ei ole hyvä toimintamalli opiskelijan eikä oppilaitoksen näkökulmasta. Työllistämistavoitteet eivät saa johtaa siihen, että hoitoalalle ”pakkokoulutetaan” alalle soveltumattomia. Soveltuvuuskokeet tuovat kustannuksia oppilaitoksille, ja SuPerin mukaan valtion tulee korvata ne täysimääräisesti.
Hoitoalan palkkausta on parannettava
Kunta turvaa parhaiten osaavan työvoiman saamisen ja pysyvyyden, kun se huolehtii työntekijöidensä palkkauksesta ja muista työsuhteen ehdoista sekä työhyvinvoinnista ja viihtyvyydestä. – Tässä ei ole kiertotietä olemassa, vaan näihin epäkohtiin on puututtava ja niiden korjaamiseen on suunnattava rahaa, Paavola vaatii.
– Asenteiden on muututtava niin, että naisvaltaisen hoitoalan merkitys koko yhteiskunnalle ja esimerkiksi vientialojen toimintaedellytyksille on tunnustettava ja sen on näyttävä palkassa. Meillä luotetaan liikaa siihen, että aina löytyy ihmisiä hoitoalan tehtäviin.
Lue lisää SuPerin kuntavaalitavoitteista www.superliitto.fi.
SuPeriin kuuluu noin 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerRatamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
https://www.superliitto.fi/
SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Muistutus: Mediakutsu SuPerin keskusteluun: Oikeus hyvään ikääntymiseen – etuoikeus vai ihmisoikeus?26.10.2026 10:36:46 EET | Kutsu
SuPer kutsuu toimittajat osallistumaan tapahtumaan, jossa päättäjät, asiantuntijat ja hoitotyön ammattilaiset keskustelevat yhdestä tulevaisuutemme tärkeimmistä kysymyksistä: Miten turvaamme ihmisarvoisen ikääntymisen Suomessa myös tuleville sukupolville?
SuPerin jäsenkysely: Yli puolet vastaajista on kokenut seksuaalista häirintää työelämässä viimeisen viiden vuoden aikana26.10.2026 05:00:00 EET | Tiedote
SuPerin keväällä tekemään jäsenkyselyyn vastanneista 57 prosenttia oli kokenut seksuaalista häirintää työelämässä viimeisen viiden vuoden aikana. Lisäksi 63 prosenttia vastaajista oli samalla ajanjaksolla havainnut seksuaalista häirintää tai kuullut siitä omalla työpaikallaan. – Seksuaalisessa häirinnässä on kyse työelämän rakenteellisesta ongelmasta, joka koskettaa erityisesti nuoria naisia ja johon tulee puuttua määrätietoisesti, vaatii SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.
Mediakutsu SuPerin keskusteluun: Oikeus hyvään ikääntymiseen – etuoikeus vai ihmisoikeus?23.10.2026 05:00:00 EEST | Kutsu
SuPer kutsuu toimittajat osallistumaan tapahtumaan, jossa päättäjät, asiantuntijat ja hoitotyön ammattilaiset keskustelevat yhdestä tulevaisuutemme tärkeimmistä kysymyksistä: Miten turvaamme ihmisarvoisen ikääntymisen Suomessa myös tuleville sukupolville?
Hyvinvointialueilla meneillään työaikakokeilu yötyötä tekeville15.10.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kainuun, Päijät-Hämeen ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet osallistuvat kokeiluun, jossa osa niiden henkilöstöstä tekee lyhennettyä yötyöaikaa. Työterveyslaitos selvittää tutkimuksellaan muun muassa sitä, vaikuttaako kokeilu sairauspoissaoloihin. – Tutkimus on monella tapaa ainutlaatuinen, Työterveyslaitokselta todetaan.
SuPerin Inberg: Raskasta hoitotyötä ei voi määrätä jatkumaan 70-vuotiaaksi8.10.2026 12:09:22 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriö nostaa virkapuheenvuorossaan yhdeksi vaihtoehdoksi vanhuuseläkeiän nostamisen 70 vuoteen. Mallissa alinta vanhuuseläkeikää nostettaisiin kuusi kuukautta ikäluokkaa kohden. Ministeriö arvioi eläkeiän nostamisen voivan pitkällä aikavälillä lisätä työllisyyttä 50 000–120 000 henkilöllä. SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg kyseenalaistaa esityksen erityisesti fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavassa hoito- ja hoivatyössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme