SuPerin puheenjohtaja Paavola: Kunta-alan työpaikat on turvattava

Kuntien talous näyttää heikolta, ja säästötoimet koskettavat erityisesti sote-palveluja, joista on muutenkin säästetty jo useita vuosia. Kunnissa ja kuntayhtymissä käydään yt-neuvotteluja, joiden seurauksena on lomautuksia ja jopa irtisanomisia. Työpaikat ovat vaakalaudalla.
Henkilöstöä ei ole järkevää irtisanoa tilanteessa, jossa todellisuudessa tarvitaan lisää työvoimaa. Erityisesti vanhustenhoidossa on liian vähän henkilökuntaa ja kun viimeinkin 0,7:n hoitajamitoitus saadaan lakiin, tarvitaan kaikki koulutetut hoitajat ja tukityöntekijät pysymään alalla. – Näihin yhteisiin talkoisiin tarvitaan hallitusta, puheenjohtaja Paavola sanoo.
Verovähennykset ja aikaisempien parempien kuntatalousvuosien perusteella tehdyt leikkaukset kuntien valtionosuuksiin ovat vieneet kuntatalouden syöksyyn. Koska valtionosuudet lasketaan aikaisempien vuosien perusteella, eivät ne välttämättä ole riittäviä nykyiseen kuntien taloudelliseen tilanteeseen. Juuri näin on nyt käynyt. Työajan pidennykset eivät myöskään näy kunnissa sellaisina säästöinä, mitä valtiovarainministeriössä aikoinaan ennakoitiin. Valtiovalta ei ole lupauksistaan huolimatta korvannut kunnille kikystä aiheutuneita tulonmenetyksiä.
Työajan palkaton pidennys on ongelmallinen asia. Eri työehtosopimuksissa pidennys on sovittu toteutettavaksi eri tavoin ja osalla aloista se on sopimuksissa määräaikaisena. Työntekijät ovat silloin eriarvoisessa asemassa. Sopimus tehtiin, kun valtion talous oli kurjassa jamassa. Nyt talouden tila on parempi.
– Reiluinta on, jos työajan pidennystä ilman rahallista korvausta ei jatketa uusissa sopimuksissa, puheenjohtaja Paavola sanoo.
Kiky-sopimus on koettu liittojen jäsenistössä erittäin epäreiluna. Ammattiliitot tulivat kolme vuotta sitten hallitusta vähintään puolitiehen vastaan ilman suurempaa kiitosta. Hallituksen esittämät vaihtoehdot säästötoimille olivat kikyä kovemmat, joten todellista vaihtoehtoa ei ollut.
– Jos kikyn vuoksi menetetty luottamus halutaan saada takaisin, on hallituksen ja työnantajien vuoro tulla työntekijöitä puolitiehen vastaan, Paavola vaatii.
SuPerissa on 90 000 jäsentä, jotka työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä kasvatusalalla julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085
Avainsanat
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerRatamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer: Yksityisen varhaiskasvatuksen elinehto on kilpailukykyiset työehdot3.12.2025 09:55:40 EET | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer neuvottelee yhdessä muiden järjestöjen kanssa täysin uutta työehtosopimusta yksityiselle varhaiskasvatusalalle. Tärkeimpänä tavoitteena on varmistaa ammattilaisten saatavuus ja pysyvyys.
SuPerin Inberg: Teknologia ei saa murentaa hoivan minimitasoa24.11.2025 08:56:11 EET | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg torjuu jyrkästi Hyvinvointiala HALI ry:n esityksen, jonka mukaan terveysteknologialla voitaisiin alittaa ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen vähimmäishenkilöstömitoitus 0,6. – Teknologian tehtävä on tukea hoitohenkilöstöä ja parantaa hoidon laatua, ei mahdollistaa henkilöstön vähentämistä jo nyt liian tiukasta vähimmäismitoituksesta, Inberg kertoo.
Hyvinvointialueiden kriisiin luvattu korjaus – SuPer kannattaa parlamentaarista yhteistyötä13.11.2025 16:23:44 EET | Tiedote
Hyvinvointialueiden rahoituskriisi on noussut vahvasti sekä hallituksen että opposition agendalle. Molemmilta suunnilta on nyt luvattu konkreettisia toimia tilanteen korjaamiseksi. SuPer pitää tärkeänä, että sote-palveluiden rahoitusmallia korjataan parlamentaarisesti ja yhdessä yli puoluerajojen.
Kotihoito kriisissä – SuPer vaatii välittömiä toimia hoidon turvaamiseksi10.11.2025 12:40:51 EET | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer vaatii hallitukselta konkreettisia toimia kotihoidon resurssien varmistamiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen selvityksen mukaan vain noin puolet kotihoidon iäkkäistä asiakkaista kokee saavansa riittävästi hoitoa. Tilanne on kestämätön niin vanhusten, heidän omaistensa kuin hoitajien näkökulmasta.
SuPer: Yksityisen sosiaalipalvelualan tes-neuvottelut (SOSTES) alkavat 3. marraskuuta – palkkauksen ja työhyvinvoinnin parantaminen kärkitavoitteita3.11.2025 08:45:33 EET | Tiedote
SuPer osana Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:tä ja Hyvinvointiala Hali aloittavat yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvottelut 3. marraskuuta. Nykyisen sopimuksen voimassaoloaika päättyy 31.12.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme