Syyskuu oli tavanomaista viileämpi Pohjois-Karjalassa

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan syyskuun keskilämpötila oli Pohjois-Karjalan maakunnassa tavanomaista viileämpi. Poikkeama pitkän ajan keskiarvosta oli reilut kaksi astetta. Edellisen kerran syyskuu oli keskimääräistä kylmempi vuonna 2008.
Syyskuussa satoi Pohjois-Karjalan maakunnassa tavanomaista vähemmän. Syyskuun sademäärä oli keskimäärin 46 mm, kun tavallisesti sataa 67 mm.
Syyskuun päättyessä Pohjois-Karjalan järvien vedenkorkeudet olivat yleisesti ottaen ajankohdan keskiarvojen alapuolella. Poikkeuksena Kajoonjärvi Juuassa sekä Heinävedellä Varisvesi ja Kermajärvi, joiden vedenkorkeudet olivat 4–8 cm ajankohdan keskiarvoa ylempänä.
Orivesi-Pyhäselän vedenpinta oli 9 cm ajankohdan keskiarvoa alempana. Vedenkorkeuden ennustetaan kuitenkin laskevan vielä noin 10 cm lokakuun loppuun mennessä ja pysyvän tavallista alempana ainakin marraskuun loppupuolelle asti.
Syyskuun lopussa Pielisen vedenkorkeus oli 19 cm ajankohdan keskiarvoa alempana. Vedenkorkeuden laskun ennustetaan tasaantuvan, mutta myös Pielisen ennustetaan pysyvän pitkälle syksyyn hieman tavallista alempana.
Viinijärven vedenkorkeus oli syyskuun lopussa 2 cm ja Ruunaan 10 cm keskimääräistä alempana.
Koitereen vedenkorkeus on noin 45 cm ajankohdan keskitason alapuolella. Vedenkorkeutta nostettaneen syksyn aikana hitaasti kohti ajankohdalle tyypillisempää tasoa.
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen mittauspisteissä pohjavedenkorkeus oli syyskuun lopussa Nurmeksen Juutilankankaalla 4 cm ja Ilomantsin Kuuksenvaarassa 18 cm tavanomaista ylempänä.
Jokien keskivirtaamat vaihtelivat syyskuussa tavanomaisen molemmin puolin. Koitajoessa vettä virtasi syyskuussa lähes normaali määrä. Varisveden syyskuun virtaama Karviossa oli hieman tavanomaista suurempi. Pielisjoen syyskuun virtaama oli viidenneksen ja Lieksanjoen neljänneksen tavallista pienempi.
Syyskuun aikana pintavedet jäähtyivät ajankohdalle tyypilliseen tapaan. Syyskuun viimeisenä päivänä Joensuun kanavalla Pielisjoesta mitattiin pintaveden lämpötilaksi 8,9 astetta ja Nurmeksen laivarannassa 9,6 astetta. Tämän päivän lukemat ovat vastaavasti Pielisjoella 8,6 astetta ja Pielisellä 9,1 astetta. Lukemat osoittavat pintaveden olevan lähes asteen verran tavanomaista lämpimämpää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esa Päivinen
vesitaloussuunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
puh. 0295 026 218
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta

Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
0295 026 000https://www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Ympäristöavustusten hakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 09:20:29 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Pohjois-Karjalan vedenpinnat olivat syyskuussa edelleen matalalla10.10.2025 13:41:56 EEST | Tiedote
Kuukauden keskilämpötila oli noin 2,6 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Vedenkorkeudet olivat keskimääräistä matalammalla koko maakunnassa. Pintaveden lämpötila oli kuun lopussa keskimääräistä korkeammalla.
ELY-keskus tarkisti Itä-Suomen yritysrahoituksen linjaustaan29.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tulevien vuosien Euroopan aluekehitysrahaston ELY-keskuksille myöntämät Euroopan aluekehitysrahaston alueellisen kehyksen myöntövaltuudet ovat merkittävästi aiemmin ilmoitettuja pienemmät. Vähentyneen myöntövaltuuden vuoksi ELY-keskus tarkisti yritysrahoitusta ohjaavan Itä-Suomen yritysrahoitusstrategian vastaamaan muuttunutta tilannetta.
ELY-keskuksen rakennusperintöavustukset haussa loka–marraskuussa25.9.2025 12:47:49 EEST | Tiedote
Nyt on hyvä aika valmistautua tekemään rakennusperintöavustuksen hakemusta. Avustusten hakuaika päättyy 1.12.2025. Avustusta voidaan myöntää perinnekorjauksiin ja sellaisten perinteisten korjaustoimenpiteiden suunnitteluun, joilla edistetään rakennuksen ja sen kulttuurihistoriallisten arvojen säilymistä.
Pohjois-Karjalassa työttömänä 13,8 % työvoimasta23.9.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli elokuun lopussa 9 921 työtöntä työnhakijaa, joista 417 oli lomautettuna. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli 564 henkilöä enemmän (6 %) ja lomautukset vähentyivät 40 henkilöllä ( 9 %).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme