Taideyliopiston Sibelius-Akatemia mukana Sir Elton Johnin rahoittamassa uudessa globaalissa opiskelijavaihto-ohjelmassa

Sir Elton John Global Exchange Programme -niminen vaihto-ohjelma edistää globaalia liikkuvuutta ja kansainvälistä yhteistyötä ansioituneiden ja lahjakkaiden nuorten muusikoiden välillä. Ohjelma rakentuu kahdenväliselle opiskelijavaihdolle Royal Academy of Musicin (RAM) ja sen 12 kumppanin välillä. Vaihtojen pituus vaihtelee viikon intensiivisestä projektityöstä vuoden kestäviin ohjelmiin.
”Opiskelijamme valmistuvat vaativille kansainvälisille työmarkkinoille. Siksi käytännönläheiset kokemukset erilaisissa kulttuureissa työskentelystä ovat korvaamattomia. Sir Eltonin rahoittama ohjelma on tärkeä avaus yhteistyön jatkuvuuteen brittiläisen korkeakoulukentän kanssa brexitin jälkeisessä ajassa,” Taideyliopiston Sibelius-Akatemian dekaani Emilie Gardberg sanoo.
Opiskelijavaihtoa musiikin korkeakoulutuksen globaalissa kärjessä
Ensi vuonna 200 vuotta täyttävä Royal Academy of Music on arvioitu maailman toiseksi parhaaksi esittävien taiteiden QS Ranking -yliopistovertailussa. Sibelius-Akatemia sijoittui tänä vuonna samassa vertailussa yhdeksänneksi yli 1 600:n oppilaitoksen joukossa.
”Olemme todella iloisia siitä, että suomalaisen musiikkikoulutuksen, Sibelius-Akatemian ja sen opiskelijoiden maine maailmalla on hyvä, mikä tekee meistä halutun opiskelupaikan ja yhteistyökumppanin. Olemme myös johdonmukaisesti panostaneet koulutuksemme laatuun ja kansainvälisten kumppanuuksien kehittämiseen,” Gardberg toteaa.
Kilpailu musiikin korkeakoulutuksessa on kiristynyt globaalisti viime vuosina, ja maailman huipulla kehittyminen edellyttää monipuolisesti kansainvälistä opiskeluympäristöä.
”Vaihto-ohjelmassa virta käy molempiin suuntiin: omat opiskelijamme pääsevät kasvattamaan osaamistaan maailman parhaiden joukossa, ja me saamme uusia lahjakkaita opiskelijoita rikastuttamaan suomalaista musiikin korkeakoulutusta ja kulttuuria,” Gardberg kuvaa.
Sir Elton on musiikin korkeakoulutuksen pitkäaikainen tukija
Sir Elton on Royal Academy of Musicin pitkäaikainen ja antelias alumnilahjoittaja rahastonsa kautta.
"Intohimoni on auttaa kasvattamaan seuraavan sukupolven globaaleja taiteilijoita. Musiikki voi ja sen pitäisi ylittää rajoja, ja olen iloinen voidessani tukea ohjelmaa, joka tarjoaa korkeatasoisia, konkreettisia mahdollisuuksia lahjakkaille nuorille muusikoille, jotka tulevat yhteen eri maista,” Sir Elton sanoo RAM:n tiedotteessa.
”Sir Elton on auttanut kansainvälistä opiskelijayhteisöämme vuosien varrella ja on syvästi sitoutunut varmistamaan, että nuoret muusikot voivat tehdä yhteistyötä, innovoida ja kehittyä taiteilijoina laaja-alaisessa ympäristössä. Olemme erittäin kiitollisia siitä, että hän lainasi nimensä tälle projektille ja tarjosi tukea,” RAM:n rehtori Jonathan Freeman-Attwood sanoo tiedotteessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nelli KuokkaViestintäpäällikkö
Puh:040 822 7130nelli.kuokka@uniarts.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Iiu Susiraja, Jimmy López ja Noora Dadu ovat Taideyliopiston Vuoden alumnit 202511.9.2025 16:29:20 EEST | Tiedote
Vuoden alumnit ovat Taideyliopistosta valmistuneita taiteilijoita ja esikuvia, jotka ovat vahvistaneet toiminnallaan taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä.
Taideyliopiston vararehtori Tapio Kujala: Hallituksen lakiesitys pakottaisi taideopiskelijat kohtuuttomiin valintoihin9.9.2025 14:52:38 EEST | Tiedote
Taideyliopisto suhtautuu kriittisesti hallituksen luonnokseen niin sanotusta yhden opiskeluoikeuden säännöstä. Yliopiston mukaan esitys voi pahimmillaan heikentää nuorten mahdollisuuksia kouluttautua monipuolisesti ja murentaa kulttuurialan koulutusekosysteemiä.
”Oppimista koko keholla” – Maalahdessa tuodaan esittävät taiteet osaksi koulua ja sillä on vaikuttavia tuloksia3.9.2025 11:12:56 EEST | Tiedote
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu koordinoi taidekasvatushanketta, jossa tutkitaan esittävien taiteiden tuomista osaksi peruskoulun ja esikoulun opetusta. Kokeilun pohjalta syntyy luonnos siitä, millainen olisi esittävien taiteiden opetussuunnitelma, jos sillä olisi paikka kouluissa kuvataiteen ja musiikin rinnalla.
Kuulokäytävä-teos kutsuu kokemaan taidetta arjessa – esillä Helsingin keskustassa syyskuussa2.9.2025 13:05:12 EEST | Tiedote
Osallistava Kuulokäytävä-teos on osa Jari Kohon Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun tekeillä olevaa väitöstutkimusta. Ekologista äänitaidetta tutkiva teos on esillä ja ohikulkijoiden koettavissa Ylvan omistaman Hansatalon Hansakäytävässä koko syyskuun 2025 ajan.
Äänitaiteilija Tarek Atoui luennoi improvisaatiosta ja kutsuu yleisönkin osallistumaan2.9.2025 08:55:51 EEST | Tiedote
Tarek Atoui pitää suositun Saastamoinen Keynote -yleisöluennon Tanssin talossa keskiviikkona 17. syyskuuta 2025. Luennossaan Atoui tarjoaa laajan katsauksen improvisaatioon. Luennolle on vapaa pääsy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme