Taavi Heikkilän matkassa osuustoiminnan ytimeen
25.9.2020 08:00:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Taavi Heikkilän osuuskauppauran alkutahteja lyötiin 1980-luvulla huonossa kunnossa olevassa Artjärven sekatavarakaupassa. Saatuaan kaupan säälliseen kuntoon nuorimies oivalsi, ”ettei markkinatalouden lainalaisuuksia voi vain ohittaa, tulosta ja kannattavuutta on oltava, oli yritysmuoto sitten mikä tahansa”.
– Tuloksellisuudesta huolehtiminen on mielestäni parasta sisäänrakennettua vastuullisuutta myös asiakkaillemme, Taavi Heikkilä toteaa yhä.
Riittävän tuloksen voimin osuuskauppa voi tarjota asiakasomistajilleen laadukkaita palveluja ja palkitsevia etuja. Tämän opin siivittämänä S-ryhmä on kasvanut ja parantanut kustannustehokkuuttaan tehden vuonna 2019 historiansa parhaan tuloksen.
Halpuutuksesta vuosikymmenen operaatio
S-ryhmä on toteuttanut viime vuosina tehtäväänsä kohtuuhintaisten tuotteiden ja palvelujen tuottajana yhä määrätietoisemmin. Niinpä vuoden 2015 tammikuussa käynnistettiin hintojen alennuskierrokset, jotka nimettiin halpuutukseksi. Operaatio saavutti julkisuudessa ennennäkemättömät mittasuhteet vuosien ajaksi ja sai myös asiakkaat liikkeelle valtavalla vyöryllä.
Halpuutus herätti myös muunlaisia intohimoja. Koko termi ärsytti joitain, mutta erityisesti maataloustuottajien MTK kohdisti voimakasta kritiikkiä operaatioon.
– Tarkoitus ei ollut millään muotoa vähätellä suomalaisen maataloustuotannon vaikeuksia, vaan päinvastoin myydä yhä enemmän suomalaista ruokaa, kuten teimmekin. Kysynnän nousuhan auttaa myös suomalaista tuottajaa. Halpuutus oli kuluttajaosuuskunnan perustehtävän toteutusta, ja sen taustalla oli laajamittainen tehostamisohjelma, josta myös määrätietoisesti viestimme. Haluamme jatkossakin tarjota markkinoiden halvinta ruokakoria ja samalla olla valikoimissa laajin ja laadukkain, Heikkilä sanoo.
Kohti vuotta 2030
Taavi Heikkilän kirja on varsinainen kaupan alan pikkujättiläinen osuustoiminnasta, esimiestyöstä ja vastuullisuudesta. Samalla se on myös ajankohtaista pohdiskelua tämän hetken ja tulevaisuuden toimintaympäristöstä sekä Suomen ja S-ryhmän haasteista sekä mahdollisuuksista. Kirjan ydinajatus kiteytyy yhteisöllisyyteen ja yhteistyöhön sekä sitä kautta S-ryhmän missioon Teemme yhdessä paremman paikan elää.
– Meillä on isona toimijana mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että viemme Suomea yhdessä eteenpäin. Yli 40 000 työntekijässä, 3,8 miljoonassa vihreän kortin omistajassa ja tuhansien yhteistyökumppaneiden verkostossa on voimaa tehdä tulevaisuudessa lähes mitä vaan yhteisen maamme ja asiakasomistajiemme eteen, Taavi Heikkilä summaa.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Pääjohtaja Taavi Heikkilä, SOK, taavi.heikkila@sok.fi, p. 010 76 80200
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Neljässadas ABC-latausasema avattiin – verkosto laajenee nyt erityisesti suurteholataukseen13.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen neljässadas asema avattiin ABC Petikkoon Vantaalle 1.10. Latauspisteitä Suomen suurimmassa suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä. Verkosto jatkaa voimakasta kehittymistään myös tulevina vuosina.
S-ryhmän tammi–syyskuun myynti kasvoi edellisvuodesta12.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–syyskuussa 2026 oli noin 11,2 miljardia euroa. Myynti kasvoi edellisvuodesta 4,2 prosenttia. Vahvinta kehitys oli liikennekaupassa.
SOK:n pääjohtaja vaihtuu7.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n pääjohtaja Hannu Krook jää eläkkeelle tämän vuoden lopussa. SOK:n hallintoneuvosto on tänään 7.10.2026 valinnut uudeksi pääjohtajaksi Arttu Laineen. Laine toimii tällä hetkellä kenttäjohtajana ja SOK:n pääjohtajan varahenkilönä. Hän aloittaa SOK:n pääjohtajana 1.1.2027.
Laura Tarkka S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan johtajaksi1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Laura Tarkka on nimitetty matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtajaksi 5.10.2026 alkaen.
Prisma.fi kasvaa miljoonien tavaroiden kotimaiseksi markkinapaikaksi30.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Prisma.fi haastaa globaalit verkkokauppajätit tarjoamalla suomalaisille kuluttajille entistäkin laajemman käyttötavaroiden valikoiman tutussa kotimaisessa verkkokaupassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

