SuPerin Paavola: Hoitajien tulee saada koronataistelusta asianmukainen korvaus
15.9.2020 11:07:48 EEST | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote

Hoitajat ansaitsevat konkreettisen rahallisen korvauksen poikkeuksellisen kuormittavasta työstä korona-aikana. Suojavarusteiden kanssa työskenteleminen on raskasta, ja hoitajat ovat joutuneet joustamaan työajoissa ja olemaan jatkuvassa valmiudessa kriisitilanteita varten. Työntekijöiden on toistuvasti pitänyt riskeerata oma ja läheistensä turvallisuus poikkeuksellisena aikana. Jatkuvan uhan ja epävarmuuden alla työskenteleminen on erityisen kuormittavaa. Vanhustenhoidossa on jouduttu eristämään vanhuksia läheisistään. Hoitajan eettinen kuorma poikkeustilanteessa, jossa asiakkaat kärsivät suuresti olosuhteista, on suuri.
SuPer on yhdessä Tehyn kanssa vedonnut maan hallitukseen budjettiriihen alla koronakorvauksesta. Hoitajille on annettava rahallinen korvaus riskialttiista työstä koronapandemian aikana myös Suomessa kuten on tehty useissa muissa Euroopan maissa. Tilanne on ollut hyvin poikkeuksellinen ja jatkuu edelleen. Tartunnat ovat kasvussa, ja testaus ja jäljitys vaativat työvoimaa. Hoitotyössä varaudutaan yhä koronariskiin ja tehdään pitkiä ja kuormittavia työvuoroja raskaissa suojavarusteissa. Tilanne ei todellakaan ole ohi.
Koronaepidemia on siirtänyt hoitajia työskentelemään heille vieraissa paikoissa ja olosuhteissa lyhyellä varoitusajalla usein ilman riittävää perehdytystä ja suojavarustusta. Toimintaohjeet suojaimien käytöstä olivat aluksi ristiriitaisia. Suojavarusteita ei myöskään aina ollut saatavilla riittävästi.
Poikkeusolojen aikana hoitajat joutuivat monin paikoin työskentelemään vajaalla henkilöstöllä kovassa kiireessä. Jaksamisongelmat näkyvät varmasti mahdollisen toisen aallon tullessa yleisenä sairauspoissaolojen lisääntymisenä. Osa on harkinnut ja tulee harkitsemaan alan vaihtoa keinona huolehtia jaksamisestaan.
Hoitajilla on oikeus rahalliseen korvaukseen työstään hyvin poikkeuksellisissa oloissa. Maan hallituksella on nyt mahdollisuus toimia oikeudenmukaisesti ja reilusti eturintamassa koronaepidemiaa vastaan taistelevia hoitajia kohtaan. – Jatkamme edelleen koronanvastaista taistelua, mutta tästä taistelusta tulee hoitajien saada kohtuullinen korvaus, Paavola vaatii.
SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveys- sekä kasvatusalan ammattilaista, jota työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085
Avainsanat
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerRatamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer: Kokonaiskuva yksityisen sosiaalipalvelualan työriidan tilanteesta on selvillä lauantaina25.2.2026 16:27:13 EET | Tiedote
Valtakunnansovittelija antoi sovintoehdotuksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle eilen 24. helmikuuta. SuPer on antanut vastauksensa tänään valtakunnansovittelijalle. Kokonaiskuva tilanteesta on selvillä lauantaina 28. helmikuuta, kun kaikki neuvotteluosapuolet ovat käsitelleet sovintoehdotuksen.
SuPer: Valtakunnansovittelijalta uusi sovintoehdotus yksityisen sosiaalipalvelualan työriitaan24.2.2026 17:26:26 EET | Tiedote
Valtakunnansovittelija on antanut uuden sovintoehdotuksen yksityisen sosiaalipalvelualan työriitaan tänään 24. helmikuuta. Järjestöjen hallinnot kokoontuvat käsittelemään tulosta. Osapuolet antavat vastauksensa valtakunnansovittelijalle keskiviikkona 25. helmikuuta kello 16.30. Ratkaisun sisällöstä tiedotetaan, kun osapuolet ovat hyväksyneet sovintoehdotuksen.
SuPer: Nytt strejkvarsel inom den privata socialservicebranschen23.2.2026 14:00:26 EET | Tiedote
SuPer som en del av Sote rf har idag lämnat in ett nytt strejkvarsel för cirka 50 arbetsplatser inom den privata socialservicebranschen. Strejken börjar den 10 mars och varar i tre dagar.
SuPer: Uusi lakkovaroitus yksityiselle sosiaalipalvelualalle23.2.2026 14:00:06 EET | Tiedote
SuPer osana Sote ry:tä on antanut tänään uuden lakkovaroituksen noin 50 työpaikkaan yksityisellä sosiaalipalvelualalla. Lakko alkaa 10. maaliskuuta ja kestää kolme päivää.
Kutsu: SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg 28.2. Suomussalmella23.2.2026 05:00:00 EET | Kutsu
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg osallistuu Kainuun superilaisten hyvinvointipäivään lauantaina 28. helmikuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme