SuPerin Paavola: Kuntien säästötoimissa on suuri ristiriita
7.11.2019 16:04:37 EET | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote

SuPerin työmarkkinapäiville kokoontuu 7.–8. marraskuuta lähes 400 superilaista pääluottamusmiestä ja luottamusmiestä.
Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Kuntatyönantajista muistutti seminaarissa kuntien heikosta rahatilanteesta. Ainakin yli 60 kuntaa tai kuntayhtymää on käynyt tai käy parhaillaan yt-neuvotteluja. Jalonen perää rahaa valtiolta, jos kuntien velvoitteita lisätään entisestään. – Ne on korvattava kunnille täysimääräisinä, hän muistuttaa.
– Kiky-menetyksiä ei ole korvattu kunnille kuten luvattiin. Kiky-menetysten ja lomautusten sekä irtisanomisten vuoksi kuntien palkkasumma on pienentynyt ja tämä omalta osaltaan vähentää myös kuntien valtionosuuksia jatkossa, SuPerin kehittämisjohtaja Jussi Salo kertoo. – Kunnat ovat jo muutaman vuoden alibudjetoineet sotea.
Puheenjohtaja Paavolan mukaan säästötoimien viesti hoitajille on hämmentävä. – Työtä on ja työntekijöitä tarvitaan, mutta rahaa palkanmaksuun ei ole riittävästi. Tällä periaatteella työssäkäyvät hoitajat uupuvat kohtuuttoman työmäärän alle, Paavola kertoo. – Yhä pienemmällä henkilöstömäärällä pitäisi pärjätä, vaikka on lukuisia kertoja osoitettu, että työntekijöitä on jo nyt liian vähän. Tilanne on kestämätön.
Ministeri Krista Kiuru muistutti puheessaan, että riittävät sote-palvelut on turvattu perustuslaissa, eivätkä kunnat voi sulkea rahahanojaan. Myös ministeri Kiuru ihmetteli tilannetta, jossa samaan aikaan vaaditaan säästämistä ja toisaalta kysytään, mistä saadaan riittävästi hoitajia.
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola muistuttaa, että hoitajat pysyvät paremmin alalla, kun työolot ja palkkaus ovat kunnossa. Lupausten pitäminen ja parannukset nykytilanteeseen luovat uskoa, että ala kehittyy ja siellä työskentely ei vaaranna terveyttä.
Sote-uudistuksesta ministeri Kiuru totesi muun muassa, että pidetään kiinni siitä, että sotepalvelujen tuottaminen ja järjestäminen kulkevat samaa latua. On myös panostettava enemmän perustason palveluihin.
SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveys- sekä kasvatusalan ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerRatamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
https://www.superliitto.fi/
SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer ja Tehy naisten palkkapäivästä: Taistelu palkkatasa-arvon edistämiseksi jatkuu5.11.2026 14:45:00 EET | Tiedote
Sukupuolten välisestä palkkaerosta kertova naisten palkkapäivä on tänä vuonna 6. marraskuuta, ja se on siirtynyt viime vuodesta neljällä päivällä eteenpäin. Vuonna 2022 neuvoteltu SOTE-sopimus on kaventanut palkkaeroa merkittävästi ja työ jatkuu edelleen.
Muistutus: Mediakutsu SuPerin keskusteluun: Oikeus hyvään ikääntymiseen – etuoikeus vai ihmisoikeus?26.10.2026 10:36:46 EET | Kutsu
SuPer kutsuu toimittajat osallistumaan tapahtumaan, jossa päättäjät, asiantuntijat ja hoitotyön ammattilaiset keskustelevat yhdestä tulevaisuutemme tärkeimmistä kysymyksistä: Miten turvaamme ihmisarvoisen ikääntymisen Suomessa myös tuleville sukupolville?
SuPerin jäsenkysely: Yli puolet vastaajista on kokenut seksuaalista häirintää työelämässä viimeisen viiden vuoden aikana26.10.2026 05:00:00 EET | Tiedote
SuPerin keväällä tekemään jäsenkyselyyn vastanneista 57 prosenttia oli kokenut seksuaalista häirintää työelämässä viimeisen viiden vuoden aikana. Lisäksi 63 prosenttia vastaajista oli samalla ajanjaksolla havainnut seksuaalista häirintää tai kuullut siitä omalla työpaikallaan. – Seksuaalisessa häirinnässä on kyse työelämän rakenteellisesta ongelmasta, joka koskettaa erityisesti nuoria naisia ja johon tulee puuttua määrätietoisesti, vaatii SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.
Mediakutsu SuPerin keskusteluun: Oikeus hyvään ikääntymiseen – etuoikeus vai ihmisoikeus?23.10.2026 05:00:00 EEST | Kutsu
SuPer kutsuu toimittajat osallistumaan tapahtumaan, jossa päättäjät, asiantuntijat ja hoitotyön ammattilaiset keskustelevat yhdestä tulevaisuutemme tärkeimmistä kysymyksistä: Miten turvaamme ihmisarvoisen ikääntymisen Suomessa myös tuleville sukupolville?
Hyvinvointialueilla meneillään työaikakokeilu yötyötä tekeville15.10.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kainuun, Päijät-Hämeen ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet osallistuvat kokeiluun, jossa osa niiden henkilöstöstä tekee lyhennettyä yötyöaikaa. Työterveyslaitos selvittää tutkimuksellaan muun muassa sitä, vaikuttaako kokeilu sairauspoissaoloihin. – Tutkimus on monella tapaa ainutlaatuinen, Työterveyslaitokselta todetaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
