Taideyliopiston viides Tutkimuspaviljonki tarjoaa tutkivaa taidetta kesäkuussa Helsingissä
Tutkimuspaviljongin teemaotsikko on tällä kertaa “Osin yhdessä”, englanniksi ”Puzzled Together”. Sen ytimessä on ajatus taiteen osallisuudesta ajankohtaisiin ongelmiin kuten ekologiseen kestävyyskriisiin.
Ekologia näkyy Tutkimuspaviljongissa vahvasti. Tapahtuman molemmat ryhmänäyttelyt käsittelevät joko osin tai kokonaan ympäristöteemoja. Tapahtuma on monimuotoinen, tutkimusta ja taiteenaloja yhdistelevä, sekä niiden rajoja ylittävä. Tutkimustapahtuman taiteilija-tutkijat tulevat monista maista ja taustoista, ja edustavat niin vapaata taidekenttää kuin akateemista tutkimusta.
"Taiteilla ja taiteiden alueella tapahtuvalla tutkimustoiminnalla on poikkeuksellista potentiaalia kestävyyskriisin ratkaisujen luomisessa, sillä taiteellinen ajattelu on lähtökohtaisesti paitsi monimuotoista myös merkityksiä ja yhteyksiä luovaa toimintaa", sanoo professori Otso Lähdeoja Tutkimuspaviljongin johtoryhmästä.
Tutkimuspaviljonki muutti Venetsiasta Helsinkiin
Tutkimuspaviljonki perustettiin vuonna 2015 Venetsian Biennaalin yhteyteen. Itsenäisen tapahtuman tarkoitus on ollut alusta asti tuoda taiteellista tutkimusta esille merkittävän taidetapahtuman ohessa. Vuonna 2021 tapahtuma siirtyi Helsinkiin Helsinki Biennaalin seuraksi.
Nyt Tutkimuspaviljonki järjestetään toista kertaa Helsingissä. Tällä kertaa se levittäytyy Suomenlinnaan, Musiikkitaloon ja Kuvataideakatemiaan.
Näyttely HIAPin Galleria Augustassa, Suomenlinnassa (5.–21.6.) sisältää Tutkimuspaviljongin kevään residenssiohjelmaan osallistuneiden kansainvälisten taiteilijoiden teoksia. Näyttelyn kuraattorina toimii Taru Elfving.
Näyttely tarjoaa Elfvingin mukaan näkymän pitkäaikaisiin tutkimusprojekteihin, jotka vaalivat määrittelemättömyyttä ja pyrkivät irti luontoa riistävistä käytännöistä suhteessa tutkimusaloihinsa ja niiden ympäristöön.
Musiikkitalon esitysten viikolla unelmoidaan yhdessä
Musiikkitalossa voi puolestaan kokea niin nykytanssia kuin nykymusiikkia, kun esitysten viikko valtaa Black Boxin 12.–16.6.
Viikon aloittaa Mammu Rankanen ”Spaces-in-between”-työryhmänsä kanssa ”Harjoituksia tilan tunnusta” -nykytanssiesityksellä. Esityksen ytimessä on japanilainen tila-aika-käsite, joka voi tarkoittaa esimerkiksi seinien väliin jäävää tyhjää tilaa, hiljaista taukoa tai liikkumattomuutta kahden liikkeen välissä.
Yhdysvaltalainen jazzrumpali, säveltäjä, yhtyejohtaja ja etnomusikologi Dana Hall Chicagon DePaul-yliopistosta pitää luentoesityksen keskiviikkona 14.6. Dana Hall lukeutuu amerikkalaisen jazzin huippuihin poikkeuksellisen laajalla kiertue-, yhtye- ja levytystoiminnallaan, jonka lisäksi hän on tehnyt laajan etnomusikologisen työn afroamerikkalaisen musiikin historian parissa. Antirasismi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat Hallin muusikkouden ja akateemisen työn keskiössä.
Torstaina voi puolestaan ottaa osaa Sonya Lindforsin ja Maryan Abdulkarimin pehmeään kokoontumiseen ”We Should All Be Dreaming”. Yhteisöllisen ajatuspajan, koreografioidun tapaamisen, esityksen ja luennon yhdistelmä kutsuu yleisöä viettämään aikaa, kuuntelemaan toinen toisiaan ja unelmoimaan yhdessä.
Viikon päättää perjantaina kenialainen säveltäjä ja Tutkimuspaviljongin residenssitaiteilija Nyokabi Kariũki nykymusiikkiesityksellään yhdessä Defunensemblen kanssa. Genrejä ja musiikkiperinteitä yhdistelevän Kariũkin ensimmäinen EP-albuminsa ”peaceplaces: kenyanmemories” nousi Guardianin vuoden 2022 parhaiden albumien listalle.
Näyttely ympäristödatasta, aistimisesta ja saastumisesta
Tutkimuspaviljongin toinen ryhmänäyttely ”As You May Sense – Environment, Data, Contamination” avautuu Taideyliopiston Kuvataideakatemian Kuva/Tila-galleriassa 12.6.
Taiteilijat ovat Taideyliopiston opiskelijoita, jotka ovat osallistuneet Environment, Data, and Contamination -kurssille. Kurssista muotoutui taiteellinen tutkimusstudio, joka käsittelee ympäristödatan, aistimisen ja saastumisen teemoja. Näyttelyssä opiskelijat ovat vastanneet kurssin keskeisiin kysymyksiin. Samir Bhowmikin ja Jussi Parikan johtama kurssi on osa Helsinki Biennalen yhteistyötä.
Vuoden 2023 Tutkimuspaviljonki toteutuu Niilo Helanderin säätiön tuen turvin ja yhteistyössä Helsinki International Artist Programmen (HIAP) ja Koneen säätiön Saaren Kartanon kanssa. Kaikkiin Tutkimuspaviljongin tapahtumiin on vapaa pääsy. Enemmistö Tutkimuspaviljongin puheohjelmasta on englanninkielistä tapahtuman kansainvälisen luonteen vuoksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heta MuurinenTutkimusviestintä
Puh:050 569 2904heta.muurinen@uniarts.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Taideyliopistoon valittiin 313 uutta opiskelijaa – kansainvälisten hakijoiden määrä kasvoi kolmanneksella2.6.2023 09:40:40 EEST | Tiedote
Kiinnostus Taideyliopiston koulutusohjelmia kohtaan on kasvanut edellisvuodesta, mikä näkyi hakijamäärissä erityisesti kansainvälisten hakijoiden osalta.
Tohtorintutkinto: Pitkäkestoinen ja musiikkialan tunteva työnohjaus saattaa vähentää orkesterimuusikoiden työstressiä26.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Pauliina Valtasaari kehitti tohtorintutkinnossaan oman työnohjausmetodin orkesterimuusikoille.
Riikka Talvitie karistaa tohtorintutkinnossaan säveltäjän työhön liittyvää mystifiointia ja laajentaa säveltämisen käytäntöjä 24.5.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Talvitie toteaa, että yhteiskunta on muuttunut monella tapaa, mutta säveltäjyys ei ole pysynyt perässä.
Teatterikorkeakouluun musiikkiteatterin lahjoitusprofessuuri22.5.2023 13:28:40 EEST | Tiedote
Waldemar von Frenckellin säätiön lahjoitus täyttää Taideyliopiston pitkäaikaiseen toiveen vahvistaa suomen- ja ruotsinkielistä musiikkiteatterin koulutusta.
Väitöstutkimus: gallerioiden mahdollisuudet ovat vuorovaikutuksessa15.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta väittelevä Lauren O’Neal keskittyy tutkimuksessaan kuva- ja esittävien taiteiden yhtymäkohtiin. Hän kysyy, mitä tapahtuu, kun kuratointiin yhdistää koreografisen ajattelun. O’Nealin opinnäyte tarkastetaan Kuvataideakatemiassa 26.5.2023 klo 12.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme