Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola: Mielenterveystyötä tehdään tuhansissa kohtaamisissa päivittäin

Jaa

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola pitää erittäin tärkeänä, että mielenterveysongelmista kärsivien ääntä kuunnellaan. Koko sosiaali-, terveydenhuolto- ja kasvatusalalla tehtävä mielenterveystyö vaatii riittävästi koulutusta työntekijöille tähän työhön, Paavola vaatii. – Työntekijöitä on myös oltava riittävästi, jotta ihmistä voidaan hoitaa kokonaisuutena. Maailman mielenterveyspäivää vietetään keskiviikkona 10. lokakuuta.

On arvioitu, että jopa 25 prosenttia aikuisista kärsii mielenterveysongelmista vuosittain. Myös nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet vuosituhannen vaihteesta, mikä näkyy muun muassa nuorten mielenterveyssyistä myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrässä. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana mielenterveysongelmien ehkäisyyn ja hoitamiseen ei ole panostettu yhtä paljon kuin muihin terveydenhuollon osa-alueisiin, mikä on johtanut psykiatrisen hoidon supistamiseen. – Tämän seurauksena mielenterveystyön osuus on valunut kaikille terveys- ja sosiaalialan osa-alueille, puheenjohtaja Paavola muistuttaa.

Superilaiset kohtaavat päivittäin noin miljoona suomalaista: lapsia, nuoria, työikäisiä ja vanhuksia. Mielenterveysongelmat näkyvät kaikilla elämänkaaren alueilla, jonka myötä mielenterveystyötä tehdään tuhansissa kohtaamisissa päivittäin. Kotihoidon asiakkaana voi olla yksinäisyyden myötä masentuneita vanhuksia sekä ilman avohoitokontaktia olevia psykiatrisesti sairaita asiakkaita, joille päivän ainoa sosiaalinen kontakti on kotiin tuleva hoitaja.

Varhaiskasvatuksessa työskentelevät kohtaavat työssään psyykkisesti oireilevia lapsia tai lapsen perheessä voi olla mielenterveysongelmista kärsivä vanhempi. Mielenterveysongelmia kohdataan päivittäin muun muassa vammaispalveluissa, asumispalveluissa, hammashoidossa ja terveyskeskuksen vastaanotossa.

Mielenterveystyö on valtaosaltaan muuntunut hiljaiseksi mielenterveystyöksi, jota tehdään psykiatrisen hoidon ulkopuolella. – Superilaiset ovat tässä hiljaisessa mielenterveystyössä merkittävässä roolissa mielenterveysongelmaisten kunnioittavassa kohtaamisessa, mielenterveysongelmia ehkäisevässä työssä, leimautumisen vähentämisessä sekä mielenterveysongelmista kärsivien äänen kuuluville tuomisessa. Tämän mahdollistaa vankka ammattitaito sekä yhteistyö terveys- ja sosiaalialan toimialojen välillä, Paavola kertoo.

Vuoden 2018 mielenterveyspäivän viestinä on ”Olet tärkeä sellaisena kuin olet”, joka koskee meitä kaikkia niin mielenterveysongelmista kärsiviä kuin mielenterveysongelmista kärsivien parissa työskenteleviä.

SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja:
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI

09 2727 910http://www.superliitto.fi

SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPerin puheenjohtaja Paavola: Suomen on pidettävä kiinni korkeatasoisesta ammatillisesta osaamisesta7.11.2018 12:23Tiedote

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola korostaa vahvan ammatillisen osaamisen merkitystä. Korkeatasoinen osaaminen on edellytys Suomen kilpailukyvyn ja työllisyyden sekä yksilön työllistymisen, työhyvinvoinnin ja toimeentulon kannalta. Euroopan ammattitaitoviikolla 5.-9.11. nostetaan esiin ammatillista osaamista ja sen merkitystä muuttuvassa maailmassa.

SuPer keskeyttää työtaistelutoimenpiteet27.10.2018 14:01Tiedote

Pääministeri Juha Sipilä on luvannut, että vaikka ns. irtisanomislain perusteluja aletaan tehdä virkamieslähtöisesti, hallituksen perustelut käydään läpi kolmikantaisesti työmarkkinajärjestöjen kanssa. – Sopimalla saadaan parempaa kuin riitelemällä – hyvä että tämä vihdoin todettiin, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo. SuPer keskeyttää kaikki työtaistelutoimenpiteet ja jää seuraamaan, miten maan hallitus kuuntelee työmarkkinoita työsopimuslain 7. luvun 2. pykälän yksityiskohtaisten perusteluiden muotoilussa. – On hyvä, että hallitus huomasi sen, että närää aiheuttavat juuri pykälän perustelut. Vasta perustelut kertovat, miten oikeuskäytäntö toimii. – Toivon että tulevaisuudessa, kun muutoksia tulee enemmän, ymmärretään kolmikannan toimivuus, Paavola sanoo. Hallitus antaa esityksen eduskunnalle marraskuun alkupuoliskolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme