Taimikauppa tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden hillitä ilmastonmuutosta ja työllistää nuoria
8.9.2020 09:10:21 EEST | Suomen 4H-liitto | Tiedote

Taimiteko on mahdollisuus tehdä konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Jokaisella Taimiteolla on väliä: Mitä enemmän Taimikauppa käy, sitä enemmän pystymme metsittämään Suomea. Tähän saakka Taimitekoja ovat tehneet ainoastaan erilaiset yritykset ja organisaatiot. Nyt myös yksityishenkilöt pääsevät mukaan: https://www.taimiteko.fi/taimiteko-yksityishenkiloille/
Yksi taimi maksaa 2,5 euroa. Mukaan voi lähteä jo kymmenellä eurolla eli lahjoittamalla neljä taimea. Maksimilahjoitussumma on 1000 euroa. Kaikki yleisimmät maksutavat käyvät Taimikaupassa, kuten verkkopankit, kortti- ja mobiilimaksut. Taimesta maksettava summa kattaa kaikki kulut, joita maa-alueiden metsittämiseen, nuoren palkkaan ja kouluttamiseen sekä 4H-koordinointiin tarvitaan.
Metsiin luotu hiilinielu on hyvä hiilikompensaatiokohde, sillä se on pitkäaikainen ja aktiivinen. Yleensä taimia istutetaan metsänuudistusaloille osana normaalia metsänhoitoa. Taimiteossa kuitenkin istutetaan uutta metsää ja luodaan uusia hiilinieluja alueille, jotka eivät ole enää maa- ja metsätalouskäytössä tai turvetuotannossa.
Tavoitteena 20 miljoonaa uutta puuta Suomeen
Taimikaupan avaaminen on osa Taimiteon toista vaihetta, jossa yksityishenkilöt kutsutaan mukaan osallistumaan tavoitteen toteuttamiseen. Tähän mennessä Taimitekoa on jo asettunut tukemaan kymmeniä yrityksiä ja organisaatioita: https://www.taimiteko.fi/kumppanuudet/
Yhteistyökumppanien avulla toiminta on lähtenyt hyvin liikkeelle, ja nuoret ovat päässeet istuttamaan taimia eri puolilla Suomea nyt jo toista kesää putkeen. Tähän mennessä Taimiteon kautta on istutettu jo lähes 200 000 kuusen- ja männyntaimea, mikä tarkoittaa yli 90 hehtaaria uutta metsää ja hiilinielua. Samalla on työllistetty lähes 200 nuorta istutustöihin. Istutetut Taimiteko-metsät näet täältä: https://www.taimiteko.fi/taimiteko-metsat/
Taimikaupan kautta tehtäviä lahjoituksia tarvitaan, jotta hiilinielujen määrää ja nuorten työmahdollisuuksia pystytään yhä kasvattamaan ja järjestämään tulevinakin vuosina. 4H:n tavoitteena on istuttaa yhteensä 20 miljoonaa uutta puuta vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa noin 10 000 hehtaaria uutta metsää.
Taimien lahjoittaminen työllistää nuoria, kasvattaa uutta metsää ja hillitsee ilmastonmuutosta. 4H kutsuu kaikki mukaan tekemään Taimitekoja!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Tarja Anttonen
kumppanuuspäällikkö, Suomen 4H-liitto
tarja.anttonen@4h.fi
+358 44 783 0305
Mari Pöyhtäri
viestintäpäällikkö, Suomen 4H-liitto
mari.poyhtari@4h.fi
+358 44 783 0307
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.
Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.
4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 180 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 46 000 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto
"Tää on ihan parasta!", totesivat koululaiset metsätapahtumassa, jonka avasi tänään tapahtuman suojelija, ministeri Adlercreutz3.9.2026 13:30:45 EEST | Tiedote
4H-järjestö ja Suomen Metsäyhdistys kutsuvat tänä lukuvuonna 24 000 kuudesluokkalaista metsään oppimaan. Kaikki kuutoset metsään -toimintaa järjestetään ympäri Suomen.
Nuorten tulevaisuususko on heikentynyt – yrittäjyys on yksi keino vahvistaa sitä1.9.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Nuorten tulevaisuususkoa vahvistetaan antamalla heille enemmän mahdollisuuksia kokeilla omia ideoitaan käytännössä ja nähdä, mitä omalla tekemisellä voi saada aikaan. Yrittäjän päivän kynnyksellä 4H-järjestö vetoaa päättäjiin: jokaisella nuorella Suomessa pitäisi olla mahdollisuus kokeilla yrittäjyyttä matalalla kynnyksellä.
Mediakutsu: ministeri Adlercreutz avaa koululaisten uuden metsätapahtuman Tuusulassa 3. syyskuuta – 4H ja Metsäyhdistys vievät 24 000 kuudesluokkalaista metsään oppimaan20.8.2026 08:24:11 EEST | Tiedote
Kaikki kuutoset metsään -metsäpäivät käynnistyvät syyskuussa eri puolilla Suomea. Toiminnan suojelija on opetusministeri Anders Adlercreutz.
Maatalousmuovit kiertoon yhteisvoimin – Reilu Teko ‑keräys alkaa jälleen5.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 1975 alkanut Reilu Teko -säkkikeräys on Suomen pitkäaikaisimpia kierrätystekoja. Keräyksessä varmistetaan, että maatalouden lannoite-, rehu- ja siemensäkkimuovit päätyvät kiertoon ja uusiokäyttöön. Samalla keräys työllistää nuoria paikallisesti. Uutena kumppanina keräykseen tulee mukaan Junttilan Tila.
Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä31.3.2026 09:11:37 EEST | Tiedote
4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 12 valtakunnallista stipendiä jaetaan Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä tiistaina 7.4. kello 14.30. Media on tervetullut tilaisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

