Suur-Savon Sähkön osavuosikatsaus 1-8/2021: Konserni jatkaa vahvaa investointitasoa
29.9.2021 16:55:46 EEST | Suur-Savon Sähkö Oy | Tiedote

Konsernin investointitaso on pysynyt vahvana. Elokuun loppuun mennessä investoinnit ovat olleet 50,5 M€, joista säävarmaan sähköverkkoon investoitiin 35,3 M€, ja hiilineutraaliin energian tuotantoon yhteensä 4,5 M€. Konsernin tuloskehitys vuonna 2021 tulee olemaan lähellä edellisvuoden tasoa.
Sähkön markkinahinnan nousu luo ensi vuodelle paranevia tulosnäkymiä. Sähkön markkinahinta pohjoismaisessa sähköpörssissä (Nord Pool) on ollut tammi-elokuussa keskimäärin 54,1 €/MWh (2020: 25,0 €/MWh) Suomen hinta-alueelle. Nord Pool -alueen keskimääräinen systeemihinta on ollut 46,5 €/MWh (2020: 9,26 €/MWh). Suomen alueen hinta on siten ollut yli kaksinkertainen vuoden takaiseen, ja systeemihinta yli viisinkertainen edelliseen vuoteen.
Suur-Savon Sähkö Oy:n sähkön tuotanto ei pysty vielä vuonna 2021 hyötymään markkinahintojen noususta. Jo vuodelle 2021 odotettu Olkiluoto 3 käynnistyminen on siirtynyt pitkälle vuoden 2022 puolelle, ja Suur-Savon Sähkön sähkön tuotantokapasiteetissa on ollut myös epäonninen turbiinirikko. Ennusteita pienempi sähköntuotantomäärä leikkaa tuloksentekokykyä markkinahinnan noususta huolimatta. Sen sijaan näkymät vuodelle 2022 ovat olennaisesti paremmat.
Lämmöntuotannon polttoaineista 85,5 % on ollut kotimaisia puuperäisiä polttoaineita, 3,0 % vähärikkistä kevyttä polttoöljyä, ja loput energiaturvetta. Lämmöntuotannon toimintavarmuus on ollut erinomaista koko vuoden ajan. Kuluneen vuoden lämmöntarve on ollut 16,2 % edellisvuoden lämmöntarvetta suurempi.
Savonlinnan ja Juvan kaukolämpöverkoissa otetaan syksyllä 2021 käyttöön koneoppiva algoritmi kaukolämpöjärjestelmän kokonaisoptimoinnissa. Tekoälysovellus on esimerkki konsernin digitalisaation kehitystoiminnasta. Kaikissa konsernin liiketoiminnoissa digitalisaation tulkitaan olevan tulevaisuuden tuottavuuden nousun keskiössä.
Koronaviruspandemian alusta lähtien monipaikkaisen asumisen elämäntavan nousu on näkynyt uusien sähköverkon liittymissopimusten määrän kasvuna. Uusia liittymiä on toimitettu asiakkaille 320 kappaletta, mikä on lukumääräisesti useita kymmeniä prosentteja enemmän kuin pandemiaa edeltäneinä vuosina.
Talouden tunnusluvut
Konsernin maksuvalmius on erinomainen, tunnusluku quick-ratio on tasolla 1,55, ja nettovelat/käyttökate -tunnusluku on heikentynyt, ollen 4,73. Konsernin henkilöstömäärä kasvoi 11 hengellä Loiste Sähkönmyynnin ostamisen myötä.
Konsernin tunnusluvut |
Toteutunut 1-8/2021 |
Toteutunut 1-8/2020 |
Koko vuosi 2020 |
| Liikevaihto, M€ | 146,7 | 98,3 | 154,9 |
| Käyttökate, M€ | 23,3 | 26,2 | 41,8 |
| Tulos ennen tp siirtoja ja veroja, M€ | 6,2 | 6,9 | 12,2 |
| Investoinnit, M€ | 50,5 | 49,5 | 85,5 |
| Omavaraisuusaste % | 25,1 | 28,5 | 26,9 |
| Henkilöstö | 106 | 104 | 107 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Lainehallituksen puheenjohtajaSuur-Savon Sähkö
Puh:044 417 4001Markus TykkyläinentoimitusjohtajaSuur-Savon Sähkö
Puh:050 596 5482markus.tykkylainen@sssoy.fiwww.jseoy.fi/blogit/markus-tykkylainen/Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suur-Savon Sähkö on järvisuomalainen energiakonserni – teemme työtä paikallisen elinvoiman säilyttämiseksi. Konsernin liiketoimintoja ovat sähkön verkkopalvelu sekä lämmön ja sähkön myynti. Vastaamme toimitusvarmasta verkkopalvelusta ja myymme lämpöä Järvi-Suomen alueella. Myymme aurinkosähköä yrityksille ja teollisen mittaluokan aurinkopuistoja kaikkialle Suomeen. Kasvavissa liiketoiminnoissa tarjoamme tekoälyä ja analytiikkaa hyödyntäviä kunnossapitopalveluita sähköverkkoyhtiöille ja valokuituliittymiä sekä niihin liittyviä internetpalveluita alueemme asukkaille ja yrityksille. Konsernin liikevaihto on noin 200 milj. euroa ja henkilöstömäärä noin 120 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Savon Sähkö Oy
Osavuosikatsaus: Konsernin kannattavuus on vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna parantunut25.9.2026 08:26:09 EEST | Tiedote
Konsernin liikevaihto 1–8/2026 oli 117,8 milj. euroa, joka on noin 57 prosenttia alhaisempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 1–8/2026 oli noin 13,3 milj. euroa parempi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Merkittävä liikevaihdon lasku johtuu sähkönmyynnin (Lumme Energia) poistumisesta konsernin liikevaihdosta vuodenvaihteessa 2026.
Suur-Savon Sähkölle ensimmäinen omistajastrategia – yhteinen suunta vahvistaa alueen elinvoimaa1.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkölle on valmistunut yhtiön historian ensimmäinen omistajastrategia. Kuntaomistajien ja Suur-Savon Energiasäätiön yhteiset linjaukset määrittelevät, miksi yhtiötä omistetaan ja mitä siltä tulevaisuudessa odotetaan. Hallintoneuvosto hyväksyi omistajastrategian kesäkuussa 2026.
Savonlinnan Ohrasuon aurinkopuisto valmistui – merkittävä uusiutuvan energian investointi vahvistaa Itä-Suomen energiajärjestelmää2.7.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluvan Ohrasuon Aurinkopuisto Oy:n omistama aurinkopuisto on valmistunut. Savonlinnassa valtatie 14 varrella sijaitseva 9 megawatin (MWp) aurinkopuisto on yksi Itä-Suomen ensimmäisistä teollisen mittaluokan aurinkovoimaloista ja merkittävä askel yhtiön uusiutuvan energiantuotannon kasvattamisessa.
Hallituksen ja hallintoneuvoston nimityksiä5.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkön hallintoneuvosto päätti 4.6.2026 kokouksessaan hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenyyksistä.
Kannattavuus vahvistui ja toimintaympäristö vakautui alkuvuonna 202628.5.2026 16:24:21 EEST | Tiedote
Alkuvuoden kylmä säätila paransi konsernin liikevaihtoa ja tulos kohentui viime vuoden vastaavaa ajankohtaa paremmaksi. Konsernin tulos oli 7,7 milj. euroa, kun se viime vuonna oli tappiolla -2,1 milj. euroa. Viime vuonna konserniin kuuluva sähkönmyynti (Lumme Energia) oli keskeisin tekijä, joka vei konsernin alkuvuoden tuloksen tappiolle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

