Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin Paavola: Valtion on osallistuttava rahallisesti hoitajapulan ratkaisemiseen

Jaa
Sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen turvaaminen on kuntien lisäksi valtion vastuulla, muistuttaa SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola. Hoitajapula heikentää palvelujen saatavuutta ja hoitajien jaksamista sekä koronakriisistä selviämistä, joten haaste on kaikkien toimijoiden yhteinen. Vaikka työmarkkinaosapuolten tehtävä on neuvotella ja sopia palkoista ja muista työsuhteen ehdoista, on maan hallituksen kannettava oma vastuunsa yhteiskunnallisesti kriittisten toimintojen turvaamisessa. - Valtion on kohdennettava rahaa hoitajapulan taltuttamiseen, Paavola vaatii.

Paavola muistuttaa, että kaikki hyvinvointipalvelujen työntekijöiden palkat tulevat verorahoista, oli tuottajana yksityinen tai julkinen toimija. - Valtio ja kunta ohjaavat miten paljon työehtosopimusneuvotteluissa on neuvotteluvaraa tai otetaanko käyttöön kilpailukykysopimuksen kaltainen ns. yhteiskuntasopimus. Siten myös hallitus istuu välillisesti neuvottelupöydissä.

-Hoitajapula alkaa olla siinä pisteessä, että pian sen ratkaiseminen on mahdotonta, Paavola kertoo. -Tässä on nyt puolitoista vuotta mennyt koronapandemiassa ja kaikki ovat varmasti tietoisia, miten kovasti se on kuormittanut etenkin hoitohenkilökuntaa kaikkialla sote-sektorilla. Yhtälö, jossa henkilökunta joustaa ja joustaa, ei toimi äärimmäisyyksiin asti ja lakipiste on nyt saavutettu.

-SuPer on jo yli 15 vuotta kertonut poliittisille päättäjille, että tutkinnon suorittaneet hoitajat äänestävät jaloillaan, jollei työtä tehdä houkuttelevammaksi ja työn määrää kohtuulliseksi. Lakiin kirjattu hoitohenkilöstön minimimitoitus vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon on hyvä alku, mutta se ei vielä riitä.

- Suurin ongelma on nyt tutkinnon suorittaneen hoitohenkilöstön puute, mikä on ollut odotettavissa jo kauan. Epäkohtiin olisi pitänyt puuttua paljon aikaisemmin. Vaalien alla äänestäjät ja ehdokkaat painottavat aina sote-palvelujen merkitystä mutta päättäjien lupaukset unohtuvat pian. Veroeuroja on suunnattava sote-palveluihin nykyistä enemmän, Paavola vaatii.

- Nyt kun hoitajavaje on totta ja pahenee, ei ole vara odotella ja katsoa mihin tämä johtaa. Hoitajapulaan on erittäin simppelit konstit, joista on kerrottu lukuisia kertoja: työnkuva, työmäärä ja palkka. Hoitajapulan korjaaminen on kiinni siitä, mihin yhteiskunnassa ja politiikassa halutaan panostaa.

SuPeriin kuuluu noin 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

09 2727 910http://www.superliitto.fi

SuPeriin kuuluu noin 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä17.4.2024 13:33:50 EEST | Tiedote

”Kehysriihipäätösten todelliset maksajat ovat jälleen kerran hoitoa tarvitsevat lähimmäisemme, heidän hoitajansa ja pienituloiset kansalaiset”, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo. – Sote-alan työvoimapulaan ei kehysriihessä löytynyt ratkaisuja. Päätöksillä jopa syvennetään hoitajapulaa heikentämällä sote-alalle työllistymistä ja työssäjaksamista.

SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat16.4.2024 16:53:31 EEST | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kritisoi hallituksen kehysriihessä tekemää ratkaisua laskea ympärivuorokautisen vanhustenhoidon vähimmäishoitajamitoitus tasolle 0,6. – Riittävä koulutetun henkilöstön määrä on edellytys asiakas- ja työturvallisuudelle ja hyvälle hoidolle. Vanhustenhoidossa kamppaillaan riittämättömän henkilöstömäärän kanssa, mikä heikentää alan veto- ja pitovoimaa merkittävästi. Jaksamisongelmat ovat todellisuutta ja työntekijöiden työoloja tulee parantaa, ei heikentää, Paavola kertoo.

SuPer Paavola: Hallituksen esitys paikallisen sopimisen lisäämiseksi ei turvaa riittävästi työntekijöiden asemaa15.4.2024 14:35:41 EEST | Tiedote

SuPer ei kannata hallituksen esitystä paikallisesta sopimisesta, sillä se ei pohjaudu työntekijän suojelun periaatteelle eikä kunnioita työmarkkinaosapuolten sopimusautonomiaa. – Jos luottamusmiehen ensisijaista asemaa ei riittävästi tunnusteta, eikä neuvottelutasapainoa turvata, uhka työehtojen heikentymisestä on todellinen, varoittaa SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola. SuPer on antanut lausunnon hallituksen esitysluonnokseen paikallisen sopimisen edistämistä koskevaksi lainsäädännöksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye