Suomen Mielenterveysseura ry

Surukonferenssi 2019 tarjoaa kohtaamisia, työkaluja ja ajankohtaista tutkimustietoa

Jaa

Surukonferenssissa käsitellään perheen surua monipuolisesti eri perheenjäsenten, kuolinsyiden ja selviytymiskeinojen näkökulmasta, kun teemana on tänä vuonna ”Suru perheessä”. Valtakunnallinen Surukonferenssi järjestetään yhdennentoista kerran Tampereella 11.-12.4.2019.

Konferenssin avaa rovasti, perheneuvoja ja seksuaaliterapeutti Matti J. Kuronen luennollaan Siunattu läheisten läsnäollessa - suru perheessä. Kuronen on julkaissut useita kirjoja ja hän on myös perustanut Tuonen tupa -kahvilan, jossa keskustellaan kuolemasta.

Kriisipsykologi Antti Klemettilä käsittelee luennollaan auttamis- ja kohtaamistyössä keskeisiä empatian ja myötätuntouupumuksen ulottuvuuksia. Läheisensä menettäneen lapsen ja nuoren surusta luennoi sosiaalipsykologi Kati Kärkkäinen. Itsemurhia tehdään Suomessa enemmän kuin EU-maissa keskimäärin ja aiheesta tarjoaa kattavan tietopaketin kriisityöntekijä Harri Sihvola.

Luovia menetelmiä surun käsittelyyn

Läheisen menettäminen herättää usein voimakkaita tunteita, joita voi olla raskasta kohdata. Perheen eri jäsenet voivat käsitellä menetystä eri tavoilla. Puhuminen voi olla tärkeä keino, mutta jokaisella on oikeus valita itselleen luontevimmat tavat suremiseen. Yhtä oikeaa tapaa surra ei ole. Erilaisissa työpajoissa osallistujat voivat kokeilla erilaisia luovia tapoja käsitellä surua esimerkiksi kirjoittamisen, piirtämisen tai traumasensitiivisen joogan avulla.

Surukonferenssin tavoitteena on lisätä tietoutta surusta ja surevan tukemisesta sekä tuoda esille suomalaista kuolemaan liittyvää tutkimustietoa. Konferenssin tieteellisissä sessioissa esitellään esimerkiksi lapsen kuolemaa, lapsen ja nuoren surua sekä kuolemaan liittyviä palveluita ja käsityksiä koskevaa tutkimustietoa. Konferenssin kautta halutaan myös tarjota läheisensä menettäneille ja surevia työssään kohtaaville mahdollisuus vuorovaikutukseen.

Konferenssin järjestävät yhdessä Huoma - Henkirikoksen uhrien läheiset ry, KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry, Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura ry, Suomen Mielenterveysseura, Suomen nuoret lesket ry, Surunauha ry ja Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto. Yhteistyökumppaneina mukana ovat Kirkkohallitus ja Syöpäjärjestöt ry.

Surukonferenssi 11.–12.4.2019, Tampereen yliopisto (päärakennus), Kalevantie 4.

Päivien ohjelma ja kaikki esiintyjät: www.surut.fi. Sähköpostiosoite on surut@surut.fi. Voit seurata konferenssiin liittyvää tiedotusta ja keskustelua Twitterissä: @Surukonf tunnisteella #surukonferenssi.

Vuoden 2019 Surukonferenssin ohjelma kokonaisuudessaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Haastattelupyynnöt luennoitsijoille, järjestäjille ja kokemusasiantuntijoille:

Terhi Kantanen

terhi.kantanen(at)huoma.fi

p. 050 401 2230

Tietoja julkaisijasta

Suomen Mielenterveysseura ry
Suomen Mielenterveysseura ry
Maistraatinportti
00240 HELSINKI

(09) 615 516http://www.mielenterveysseura.fi

Suomen Mielenterveysseura tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. Mielenterveysseura puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Seura koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia. Mielenterveysseuran toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotoilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Mielenterveysseura ry

Ellinoora loi fanien tarinoista sydäntäsärkevän spokenword-teoksen1.4.2019 15:40:33 EESTTiedote

Ellinoora julkaisee 1.4. uuden spokenword-teoksen, jonka hän on koostanut fanien somen välityksellä lähettämistä tarinoista. Ellinooralle tuttuun tyyliin lopputulos on riipaisevan kaunis kappale, joka nostattaa kylmät väreet kuulijansa iholle. Kuka kuulee huolesi? -teos on osa Suomen Mielenterveysseuran Mielinauha-keräystä, jonka aikana 1.4.- 30.6.2019, kerätään varoja mielenterveyden edistämistyöhön ja vaikeassa elämäntilanteessa olevien kriisiauttamiseen, myymällä vihreitä mielinauhoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme